Kuvat: Ulla-Maija Lähteenmäki / WSOY
KIRJAT | Anja Erämajan kuudes runoteos on rytmin ja terävien havaintojen juhlaa.
”Erämaja täyttää runot osuvilla, välillä riemastuttavan piikikkäillä, huomioilla milloin mistäkin.”
ARVOSTELU
Anja Erämaja: Joku menee aina ensin
- WSOY, 2024.
- 104 sivua.
”Kas, pieni aikuinen lapio kädessä, kaivaa/ daalian mukuloita maasta.” Siinä Anja Erämajan kuudennen runoteoksen puhuja: tämä on menettänyt äitinsä, ja nyt on jatkettava siitä, mihin äiti jäi.
Myös muusikkona ja valokuvaajana työskentelevän Erämajan runouteen on liitetty substantiiveja kuten ”leikillisyys” ja ”rytmillisyys”, ja esimerkiksi Nihil Interitin Vuoden runoteoksena palkitussa Töölönlahdessa (2013) rytmiä haettiin lenkkipolusta. Joku menee aina ensin ottaa pontimekseen vastakkainasettelun elämän jatkumisen ja päättymisen välillä: on kuolemaan asti haurastuva vanhempi, mutta on myös puutarha, etelänmatkat ja omat sairaudet.
”Yliarvostettuja ovat suuret tunteet, ilmankin pärjää”, teoksessa todetaan. Runoissa toteutetaan tätä ohjetta eikä niissä turhaan hekumoida, mutta Erämajan onnistuu silti punoa tunnekuvaukseltaan lakonisiin säkeisiin tunteita suurella skaalalla.
Yhtäällä on kuolema ja menettäminen, joiden koskettavuus kasvaa konkreettisista havainnoista: ”Kallistat nokkamukia, maito virtaa äitiin, katoaa, äiti hyvästejä jättämättä,/ hamuaa vielä jotain, haluatko kamman, hiuspannan, kettukarkin?/ Äiti katsoo kättään, tuijottaa kuin hämmästyen, miten se liikkuu ilmassa,/ miten se onkin niin toisesta päästä irti”.
Vaikutelma voimistuu kontrasteista. Erityisesti ensimmäisessä osiossa kuoleman kuvaus vuorottelee ripeäotteisen puutarhanhoidon kanssa, mikä toimii vahvistimena pakolle pysähtyä lopun äärelle. Välillä kuolema purskahtaa puutarhaankin: juuret ”hamuilevat, kiehnäävät, tietävät, ei täältä kukaan voi lähteä/ kovin kauas maan kamaralta,/ värikkäitä suonia, sykeröitä,/ kiinnipitämistä viime sekunteihin asti.” Vaikka elämän jatkumisen ja päättymisen kuinka erottelisi – tai asettelisi eri sivuille niin kuin teoksessa – ne vuotavat aina toisiinsa.
Toisaalta Joku menee aina ensin (WSOY, 2024) on valtavan hauska teos. Erämaja täyttää runot osuvilla, välillä riemastuttavan piikikkäillä, huomioilla milloin mistäkin: on Galaxy-nimisiä lapsia etelänmatkalla ja kulttuurishokin puutetta. Teoksen loppupuolella käsitellään sairastumista, ja pelko ja tarve huolenpidolle yhdistyy mustaan huumoriin sairaalaekosysteemistä: ”Naapuri leikkaa kynsiä verhon takana, avaa television, hänellä on kaukosäädin,/ katsomme saamelaisuutiset, venäjänkieliset uutiset, viittomakieliset uutiset ennen kuin/ katsomme koko kansan uutiset: kolme uhria, seitsemän, naapuri syö vispipuuroa,/ juo vettä, vedenkorkeus vaikuttaa toipumiseen, katsomme alueuutiset/ yleisuutisten jälkeen, naapurilla on kaukosäädin, /naapurilla on aivokasvain…”
Parhaimmillaan teoksen terävyys ja hauskuus ovat, kun ne pulpahtelevat esiin näin yllättäen ja vaivattomasti. Muutamat kohdat, joissa humoristisuus tuntuu tarkoituksellisesti rakennetulta – esimerkiksi kuvitelmat merkkihenkilöiden viimeisistä sanoista – tuntuvat sen sijaan rikkovan teoksen maailmaa vastaan.
* *
Joku menee aina ensin on Erämajalle uskollisesti rytmillisesti taidokasta työtä. Säkeet rullaavat eteenpäin luoden jatkuvasti uusia assosiaatioita niin semanttisella kuin äännetasollakin: ”Kevätjuhlat, kidoista ampaisevat äänet, virret, laulut, kuopista sinkoilevat sanomat/ valoa himoitsevat suuntimet huulet releet, kuin ensimmäistä kertaa…” Rytmillinen ilottelu itsessään nautinnollista, mutta samalla se luo kiinnostavia kontrasteja kuolinkuvaston kanssa: Onko kyseessä aitoa elämäniloa? Vai menetyksen pakenemista?
Loisteliaiden litanioiden ohella teoksen rytmillisyydessä nousevat esiin pysähdyksen paikat. Tiivistymät ovat parhaimmillaan taitavia aforismeja: ”Pihalla minä ja muurahaiset/ järjestämme maailmaa, se menee niin helposti sekaisin.”
Joku menee aina ensin kertoo kuolemasta, mutta on lopulta teos elämänhalusta ja jatkumisesta. Runoissa sykkii elämänmaku.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.