Riina Mattila ja Samuel Yli-Jokipii. Kuva: Hilla Viljamaa
TEATTERI | 1500-luvun ruotsalaiseen hovielämään sukeltavassa esityksessä on mukana yli 70 lukiolaista ja opiskelijaa, joita pidetään lavalla melkein koko esityksen ajan.
”Vaikuttaa siltä, että luovuus on kohisten kasvamassa ja taideilmaisun suosio nousemassa Tampereella.”
Tampereen koululaiset ovat vahvasti ja aktiivisesti mukana Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä toteutetussa musikaalissa Hullu prinssi. Esityksen syntykartta ei ole hyvin tiedossani, mutta näyttää vahvasti siltä, että aloite on tullut Hatanpään musiikki- ja musiikkiteatteripainotteisesta lukiosta HaLusta.
Hanna Suutela on kirjoittanut erityisesti harrastajaryhmiä varten väljän libreton, jossa jää tilaa inspiroinnille ja erityisesti epilogille jokaisessa esityksessä. Tästä seuraa, että nuoret pääsevät vaikuttamaan koko teoksen muotoutumiseen. Ilona Pölönen on ideoinut lopun ja toteuttanut sen ohjaaja Mikko Bredenbergin kanssa.
* *
Mukana on yli 70 lukiolaista ja opiskelijaa, joita pidetään lavalla melkein koko esityksen ajan. Esitys on voimallisten musiikkinumeroiden ja suvantokohtien jatkumoa. Laulut eivät vie tapahtumia eteenpäin, joten väleihin on pyritty ymppäämään selittävää ainesta tapahtumista, joita katsojan on vaikea seurata.
Mutta hyvä näin. Kysymys on aikamatkasta, jonka historiaa pänttäävä tyttö tekee 1500-luvun ruotsalaiseen hovielämään Kustaa Vaasan lasten valtataistelun sekaan. Musiikkimyrskyn takaa erottuvat kyllä kaikki neljä lasta, joista nimen näytelmälle antanut Magnus (Niila Nousiainen) nousee epilogissa keskiöön. Hän oli hullu ja naimaton, kuten historia kertoo. Epilogin idea on luoda illuusio kysymyksestä, voiko aikamatkaajan ilmestyminen hoviin muuttaa historian kulkua.
* *
Parasta esityksessä on nuori voima. Maija Koskenalustan hurmaavan rajut kappaleet muuttavat esityksessä vanhan ruotsalaisen hoviväen nykyaikaista tasa-arvoa vaativaksi nuorisoksi. Pukusuunnittelu on Joanna Weckmanin ja Jaana Marttilan johdolla osunut nappiin, kun viimeisissä kohtauksissa hoviväkeä esittävien nuorten kirjavuus sopii sanoman ytimeen: kaikki ovat yksilöitä. Jaakko Siraisen valosuunnittelu on hätkähdyttelevä.
Suurimman vaikutuksen tekee koreografia, jonka on Tanssiteatteri Tsuumista vieraileva Riikka Puumalainen toteuttanut. Vaativissa joukkotansseissa on usein symbolista voimaa. Ryhmät Tampereen Konservatoriosta hyökyilevät milloin meren aaltoina, milloin tunnetiloja heijastavina kipittävinä joukkoina. Ohjaajalla on kokonaisuus hallussa.
Hatanpään lukion nuoret, joita ovat harjoituttaneet Anu Rasimus ja Aki Lahnajoki ja joiden lauluvalmentajana on toiminut Petra Karjalainen, ovat kaikki erinomaisia. Esityksen yhteishenkeä osoittaa mainiosti loppukumarrukset, joista ketään ei nosteta esille erikseen vaan koko yhtenäinen, kirjava hoviväki kumartaa yhdessä.
* *
Vaikuttaa siltä, että luovuus on kohisten kasvamassa ja taideilmaisun suosio nousemassa Tampereella. Mukana ovat HaLun lisäksi Tredun ammattiopisto, josta ovat maskeeraajat ja naamioitsijat, Tammerkosken lukio, josta on pukutiimi, sekä Sammon keskuslukio, josta on somemarkkinointitiimi. Bändi on Hatanpään lukiosta, ja mukana on soittajia myös Tampereen Konservatoriosta ja yksi soittaja Tammerkosken lukiosta/PMO:lta.
Anu Rasimus HaLusta on sekä tuottaja, kapellimestari että viulisti bändissä. Monista hyvistä roolisuorituksista tekee mieli mainita Ukko-Ilmari Majamaan Kirjuri Finne, Aino Ingalsuon Katariina Jagellonica, Riina Mattilan Kaarina Hannuntytär ja Sini Besiksen hurmaava Martina Meri.
Erkki Kiviniemi
* *
Hullu Prinssi
- Säveltäjä Maija Koskenalusta
- Libretto Hanna Suutela
- Ohjaus Mikko Bredenberg
- Apulaisohjaaja Johanna Kaipainen (Hatanpään lukio)
- Kapellimestarit Anu Rasimus ja Aki Lahnajoki (Hatanpään lukio)
- Koreografia Riikka Puumalainen (Tanssiteatteri Tsuumi)
- Pukusuunnittelu Joanna Weckman
- Valo-, video- ja lavastussuunnittelu Jaakko Sirainen
- Äänisuunnittelu Jarkko Tuohimaa
- Maskit ja kampaukset Susan Vehniäinen
- Nukketeatteritaiteilija Mira Taussi
- Lauluvalmentaja Petra Karjalainen
- Yhteistyössä Hatanpään lukio, Tammerkosken lukio, Sammon keskuslukio, Tampereen Konservatorio, Ammattiopisto Tredu, Pirkanmaan musiikkiopisto, Hatanpään lukion vanhempainyhdistys ry., Tampereen Työväen Teatteri
- Vastuuopettajat oppilaitoksissa Anu Rasimus (tuottaja, Hatanpään lukio), Jaana Marttila ja Tuukka Seppälä (Tammerkosken lukio), Reetta Aarre-Ahtio, Pasi Ojala ja Anu Silvennoinen (Tampereen Konservatorio), Sanna Tikka (Sammon keskuslukio), Susan Vehniäinen ja Sisko-Liisa Sillanpää (Ammattiopisto Tredu)
Ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterin Suurella näyttämöllä 12.4.2024. Esityksiä 29.5. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Hildur, islantilainen kovapintainen ja suolavedessä surffaten marinoitunut poliisi kamppailee itseään vastaan
TEATTERI | Turun kaupunginteatterin lavalla on maailman kaunein siipi, aalto, lokki tai sipsi.
Komediateatterin Ransu ja Operaatio Joulu tuo joulumieltä pienemmille ja isommille
TEATTERI | Karvakuonot lähtevät tonttuagentteina etsimään kilttejä lapsia ja joululahjatoiveita Tampereen Petsamosta ja Käpylästä.
Veijo Rönkkönen loi kokonaisen ITE-maailman ja Aapo Stavén toi sen lavalle – arviossa Veijo
TEATTERI | Simpeleläisen pieneläjän poika oli jo alunpitäen käsikassara, vahinkolaukauksesta siinnyt.
Kolme naista pyörittää miestä – arviossa Helsingin kaupunginteatterin Lempi
TEATTERI | Minna Rytisalon Lempistä dramatisoitu näytelmä luottaa liikaa kerrontaan. Itse Lempin persoona jää hataraksi.