Perun Arequipan kaupungista, Santa Catalinan luostarista hankittu teos Dia de los Muertos, kuolleiden juhlat. Kuva: Asko Sahlman
KOLUMNI | ”Minä en enää varsinaisesti pelkää kuolemaa, mutta kammoan jäähyväisiä. Pelkkä ajatus hyvästeistä elämäni ihmisille pakahduttaa sydämeni”, Maarit Saarelainen kirjoittaa.
Pyhäinpäivän kunniaksi muistelen kuolemaa.
Ja juhlin elämää.
”Jos minä joskus kuolen”, oli edesmenneellä anopillani tapana sanoa, kun puhuttiin tulevaisuudesta. Edellinen lause paljastaa miten siinä lopulta kävi.
Minä en enää varsinaisesti pelkää kuolemaa, mutta kammoan jäähyväisiä. Pelkkä ajatus hyvästeistä elämäni ihmisille pakahduttaa sydämeni. Luulisi, että tähän ikään mennessä olisi jo rohkeutta sanoa hyvästi, mutta se on… vaikeaa.
Enkä todellakaan aikonut päättää edellä olevaa sanalla haasteellista. Vaikka joku asia olisi vaikea, miksi pitäisi piiloutua eufemismin taakse? Kiertoilmaisut ovat pelkoa, joilla peitellään totuutta ja kaunistellaan asioita, joista ei haluta puhua. Niillä vältellään kysymyksiä, joihin ei haluta vastata.
Kuolemasta on lukuisia eufemismeja. Yksi hauskimmista on mielestäni ”heittää lusikka nurkkaan”. Se on konkreettinen ilmaisu, jossa asia tulee kerralla selväksi. Kyseinen henkilö ei aio enää aterioida samassa ruokakunnassa.
Karjalassa sanotaan useimmiten, että ”hän on siirtynyt tuonilmaisiin”. Epämääräisyydestään huolimatta se on mainio sanonta, sillä se jättää sekä tarkemman tavan että eksaktin paikankin auki.
* *
Pelon ja vastuunpakoilun kategoriaan kuuluu myös toinen kiertoilmaisun muoto eli perifraasi, joka tarkoittaa sitä, että yksinkertainen asia esitetään monisanaisesti. Esimerkiksi ”vastaus on negatiivinen” tarkoittaa yksinkertaisesti sanottuna: ei.
Perifraasi voi kertoa sekä hienosta tyylitajusta että täydellisestä tyylitajuttomuudesta.
Kun Shakespearen Hamletissa mietitään, onko Hamlet tullut hulluksi isänsä kuoleman jälkeen, ei kamariherra Polonius pääse asian ytimeen, vaan jahkailee pitkän kaavan mukaan:
”…En käytä mutkia. Siis myöntäkäämme,
ett’ on hän hullu, tehtäväksi jää
syy keksiä siis tähän muutokseen,
tai oikeammin puutokseen,
– näät syynsä on tällä puutteellisella muutoksella.
Siis siihen jäämme nyt, ja se on jäännös.
Te harkitkaa.”
(Shakespeare: Hamlet. Suomentanut Yrjö Jylhä, 1961)
Yllä oleva teksti tuo vääjäämättä mieleen Suomen nykyhallituksen ja -ministereiden lukuisat hämmentävät, ristiriitaiset ja ympäripyöreät lausunnot.
Emme ole rasisteja. Kannatamme yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden edistämistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Paitsi ettemme välttämättä osallistu rasismin vastaiseen kampanjaan. Ja kyllä, kannatamme sukupuolten välistä tasa-arvoa, mutta jäämme jälleenrakentamista edistävän tasa-arvoliittouman ulkopuolelle.
Hallitus ei tietääkseni ole hullu, vaan demokraattisilla vaaleilla valittu Suomen eduskunnan korkein hallintoelin.
Nykyhallituksen toiminnasta tulee mieleen myös toinen kuoleman kiertoilmaisu: ”heittää veivinsä”. Tässä sanonnassa ei ole kyse autoalan työehtosopimuksesta vaan siitä, ettei henkilö jaksa enää veivata ”oman elämänsä moottoria” käyntiin.
* *
Suomessa vietetään tänä viikonloppuna pyhäinpäivää, jolloin muistelllaan edeltä menneitä. Myös Meksikossa, Perussa ja monissa Latinalaisen Amerikan maissa vietetään Dia de los Muertosta, vainajien muistopäivää. Siellä kuolleet kutsutaan mukaan aterialle, syödään, juodaan, tanssitaan ja lauletaan. Juhlistetaan elämää.
Toivon, että myös suomalaisessa yhteiskunnassa juhlistettaisiin elämää ja eläviä antamalla jokaiselle ihmiselle tasapuoliset mahdollisuudet elää elämänsä kunniallisesti, loppuun saakka.
Hyvää pyhäinpäivää! Hasta siembre!
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Älä korva pieni kuule mitä vain – puhutaanpa taas barokkimusiikista
KOLUMNI | Kun pitkin syksyä mediassa, kouluissa ja kodeissa melskattiin ”barokkimusiikin kieltämisestä”, kuinkahan moni tarkkaan ottaen edes tiesi, mistä puhui?
Kuunnelmia kansalle, tai unohdetun taidelajin ylistys
RADIO | Alkutalven ajanvietteeksi voi suositella sukellusta radiokuunnelmien ihmeelliseen maailmaan. Yle Areenan mahdollistama intensiiviperehdytys herättää ajatuksia tästä ylenkatsotusta taiteenlajista.
Miksi miehet eivät vaivaudu kirjoittamaan lapsille ja nuorille – vai eivätkö he enää osaa?
KOLUMNI | Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat ovat järjestään naisia. Viimeisin miesvoittaja on vuodelta 2008, Matti Kuusela muistuttaa.
Pistäkää nimi mieleen: toimittaja Jaakko Keso
KOLUMNI | Päivi Vasara on viehättynyt Jaakko Keson Tämä on Amerikka -sarjaan, joka on katsottavissa Yle Areenassa.