Kuva: Kari Sunnari / Tampereen Työväen Teatteri
TEATTERI | Andrew Lloyd Webberin musikaalikomedia School of Rock saa Suomen-ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä syyskuun alussa. Musikaali perustuu Jack Blackin tähdittämään elokuvaan.
Tampereen Työväen Teatterin School of Rock -musikaalin tarinassa Dewey Finn on wannabe-rocktähti, joka päätyy valeopettajaksi arvokkaaseen yksityiskouluun ja alkaa rakentaa kympin oppilaista bändiä, jossa taotaan raivokkaasti rumpuja ja tilutellaan särökitaroita.
Jack Blackin tähdittämään suosikkielokuvaan (2003)perustuvan musikaalikomedian ohjaa useista hittimusikaaleista tuttu Samuel Harjanne, ja rock-koulussa loistavat 440 hakijan joukosta valitut 31 lapsitähteä. Dewey Finniä esittää Jaakko Wuolijoki.
School of Rock saa Suomen-ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 5. syyskuuta. Nyt keskiviikkona (21.8.24) yleisö pääsi ensimmäistä kertaa kokemaan TTT:n tulevan suurteoksen tunnelmia sen avoimissa harjoituksissa. Vaikka kyseessä oli harjoitus ja koeyleisö kuuli ja näki vain pienen osan tulevasta kokonaisuudesta, esitys tempaisi mukaan maailmaansa ja vakuutti katsojat.
Heiluimme leveästi hymyillen mukana musiikin tahdissa ja tunteikkaissa kohtauksissa pyyhimme silmänurkkiamme. Musikaalikomedian vakavampaa osuutta ovat esimerkiksi pohdinnat siitä, kenen unelmia vanhemmat kannustavat lapsiaan toteuttamaan: lasten omia vain vanhempien itsensä.
Silmiä kostutti paitsi esityksen sanoma myös lasten taituruus laulussa ja soitossa sekä heidän aito innostuksensa. Lapset laulavat ja soittavat näytöksissä kaikki instrumentit itse.
Komedia tarjoaa naurun ja ilon ohella siis suuria kysymyksiä pohdittavaksi. Niistä vanhemmat voivat keskustella lastensa kanssa esityksen jälkeen, jos käyvät katsomassa musikaalin yhdessä. Ja uskon, että kannattaa käydä.
Sari Harsu
School of Rock Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 5.9.2024 alkaen. Lisätietoa täällä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mukamas2026-festivaali näytti, ettei tarvita satojen tuhansien lavasteita ja mylvivää show’ta
KOLUMNI | Teatterissa on toivoa juuri laitosteatterin ja suurille areenoille tehtyjen standardoitujen massaesitysten ulkopuolella, Anne Välinoro kirjoittaa kolumnissaan.
Valitse ilo! Tampereen Teatterin Laulavat Sadepisarat ohjaa oikean ilon suuntaan
KOLUMNI | ”Valitse ilo!” kirjoittaa Laulavat Sadepisarat -musikaalin ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen saatesanoissaan. Se on hyvin kehotettu.
Panu Raipia ja 35 vuotta Komediateatteria: ”Teatterin tekemistä oppii näkemällä esityksiä, pitää nähdä”
HENKILÖ | Panu Raipia on pitkän tien kulkija ja paikkansa löytäneen Tampereen Komediateatterin taiteellinen johtaja.
Mukamas2026-festivaali on kuin Tampereen Teatterisyksy koko perheelle
NUKKETEATTERI | Visuaalisen teatterin tasokas katselmus tarjoaa näkyjä sodan jaloista pakenevista ihmisistä seikkailuihin Grönlannissa.




