Hyvällä ryhdillä tanssilattialle – arviossa Franz Ferdinandin The Human Fear

Kuvat: Playground Music / Domino

Glasgowlaisen rockyhtyeen Franz Ferdinandin kuudes albumi The Human Fear (Domino, 2024) on ensimmäinen rumpali Audrey Taitin kanssa. Alkuperäisjäsenten eli laulaja-kitaristi Alex Kapranosin ja basisti Bob Hardyn ohella kokoonpanon täydentävät kitaristi Dino Bardot ja kitaristi-kosketinsoittaja Julian Corrie. Indierockin, tanssipunkin, postpunkin ja taiderockin raameissa musiikkiaan vuosien saatossa luonut yhtye tunnetaan kulmikkaan iskevistä diskopunk-kappaleistaan, joissa riittää melodisia koukkuja ja myös mukavan polveilevia käännöksiä.

Mark Ralphin kanssa tuotettu ja Skotlannin AYR-studiolla nauhoitettu yhdentoista kappaleen kokonaisuus peilaa ihmisyyttä pelkojen kautta, paloa ja energiaa niistä ammentaen. Nyt ei ole aika sammuttaa valoja ja haudata päätä tyynyyn, vaan lähteä ulos rinta rottingilla.

* *

Tarttuvalla koukulla tutun kulmikkaasti mutta keinuvalla askeleella levyn käynnistävä Audacious toteuttaa tätä uskaliasta itsensä likoon laittamista hyvällä sykkeellä. The Beatlesin mieleen tuovan leveällä, kimaltelevalla ja rikkaasti sovitulla kerrolla hymyilevä kappale ei tosiaan lannistu pelkäämään.

Everydaydreamer maalailee pari astetta seesteisemmin mutta yhtä lailla hyvällä sykkeellä ja isolla pensselillä. The Doctor junttaa reippaasti kulmikkaalla potkulla ehkä hiukan hötkyillen. Hooked on sitäkin sähköisemmin rakennettu mutta jää sekin hiukan hätäiseksi henkäilyksi.

Build It Upin svengaava ja taputuksiin houkuttava raukeampi pohdiskelu vakuuttaa hengittävyydellään ja harkituilla kasvatuksillaan. Night Or Dayn kapakkipiano tuo edelliseen vielä pari astetta peukkuja nostavaa innostavuutta. Levyn parhaita tanssilattian täyttäjiä.

* *

Pianon äärelle rauhoittuva Tell Me I Should Stay tarjoaa levyn keskelle sopivan hengähdystauon raukeine reggaerytmeineen, joiden pohjalta kappale lähtee kasvattamaan askeltaan. Cats tiivistää kissojen luonnetta reippaan mutta leppoisan tummasyisen tanssipotkun kautta. Black Eyelashes lisää dramatiikkaa ja surinaa, mutta myös mandoliinin kaltaista slaavilaista haikeuden sävyä.

Täyteläisemmin ja suoraviivaisemmin rokkaava Bar Lonely heruttaa hikeä energisellä potkullaan ja tummasta säröhuminasta huolimatta mukavan irtonaisella otteellaan. Franz Ferdinand kykenee edelleen taittamaan etukenoisesta hölkästä sulavasti ja vaivattomasti kauniin haikeaan melodiahaaveiluun. Päätösraita The Birds sykkii albumin päätökseen mukavan määrätietoisella energialla, joskin hiukan yksiuraisesti, hyvistä aihioista huolimatta.

The Human Fear on hyvällä bilejalalla varustettu melodisesti koukukas levy. On suoraviivaisempia tanssilattiaralleja, haikeampia tunnelmointeja ja mukavan moniulotteisia rakenteita. Peloista on kanavoitu toimivan energisoivaa musiikkia.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua