Paremman tulevaisuuden toivoa Barcelonassa 1974 – arviossa Montserrat Roigin Kirsikoiden aika

Montserrat Roig. Kuvat: Kosmos / Pilar Aymerich

1970-luvun Barcelona oli vielä osa Francon hallitsemaa Espanjaa, jossa Katalonian itsehallinto oli tukahdutettu, naisten asema alisteinen suhteessa miehiin ja sisällissodan muistot kirkkaina keski-ikäisten ja vanhemman sukupolven mielessä. Mutta nuoret ja nuoret aikuiset kuuntelevat länsimaista musiikkia, rakastavat, ja unelmoivat paremmasta huomisesta.

Montserrat Roigin romaanissa Kirsikoiden aika (Kosmos, 2026) Barcelonaan meidät vie neljääkymmentä lähestyvä Natàlia, joka pala perheensä luo kahdentoista ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Hän ei ole enää täysin paikallinen, muttei täysin ulkopuolinenkaan. Hän ei ole nuori, muttei vanhakaan.

Natàlian sivustakatsojan roolia alleviivaa entisestään hänen työnsä valokuvaajana; hän haluaa nähdä, haluaa tallentaa, muttei halua itse osallistua. Kenties syynä ovat hänen nuoruutensa kokemukset, jotka avataan lukijalle kirjan edetessä ja jotka saivat hänet lähtemään rajan yli ensin Pariisiin ja sitten kauemmas ja jättämään perheensä.

Mutta nyt Natàlia on palannut tavatakseen jälleen perheensä, tutustuakseen heihin ja kotikaupunkiinsa uudestaan. Teoksessa näkyy vanhan ja uuden ristiriita, uudenetsiminen tutusta, juurettomuus ja muutoksiin totuttelu.

”Natália oli havainnut muutoksia mutta ei ollut vielä ehtinyt täsmentää, mitä ne olivat. Mikä siis oli muuttunut? Kieli, sanomalehdet, elokuvat, tavat?”

Montserrat Roig kuoli 1991, vain 45-vuotiaana, aggressiiviseen syöpään. Sitä ennen hän ehti kirjoittaa joukon romaaneja, novelleja ja esseitä, joissa hän käsitteli feminismiä, politiikkaa ja Katalonian asemaa – ja joilla hän voitti useamman palkinnon.

Kotimaassaan Roigin mukaan on nimetty niin kouluja, kirjastoja kuin katujakin, mutta Suomessa Kirsikoiden aika on ensimmäinen espanjalaiskirjailijalta käännetty teos. Romaanin nimi tulee ranskalaisesta vallankumouksellisten laulusta, jossa kirsikoiden aika viittaa parempaan tulevaisuuteen, rauhaan ja kevääseen, joka odottaa vallankumouksen onnistuttua.

Mutta onko kirsikoiden aikaa mahdollista saavuttaa, vai onko se vain toiveunta ja utopiaa? Tätä Roig kysyy lukijalta eri henkilöhahmojensa kautta. Natàlian lisäksi näemme elämää muun muassa Natàlian masentuneen ja vaimoaan kaipaavan leski-isän, sairastelevan Patrícia-tädin sekä palvelija Encarnan silmien läpi. Kukaan ei oikeastaan tunnu elävän ihanassa kirsikoiden ajassa.

* *

Roigin proosa on vahvaa ja tarkkaa. Tapahtumapaikat, barcelonalaiset kadut ja loistonpäivänsä jo nähneet sisätilat maalataan yksityiskohtaisesti, kuten myös päähenkilöiden mielenmaisemat ja tunnekuohut.

Monessa aikatasossa liikkuva romaani on välillä vaikeaselkoinen, eikä seikkaa helpota kertojien vaihtelu – vaikkakin se antaa tarinalle (tai ehkä pitäisi puhua tarinoista monikossa) moniulotteisuutta ja syvyyttä. Eri teemoja käsitellään vimmalla, ja huolimatta 50 vuoden välimatkasta kirjan tapahtuma-aikaan voi nykypäivän lukija peilata omia kokemuksiaan sivujen tapahtumiin. Romaanin läpileikkaavana teemana ovat vaikeat perhesuhteet; niitä löytyy joka vuosisadalta.

Roig ei myöskään erota repliikkejä muusta tekstistä, ja välillä repliikit ja kerronta menevät lomittain eikä voi olla varma, puhuuko päähenkilö vai kuvaillaanko tapahtumia, kuten esimerkiksi opiskelijamielenosoittajien jylistessä Asturian itsehallintoalueen kansanlaulua. Suomentaja Satu Ekmanille kiitos ja hatunnosto kunnialla suoritetusta työstä, joka tuskin on ollut helpoimmasta päästä.

Roig tuo mieleen esimerkiksi Annie Ernaux’n, toki sillä erotuksella, että politiikka on Kirsikoiden ajassa paljon vahvemmin läsnä. Se on henkilöiden muistoissa, se on heidän nykyhetkessään, ja kirjan hahmojen tulevaisuudessa siintää Francosta vapautuminen ja uusi aika. Ehkä kirsikoiden aikakin vielä koittaa.

Elsa Lindström

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua