Leskiprofessorin fantasiat ja teinitytön alamäki – Tokion elokuvafestivaalin japanilaislöydöt

13.11.2024
TekiGomeeth still

Kyozo Nagatsuka sai parhaan miesnäyttelijän palkinnon elokuvasta Teki Gometh. Kuva: TIFF

ELOKUVA | Tokion kansainvälinen elokuvafestivaali järjestettiin loka-marraskuun vaihteessa. Kulttuuritoimituksesta paikalla oli Eija Niskanen.

Eija Niskanen

Tokion kansainvälinen elokuvafestivaali (Tokyo International Film Festival TIFF) järjestettiin 37. kerran loka-marraskuun vaihteessa (28.10.–6.11.2024). Tapahtuma tuntuu pienentyneen, mutta todellisuudessa veti 10 prosenttia enemmän katsojia kuin viime vuonna.

Festivaalien yhteydessä toimiva elokuvamarketti TIFFCOM vaikutti myös kohtuullisen vilkkaalta, vaikka olisi epäilemättä vielä vilkkaampi, jos se sijaitsisi festivaalialueen vieressä, eikä parin juna-aseman päässä, kuten nyt. Paikkahan sille löytyisi Hibiyan elokuvateatterien vieressä olevassa isossa International Forum -messukeskuksessa.

* *

Festivaalin avasi Kazuya Shiraishin ohjaus 11 Rebels, joka on niin sanottu samuraielokuva eli historiallinen action-kohtauksilla siivitetty eepos. 155-minuuttinen eepos pohjautuu 1970-luvulla tuotteliaan Kazuo Kasaharan käsikirjoitukseen. Sen lienee siis tuotantotiimi kaivanut arkistoista.

Elokuva sijoittuu Boshin-sisällissotien aikaan (1867–1868), jolloin keisarin ja shogunin joukot olivat vastakkain. Yksi kylä yrittää selviytyä näiden välissä ja pestaa kuolemantuomion saaneita pikkurikollisia ja muita väliinputoajia puolustusjoukoikseen. Kuten arvata saattaa, underdog-porukka osoittautuu tosipaikassa neuvokkaaksi ja urhoolliseksi. Elokuva oli kansainvälisille markkinoille turhan pitkä, ja historiallista taustaa tuntemattomille taistelujen ja juonittelujen kulku lienee käsittämätöntä.

11rebels

11 Rebels avasi Tokion elokuvafestivaalin. Kuva: TIFF

Elokuvafestivaalin pääkilpailusarjan voitti ansaitusti Daihachi Yoshidan mustanpuhuvan koominen draama Teki Gometh. Elokuvalla annettiin myös parhaan ohjaajan ja parhaan miesnäyttelijän palkinnot, jälkimmäisen sai Kyōzō Nagatsuka.

Teki Gometh perustuu Yasutaka Tsutsuin vuonna 1998 ilmestyneeseen romaaniin. Ohjaaja kertoi lukeneensa kirjan heti sen ilmestyttyä, mutta palattuaan kirjan pariin 30 vuotta myöhemmin hän näki sen toisin silmin.

Elokuva kertoo eläköityneestä leskiprofessorista, joka heittää välillä puhekeikkaa pääaineensa ranskalaisen kirjallisuuden tiimoilta ja elää muuten täsmällisen jämptisti järjestetyssä kotitalossaan, kunnes tietokoneelta tuleva viesti suistaa hänet tilaan, jossa todellisuus ja unet, pinnanalaiset mielihalut ja muistot alkavat mennä sekaisin, eikä professori enää erota mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Seuraa sarja kohtauksia, joissa professorin puheille tuleva entinen opiskelija, sievä nainen, saa professorin haaveilemaan seksuaalisesta kohtaamisesta. Lopulta päädytään kauhuelokuvista ammentaviin kuviin, joita elokuvan klassinen mustavalkokuvaus korostaa.

Tuomariston puheenjohtaja, hongkongilaisohjaaja Johnnie To ylisti elokuvaa palkintogaalassa sen hienosta toteutuksesta.

Lehdistötilaisuudessa ohjaaja Yoshidalta kysyttiin, pestasiko hän Kyōzō Nagatsukan rooliin, koska näyttelijä oli nuorena opiskellut Pariisissa ja puhuu ranskaa. Ohjaaja kielsi tämän, mutta Nagatsukan kielitaito osoittautui elokuvan promootiossa hyväksi yksityiskohdaksi. Nagatsuka itse ei edes alun perin tähdännyt näyttelijäksi, mutta kun hänet pestattiin Ranskassa opiskellessaan aasialaisen rooliin ranskalaiselokuvassa, alkoi hän Japaniin palattuaan saada näyttelijätarjouksia ja päätyi ammattinäyttelijäksi.

Teki Gometh onnistui päättämään 19 vuoden tauon. Edellisen kerran japanilainen elokuva voitti festivaalin pääpalkinnon vuonna 2006, Kichitaro Negishin ohjaus What the Snow Brings.

Monet kriitikot ylistivät myös toista kilpasarjan japanilaiselokuvaa, Akiko Ohkun romanttista draamaa She Taught Me Serendipity. Ohku on romanttisen mutta samalla koomisen ihmissuhdekuvauksen taituri ja hänen aiemmat elokuvansa ovat selvästi miellyttäneet suomalaisyleisöäkin Helsinki Cine Aasia -festivaalilla. Nyt hän on ohjannut kolmiodraaman, jossa kylpylässä opiskelujensa ohessa työskentelevä nuori nainen yrittää epäonnisesti herättää kollegansa, nuoren nörttipojan huomion – tämä kun on kiinnostunut jostakusta muusta.

Ohkun elokuva on ranskalaistyylisen puhelias, jopa Ranskan uuden aallon tyyliin, ja mieleenjäävässä kohtauksessa päähenkilö heittää ihastuksensa kohteelle pitkän monologin, jota Ohku ei ole leikannut lyhyemmäksi, kuten lähes jokainen ohjaaja olisi tehnyt. Valinta toimii.

Happy Life2 5098384

Happy Life, pääosassa Chiyuri Nishiguchi. Kuva: TIFF

Tokion elokuvafestivaalin ohjelmistoon oli ujutettu myös pari muuta palkittua elokuvaa. Tokion kyljessä olevan ”Japanin Vantaan” eli Saitaman festivaali SKIP City Film Festival esitti viimekesäisen voittajaelokuvansa, Yoshiko Taniguchin ohjauksen Happy Life. Siinä koulutyttö joutuu pitämään huolta veljestään ja mielenterveyshaasteiden keskellä painiskelevasta isästään. Äiti on kuollut eikä isä ole tehokas työnhaussa. Rahaa pitäisi saada ja välillä siihen tarjoutuu epämääräisiäkin keinoja. Ohjaaja Taniguchi kannattaa laittaa seurantaan.

Sen sijaan hyvin ristiriitaisia tunteita herätti Masaaki Kudon ohjaus A Far Shore, joka oli valikoitunut Japanin elokuvaohjaajakillan vuoden palkittavaksi. Okinawalle sijoittuva elokuva kuvaa 17-vuotiasta tyttöä, joka on jättänyt koulun kesken, saanut pari vuotta sitten lapsen ja asuu yhdessä lapsen isän kanssa, joka käy yhä väkivaltaisemmaksi. Päähenkilö Aoi työskentelee hostessbaarissa, mikä on laitonta alaikäiselle, ja poliisietsinnän jälkeen Aoin työt loppuvatkin. Seuraa rankka alamäki prostituutioon, päihteisiin, lapsen huostaanottoon ja niin poispäin. Tässä vaiheessa katsoja alkaa huomata yhteydet Kenji Mizoguchin elokuviin.

FarShore

A Far Shore. Kotone Hanase (edessä) esitti Aoin roolin. Kuva: TIFF

Ohjaajakilta lie palkinnut elokuvan sen sujuvasta rytmityksestä ja rakenteesta; jokainen kohtaus vie tarinaa eteenpäin venyttämättä sitä iäisyyksiin – japanilaisten indieohjaajien tapaan. Myös kuvaus ja musiikinkäyttö toimivat hienosti.

Elokuvan käsikirjoitus tuntuu kuitenkin todella tunkkaiselta ja herättää kysymyksen siitä, miksi niin monet miesohjaajat tekevät innolla tarinoita naisista, jotka lankeavat yhä syvemmälle syntiin ja suohon.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua