Kuvat: Kansi S&S / Agnete Brun
KIRJAT | Vigdis Hjorthilla on taito kirjoittaa hirveän kipeistä, raadollisista ja ahdistavista kokemuksista intensiteetillä, joka pakottaa lukijan jatkamaan.
”Toisto ei päästä lukijaansa helpolla niin aiheen kuin tekstinkään suhteen.”
ARVOSTELU
Vigdis Hjorth: Toisto
- Suomentanut Katriina Huttunen.
- S&S, 2024.
- 160 sivua.
Vigdis Hjorthilla on taito kirjoittaa hirveän kipeistä, raadollisista ja ahdistavista kokemuksista intensiteetillä, joka pakottaa lukijan jatkamaan, vaikka kirjan sivuilta huokuva ahdistus saa voimaan pahoin. Aiemmin suomennetut romaanit Perintötekijät ja Onko äiti kuollut (molemmat suomentanut taidolla Katriina Huttunen ja kustantanut S&S) käsittelivät perhesuhteita ja erityisesti lapsuudentraumaa, jonka perhe kieltää. Vaikka molemmissa kirjoissa päähenkilöillä on eri nimet ja eri ammatit, ovat kirjat osa samaa jatkumoa, jossa käsitellään traumaa ja sen seurauksia.
Myös Toisto (S&S, 2024) keskittyy perhesuhteisiin, ja myös Toisto vyöryttää aiempien teoksien tapaan ahdistuksen ja kivun suoraan lukijan silmien eteen. Päähenkilö, 16-vuotias nuori tyttö, on äitinsä jatkuvan valvonnan, jopa kyttäämisen uhri. Äiti haluaa tietää tyttären kaikki menemiset ja tulemiset, haistelee tämän vaatteet ja hengityksen, tutkii pyykkikorissa olevien vaatteiden taskut, seisoo ikkunassa odottaen lasta kotiin. Vankilaa muistuttava kontrolli saa tytön kapinoimaan, keksimään alibeja livahtaa bileisiin tai ajelulle, harhauttamaan valvojaa pöydälle jätetyllä meikkipussilla, josta tärkeimmät meikit on tyhjennetty taskuun. Samat asiat toistuvat uudestaan ja uudestaan.
Äiti pelkää alkoholia, huumeita, ja ennen kaikkea seksiä. Ja kun kyse on teini-ikäisistä, kaikki nämä kiinnostavat, mutta etenkin viimeksi mainittu. Hjorth kirjoittaa osaltaan viiltävän tarkasti ahdistuksesta ja epämukavuudesta, jota minäkertoja kokee – ja osaltaan lähes hellyttävästi nuorten yrityksistä lähestyä toisiaan, ensimmäisistä suudelmista ja hipelöinneistä. Ne kaikki kertoja salaa vanhemmiltaan, mutta kirjoittaa kokemuksistaan päiväkirjaansa. Ja loppujen lopuksi se on tämä päiväkirja, jonka vanhemmat lukevat. Ja sen kautta paljastuu totuus, joka saa tyttären ja vanhempien välit särkymään. Totuudella on hirveä voima.
Vai onko? Onko päiväkirjaan kirjoitettu totuus? Pelkäävätkö vanhemmat tyttärensä puolesta – vai pelkäävätkö he sitä, mitä tytär voi tehdä heille, jos tytär saa selville vielä pahemman totuuden?
* *
Hjorth kirjoittaa elävästi ja taidolla sekä minäkertojan nuoruudesta teininä että myös minäkertojasta kuusikymppisenä, aikuisena joka nyt, vuosia myöhemmin, muistaa nuoruuden, muistaa kivun ja ahdistuksen, ja muistaa totuuden. Ja kuten lapsena ja myöhemmin nuorena, myös aikuisena häneen sattuu. Vaikka trauma olisi jo ohi, sen aiheuttama muisto ja kipu toistuu. Toisaalta myös siitä paraneminen vaatii toistoa, aiheen käsittelyä ja työstämistä.
Raastavuuteensa nähden Toiston ulkoasu hämää. Fyysinen kirja on pieni, kaunis laitos, jonka kannen on taidokkaasti suunnitellut Elina Warsta ja jonka sivut tuntuvat pehmeiltä käsissä. Kuten Hjorthin aiemmat teokset, ei Toisto silti päästä lukijaansa helpolla niin aiheen kuin tekstinkään suhteen. Toistoa esiintyy sivuilla usein, tehokeinona joka vahvistaa tunnetta tekstin aitoudesta, puhetulvasta tai kirjeestä suoraan lukijalle, joka voi vain kuunnella ja myötäelää toistuvan, uudestiaukeavan viillon.
Elsa Lindström
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kielletty rakkaus ja karu luonto – arviossa Ingeborg Arvolan Jäämeren laulu
KIRJAT | Norjalaiskirjailian 1800-luvulle sijoittuvan romaanin päähenkilö kaipaa elämää, jossa voisi tarjoa kahdelle pojalleen edes toisinaan lohisoppaa ja piimää.
Hajonneen perheen toipumista ja uusia ruumiita – arviossa Satu Rämön Rakel
KIRJAT | Hildur-sarjan neljännessä osassa avataan perheen äidin kohtaloa ja selvitellään siihen kytkeytyviä nykypäivän rikoksia.
Kuka puolustaisi paperittomia – arvioitavana Anneli Kannon Kaivatut
KIRJAT | Afgaanitytön katoaminen ei virkavaltaa kiinnosta, joten Noora Näkijä päätyy selvittelemään paperittoman maahanmuuttajan katoamista Näkijä-trilogian päätösosassa.
Sinkkuus – epätoivoa vai auvoa? Henna Karppinen-Kummunmäki kirjoittaa parisuhteettomuudesta ennen ja nyt
KIRJAT | Ilman parisuhdetta elävien määrä on Suomessa koko ajan lisääntynyt. Henna Karppinen-Kummunmäki esittelee pariutumattomien elämää ja seurustelukulttuuria eri aikoina.