Kuvat: Poesia
KIRJAT | Lassi Hyvärisen Vieras metsä osoittaa, että myös metsästä voi kirjoittaa niin, että se on jotain absurdia ja tuntematonta.
”Saako metsästä tiristettyä enää metaforaa, joka ei kuollut jo syntyessään?”
ARVOSTELU

Lassi Hyvärinen: Vieras metsä
- Poesia, 2024.
- 56 sivua.
Suomalaisessa kirjallisuudessa vieras metsä kuulostaa melkein semanttiselta paradoksilta. Saako metsästä tiristettyä enää metaforaa, joka ei kuollut jo syntyessään? Lassi Hyvärisen Vieras metsä (Poesia, 2024) osoittaa, että myös metsästä voi kirjoittaa niin, että se on jotain absurdia ja tuntematonta.
Hyvärisen teoksia on kuvattu omalakisiksi, runokenttää ”uudistaviksi” ja ”rikastaviksi”. Samoja adjektiiveja liitetään melkein kaikkeen kirjallisuuteen, mutta Hyvärisen kohdalla ne tuntuvat jopa pitävän paikkansa.
Hyvärisen edellisessä kokoelmassa, Tanssivalla karhulla palkitussa Tuulessa ja kissassa (2018), eksentrisyys heijastui tuulen, kissan, mehiläistarhurin ja sipulinvarsihameisen naisen kansoittamassa unimaailmassa ja sen absurdiudessa. Nyt neljännessä runoteoksessa absurdius ei ole yhtä korostettua, vaan se on punottu näennäisesti tuttuun ympäristöön.
Runojen puhuja kuljettaa lukijaa metsässä. Teos on rakennettu osioista, kuten ”lehto”, ”kun tullaan aukiolle” tai ”pöllön yötuuli”, joiden väliset siirtymät on tehty eksplisiittisiksi: ”vuode on pohjasta auki/ alhaalla häämöttää yöksi jäähtynyt/ vieras metsä” päättyy yksi osio, ja seuraavan nimi on ”vieras metsä”.
Kädestä pitäminen on kuitenkin vain näennäistä. Hyvärisille tyypillisesti merkitykset eivät ole johdonmukaisia tai selkeitä, vaan runoissa korostuu pikemmin unenomaisuus ja siirtyminen tunnelmien välillä. Seurattavat merkitysketjut pakenevat lukijaa, mutta eheys ja siirtymät kokonaisilta tuntuvien osien välillä ovat läsnä tunnetasolla. Välillä runot riemuitsevat niin äänteiden kuin kuvienkin tasolla: ”kuriton aurinko riehuu latvustossa/ kimittää runoa, lähes viheltää”. Näistä korkeuksista laskeudutaan erityisesti loppua kohden tummasävyisempiin kuviin: ”kaaoksen makuukamarin takana/ hiljaisen illan kannattajat// kuolinilmoitusten haltijat/ kummitädit, vaikenijat// lähestyvät polkua kuin sissit”. Teos soi tunnetasolla taidokkaasti, ja onnistuu limittämään uteliaisuuden metsästä ja toisaalta myös pelon ja kaihon.
Hyvärisen kieli on kauttaaltaan hyvin tarkkaa, ja lyhyet säkeet ovat läpikohtaisesti hiottuja. Melko tasaisesti asetellut parisäkeet saattavat luoda yksinkertaisen vaikutelman, mutta niissä jokaisessa pienet, yksityiskohtaiset havainnot luovat vahvaa visuaalisuutta ja jaksavat yllättää. Yhdessä mieleenpainuvimmista kohdista ”punamuurahaiset ylittävät horisontin/ olen alkanut kuulla taas/ tämä on tuomen ja varjon duetto”.
Monissa kohdin kuvat vinksahtavat ilahduttavasti muuksi, kuin mitä odottaisi: ”Aurinko laskee, kumpu painuu/ linnut lentävät jo epätahtiin// radan takana salon rauniot/ muistuttavat metsäkanojen korkeakulttuurista”. Runoissa ikään kuin heilutetaan merkityksiä juuri käden ulottuvissa mutta vedetään sitten kauemmaksi — ja saadaan lukija seuraamaan perässä.
Vinksahdukset ja yllättävä visuaalisuus tekevät Vieraasta metsästä tutkimusmatkan niin luontoon kuin kieleenkin. Teosta haluaa palata ihmettelemään.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Sujuvan katsaus fysiikan löytöihin ja keksintöihin – arviossa Heikki Ojan Fysiikan sankareita viideltä vuosisadalta
KIRJAT | Professori Heikki Ojan esittelee tietokirjassaan henkilöhistorioiden kautta 42 fyysikkoa ja tieteen uudistajaa Blaise Pascalista Peter Higgsiin.
Suomalaisen runouden ihmeaikuinen Ilpo Tiihonen on saanut ehdottomasti ansaitun elämäkerran
KIRJAT | Pirkko Vekkelin erinomainen teos Mies, leikki ja ikävä avaa Suomen kolmanneksi parhaan runoilijan tarinaa.
Historia tulee eläväksi ja esitettäväksi – arviossa Lars Huldénin Kajaaninlinna 1636
KIRJAT | Tuomo Holopaisen ja Jaakko Salemaan suomentama Kajaaninlinna 1636 on yksi suomenruotsalaisen nykyrunoilijan Lars Huldénin vähemmän tunnetuista teoksista.
Polkuja on paljon, mutta riittääkö patikoijalle enää polttopuita? Arviossa neljä opasta päiväretkeilijöille
KIRJAT | Retkeilyn suosio tuottaa kirjoja, joissa reitit on esitelty huolella ja kiinnostavasti, mutta toisiin on ahdettu turhaa tavaraa.




