Käärmeenpääntallaajia esitetään huhtikuussa Espoon kaupunginteatterissa. Kuva: Kari Sunnari
KOLUMNI | Käärmeenpääntallaajat-esitys sai Maarit Saarelaisen ajattelemaan himoa: ”Se on ikiaikainen tarve, tarve heittäytyä hetkeen ja päästää irti.”
Jokaisessa meissä on halu ja himo. Se on ikiaikainen tarve, tarve heittäytyä hetkeen ja päästää irti. Halu irrottautua arjesta. Se, toive, että minulle annetaan ja minua kannetaan. Hurmos on pieni ikuisuus.
Jokainen ottaa hurmoksensa, mistä sen saa ja miten haluaa.
Jollekin intohimo on uskonto ja jumala, toiselle se voi olla humala. Joku tanssii salsaa ja yksi laittaa Pil Pil Gambaa. Joku juoksee metsään ja toinen sänkyyn.
Uskonnollinen kokemus on kuin kokonaisvaltainen orgasmi.
Itse erosin kirkosta opiskeltuani vuoden kristillisessä kansanopistossa. Siellä ei ollut tippaakaan hurmosta. Vain pakotettua kristillisyyttä älyttömine sääntöineen. Kello yhdeksältä pojat ja tytöt eri huoneisiin. Opettaja kävi avaimenreiästä kyttäämässä. Onneksi sinitarra oli jo silloin keksitty.
Mutta, se mikä on kiellettyä ja salaista, se vetää puoleensa. No, sumsummarum, kaksi opiskelijoista tuli raskaaksi. Rehtori sai huomautuksen, ja lopulta erosi.
* *
Itse juoksin maaliskuun puolivälissä Tampereen Työväen Teatteriin nauttimaan liikkeen ja musiikin hypnoottisestä rytmistä eli Marjo Kuuselan, Anne-Mari Kivimäen ja Reetta Kaisa Ileksen Käärmeenpääntallaajat – uskomaton messu -esityksestä. Tekijäkaarti tanssi itsensä flow-tilaan ja hengitti yhdessä.
Perustarina kertoo pari sataa vuotta sitten vaikuttaneesta Vasumäen uskonlahkosta. Ohjaaja Marjo Kuuselan mukaan aihe pisti työryhmän pohtimaan liikkeen ja musiikin merkitystä, ja sitä missä menevät vapauden, naisen aseman ja seksuaalisuuden rajat.
Säveltäjä, muusikko Anne-Mari Kivimäki kertoo käsiohjelmassa, että Vasumäen lahkossa uskoa tuotiin esiin ilon kautta, soittaen, laulaen ja tanssien. Keskeisessä asemassa oli 1800-luvun tanssimusiikki. Pelimannit soittivat viululla eteläpohjalaisen talon yläkerrassa lahkon salaisissa tapaamisissa. Ja sillä saatiin koko väki hurmokseen.
* *
itse haltioiduin keväisestä luonnosta patikoidessani pyhiinvaellusreittiä Santiago de Compostelaan. Jylhät vuoret, kukkivat kunnaat, villinä soliseva joki, valkoinen ja musta hevonen niityllä. Ajattelin, että tämä on Nangijala.
Toinen, ikuisesti mieleen jäävä kokemus tapahtui Valamon luostarissa. Menin ennen iltavigiliaa kirkkoon ihailemaan Konevitsan Jumalanäiti -ikonia. Äkkiä minut yllätti lämmin, koko kehon ympäröivä humahdus, kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Ja tunsin sekunnin ajan olevani osa maailmankaikkeutta.
Suosittelen hurmosta kaikille. Siinä on elämän syke ja sähkö.
Maarit Saarelainen
Käärmeenpääntallaajat Espoon kaupunginteatterissa 4.–19.4.2023.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mitä ”Päällystakki” kertoo yhteiskunnasta?
KOLUMNI | Nikolai Gogolin novelli on pieni tarina, joka kertoo isoista yhteiskunnan toimintaan liittyviä periaatteista.
Suotta unohduksiin jäänyt – Keltaisen kirjaston numero 52, Wolfgang Borchertin Ovien ulkopuolella
KOLUMNI | Moderninkin sodan jälkeen maisema on hävitettyä tasamaata ja ihmiset yhtä hukassa kuin aina.
Kuinka yhteiskunnassa voi toimia ilman, että kilpailee muita vastaan? Lukukoira näyttää mallia
KOLUMNI | Niina Juutilainen harhaili Helsingin kirjamessujen lastenosastolla ja pohti rahan, tehokkuuden ja voiton maksimoinnin eetosta Varjokirjamessuilla.
Edmond Dantèsin roolihahmon vahva tulkinta kiehtoo Tampereen Teatterin Monte-Criston kreivissä
KOLUMNI | ”Monte-Criston kreivissä viehättää erityisesti koko roolisuoritusta kuvaileva dramaattistenkin tunteiden kirjo”, Mari Loponen kirjoittaa.




