Kuva: Tiina Nyrhinen
KUVATAIDE | Anna Pekkalan teoksissa on helppouden harhaa, kuten iloisen naivistista metallinkäsittelyä, joka piirtää seinälle kiemurtelevia käärmeitä ja pikku kalasia.
Anna Pekkala: Being ____ in Paradise Is Easy. Pispala Clothing (Aleksis Kiven katu 15, Tampere) 25.9.2024 asti. Avoinna ti–pe 11–18, la 11–16.
Taiteen ja muotivaatteen liitto on Pispala Clothing -liikkeen yritystoiminnan ytimessä. T-paitojen, huppareiden ja shortsien pinnat on tässä kaupassa kyllästetty suomalaisten nykytaiteilijoiden suunnittelemilla printeillä. Vaatetta ostaessa tietää ostavansa samalla myös taidetta: esimerkiksi Kiasman kanssa yhteistyössä luotua EGSin pilvipoutakuosia, Kim Somervuoren graffititykitystä, Tuukka Peltosen punkkarihahmoja, Ninni Luhtasaaren vinksahtaneita olioita, Emmi Kallion väriterapiaa.
Pispala Clothingista vaatteen ostanut henkilö sulautuisi lähes näkymättömiin urbaanissa, graffitien täyttämässä maisemassa, kuten alkuaikojen Hiedanrannassa tai 2000-luvun alun Tulitikkutehtaan tontilla, mutta erottuu kyllä silmiinpistävästi yleisestä pukeutumiskaanonista jo Radoslaw Grytan Kivikirjaston kohdalla.
Anna Pekkala on aloittanut taideopintonsa Tampereella ja ollut mukana muun muassa Rajataide ry:n toiminnassa, mutta pääkaupungissa suorittamiensa Kuvataideakatemian maisterinopintojen päätteeksi hän on halunnut ripustaa valmistumista juhlistavan näyttelynsä mieluummin värikkääseen kauppatilaan kuin taidemaailman peruskaanonia noudattaville valkoisille galleriaseinille.

Anna Pekkala on valmistunut Kuvataideakatemiasta. Kuva: Tiina Nyrhinen
Italian sana galleria tarkoitti alun perin kirkon eteistä, sittemmin pitkulaista taidenäyttelyhallia ja vielä vähän ajan päästä myös rauhassa käyskenneltävää kauppakäytävää, joten sinänsä lienee se ja sama, ovatko teokset esillä kaupassa vai galleriassa. Mutta erojakin on: tunnelma on letkeämpi ja yleisökin laajempi kuin taidegalleriassa. Mutkaton sisäänkäynti suoraan kadulta voi tuoda taiteen taikapiiriin sellaisenkin, joka ei ole alan ilmiöihin juurikaan aiemmin tutustunut.
Pekkalan teoksissa on helppouden harhaa, kuten iloisen naivistista metallinkäsittelyä, joka piirtää seinälle kiemurtelevia käärmeitä ja pikku kalasia. Pekkala tunnetaan myös massiivisista, kitaansa mekaanisesti aukovista, hampaat irvessä karjuvista merenelävistä ja dinosauruksista: kaupan katosta riippuvat keltaiset pehmolelumaiset haikalat tuntuvat tätä historiaa vasten suorastaan syötävän romanttisilta.

Kuva: Pispala Clothing
Silti Pekkalan teoksia katsellessa ilahduttaa ja vakuuttaa se jatkumo ja sanoma, mikä edelleen näkyy ja tuntuu riippumatta siitä, millaisten taidemaailman myllyjen läpi taiteilija on kulkenut. Merenelävillä, käärmeillä ja miekoilla uhittelevan kokonaisuuden taustalla on ihmisen ristiriitainen pelko petoja kohtaan, mutta myös tahto suojella ja löytää hahmoista jotain pehmeää, suojeltavan arvoista. Eläinten selviäminen, meren ekosysteemin häiriöt ja niiden vaikutus näihin pikku petoihin löytää Pekkalan teoksissa vastaansa ihmisen tikarinterävän kiukun ja empaattisen kivun.
Pispala Clothingin näyttelyohjelmisto ovat tamperelaisen taidemaalari Emmi Kallion kuratoimaa. Eroa valkoisen kuution näyttelytiloihin syntyy jo graffitinkaltaisesti leiskuvilla, värikkäillä seinillä ja rennolla ripustusotteella. Kallio ja koko Pispala Clothingin tiimi haluaa tarjota tilaisuuksia kiinnostaville nykytaiteilijoille, tuoda lisää väriä ja asennetta tamperelaiseen galleriakenttään.
Tiina Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mustan ja valkoisen mestari K – Pentti Kaskipuro ja abstraktin houkutus
KUVATAIDE | Pentti Kaskipuron taiteilijanuran esittely tarjoaa puitteet grafiikan katsomiseen läheltä ja tarkkaan.
Antti Oikarinen tarjoilee yllättymisen paikkoja Helsingin Taidehallissa
KUVATAIDE | Suomen Taideyhdistyksen 180. juhlavuoden avaa Antti Oikarisen Introspektiivi-näyttely Helsingin Taidehallissa.
Mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia tamperelaisissa gallerioissa – Janne Harttunen ja Emmi Mustosen kurssilaiset
KUVATAIDE | Liekki Art House ja Galleria XVI avasivat pirkanmaalaisten taiteilijoiden töitä esitteleviä näyttelyitä samana päivänä.
Pysähtyneisyyttä ja rauhaa, mutta myös latautunutta elämää – Pentti Kaskipuro Sara Hildénin taidemuseossa
KUVATAIDE | Pentti Kaskipuron suurnäyttely avasi Sara Hildénin taidemuseon remontin jälkeen. Koko museon täyttävä näyttely on avoinna huhtikuun loppupuolelle asti.




