Kuvat: Teos
KIRJAT | Aki Salmelan Epäsäännöllisissä kappaleissa aforistisuus ja ajalliset kerrostumat yhdistyvät lempeään huumoriin.
”Teos kurkottaa kohti olemisen perustavanlaatuisia kysymyksiä.”
ARVOSTELU
Aki Salmela: Epäsäännöllisiä kappaleita
- Teos, 2024.
- 92 sivua.
”Ajatellessaan ihminen hapuilee tiheässä viidakossa, joka on kasvanut sekalaisesta eletyn elämän materiaalista”, Aki Salmela kirjoittaa runossa Viidakko. Konkarirunoilija ja -suomentajan uusin teos Epäsäännöllisiä kappaleita (Teos, 2024) ohjaa lukijan omaan viidakkoonsa, jonne on kertynyt tuokiokuvia ja esineitä.
Salmela on käsitellyt samanlaista tematiikkaa aiemmissakin teoksissaan: esimerkiksi Eläimen varjossa (2019) ihmisyyttä heijastettiin eläimistä. Sekä proosa- että säemuotoisista runoista koostuvassa Epäsäännöllisisissä kappaleissa ollaan paikkojen, tilojen ja tunteiden äärellä ja kurkotetaan kohti ymmärrystä ihmisenä olemisesta.
Runoissa kuultavat kiehtovasti läpi eri ajat ja ajatukset. Osassa tämä toimii vuoropuheluna muiden tekstien kanssa. Esimerkiksi Meditatiossa runon hän tarkkailee koiraa ja pohtii sen maailmankuvaa: ”Koira on koiralle koira, mutta koiran maailmassa ei ole mitään koiria, hän ajatteli, omaan kuvottavan inhimilliseen tapaansa”. Kuvaus ihmisistä hukassa olevina otuksina rinnastuu Ezra Poundin niin ikään koiria ja ihmisiä käsittelevään runoon, jossa ihminen kokee olevansa korkeampi eläin – ja kuitenkin täysin eksyksissä.
Toisaalla läpikuultavuus syntyy muistoista ja muistamisesta. Suuressa metafyysikossa kuvataan koskettavasti katoavaisuutta: ”Ajatukset tulevat kuin lumihiutaleet asteen liian lämpimänä päivänä, sellaista sulaa katoavaisuutta on surullista katsella, ja kuitenkin juuri se on syvästi inhimillistä, tämä peittelemätön ikävä, tämä paljaus jossa asiat seuraavat toisiaan pieninä kylmän värähdyksinä, jotka eivät kerro mitään täsmällistä mutta jotka merkitsevät loputtoman paljon”.
Lempeää huumoria
Salmelalle on ominaista lempeä huumori, ja se sävyttää runojen mietelmällisyyttä nytkin. Puhuja ikään kuin jatkuvasti hymyilee ihmisten kummallisuuksille. Asumiskoneessa naapureiden äänet tulevat pattereiden putkia pitkin puhujan tietoon: ärsyttävien yskänpuuskien ja kasvottomien naapureiden ”sunnuntaiaamun kiihkossa” on jotain hyvin tunnistettavaa kaikille kerrostaloasujille.
Epäsäännöllisissä kappaleissa on myös kappaleita, jotka jäävät turhan säännöllisiksi. Huonekalumusiikkia-osiossa rakennetaan kielikuvia erinäisten huonekalujen ympärille ja rinnastetaan niiden funktioita ihmiseen. Ajatus on luonnollinen jatkumo teoksen maailmalle, mutta kuvista olisi saanut kiinnostavampia, jos niissä olisi irtauduttu totutuista mielleyhtymistä: nyt kaappi on ”portti toiseen maailmaan” ja siellä ”lymyilee luurankoja ja yksisarvisia” – niin kuin niin usein muutenkin.
Teos on parhaimmillaan kuin ullakko täynnä roinaa ja ajallisia kerrostumia: se pysäyttää eri kappaleiden ääreen ja kurkottaa kohti olemisen perustavanlaatuisia kysymyksiä.
Anna Hollingsworth
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Lusun huumeperintö – arviossa Satu Krautsukin ja Sini Ahlqvistin Pirihautausmaa
KIRJAT | Suomen ja etenkin Kotkan ja Haminan huumerikollisuudesta kertovan tietokirjan koskettavinta antia ovat entisten käyttäjien omat tarinat.
Totuus Sissistä on ison askelen lähempänä – arviossa Linda Huhtisen kirja Serlachiuksen unohdetuista sisaruksista
KIRJAT | Miksi historia niin usein kirjoitetaan miesten kautta, kysyy runoilija, radiojuontaja ja vapaa kirjoittaja Linda Huhtinen kirjassaan Sigrid Serlachiuksesta.
Silja Järventaustan tarkkanäköisissä runoissa tutkitaan luontoyhteyttä – arviossa Vuorosana pihapiirissä
KIRJAT | Silja Järventaustan runoteos Vuorosana pihapiirissä tuo luonnon iholle omintakeisilla kuvillaan.
Häjyjen jälkeläiset – arviossa Härmä-aiheinen valokuvakirja Men with No Mountains
KIRJAT | Ella Kiviniemen ja Elias Lahtisen valokuvakirja myyttisestä Härmästä on veikeä keskustelunavaus maaseudun elinvoimasta. Mihin asti ”tehdään itte” -asenne voi kantaa?