Mika Eirtovaara. Kuvat: Tampereen Työväen Teatteri

Näytelmän tapahtumapaikkana on Tampere. Dynaamisesti vaihtuvissa taustakuvissa vilahtelee tunnusomaisia paikkoja: Tampella, Finlayson, Hämeensilta ja Hämeentien poliisiasema. Taustalla pyörii myös videoita, joilla nähdään auton takaikkunasta tamperelaisille tuttuja tiemaisemia. Osa keskeisistä tapahtumista sijoittuu Pispalaan, eli myös Tampereen sisällä tiettyyn, omaleimaiseen kaupunginosaan. Dramaattisin kohtaus tapahtuu Pispalan haulitornissa. Se on seurausta päähenkilön, entisen rikosetsivän Harri Saukon kuuluisimmasta teosta, ”Pispalan parturiksi” kutsutun sarjamurhaajan paljastamisesta. Suoritus on tuonut Harrille hyvän maineen mutta myös vaikeuttanut hänen elämäänsä. Noir-fiktiolle ja traumafiktiolle tyypillisellä tavalla menneisyys tunkeutuu nyt taas päähenkilön elämään.

Nordic Noir – pimee komedia! on rikoskirjallisuuden tapaan juonikeskeinen ja pyrkii herättämään ja ylläpitämään jännitystä. Erinomaisena koomikkona Eirtovaara tuottaa luovalla ja monikerroksisella äänenkäytöllään, eleillään, liikkeillään ja ilmeillään kuitenkin paljon huumoria. Huumorin lähteinä toimivat myös sisällölliset elementit, sanavalinnat ja hauskat vertaukset sekä henkilöhahmojen ominaisuudet. Esimerkiksi kaappaaja houkuttelee Harrin ystävän ja mentorin, eläkkeelle siirtyneen rikosetsivän Penan autoonsa valehtelemalla, että takapenkillä on kissanpentuja. Teon aikana Pena on tietysti humalassa. Liiallisen alkoholinkäytön stereotypia liitetään näytelmässä rikosetsiviin, mutta nordic noirin lajin kontekstissa sitä voi tulkita myös laajemmaksi, suomalaisia koskevaksi kansalliseksi stereotypiaksi.

Juoni on rakennettu hyvin, joskin siinä on myös kaavamaisia käänteitä. En kuitenkaan näe tätä moitittavaksi asiaksi, vaan genren tunnistettavaksi tekemisen keinoksi. Itse pidin eniten ”hullun psykiatrin” motiivista, joka on tuttu esimerkiksi psykiatrisia sairauksia käsittelevästä, joskus hieman groteskista tai surrealistisesta, vanhemmasta ja uudemmasta kirjallisuudesta, myös rikoskirjallisuudesta. Tällä kertaa motiivi esiintyy näytelmässä, mikä sopii hyvin noirin taidelajien rajoja ylittävään luonteeseen.

* *

Eksistentiaalinen krapula

Mika Eirtovaaran itsensä käsikirjoittamasta näytelmästä löytyy useita nordic noirin piirteitä. Harri esitetään melko tyypillisenä rikosetsivänä, vaikka hänellä on myös yksilöllisiä ominaisuuksia, jotka poikkeavat nordic noirin rikosetsivän stereotyyppisistä ominaisuuksista. Harri puhuu esimerkiksi ”syvästä, eksistentiaalisesta pohjoismaalaisesta krapulasta”, jolla hän tarkoittaa pikemminkin mielen kuin kehon tilaa, sillä hän ei kestä viinaa. Koska hänen mielestään pohjoismaalainen rikosetsivä ei voi olla muuta kuin juoppo, hän näyttelee kuitenkin humalaista ja krapulalaista. Harri on vahvasti traumatisoitunut ja rikkinäinen hahmo, kuten monet muutkin nordic noirin rikosetsivät. Traumat juontavat juurensa sekä Harrin lapsuuteen että rikosetsivän työhön. Henkilökohtaisista traumoista merkittävin on se, että isä jätti perheen hänen ollessaan lapsi.

Päähenkilön henkilökohtainen elämä ja ammatillinen identiteetti punoutuvat tiiviisti yhteen. Harri ei pääse eroon rikosetsivän roolista pyrkimyksistään huolimatta, vaan joutuu siihen uudestaan pelastaakseen ystävänsä. Identiteetin käsittely on lajin yleinen aihe. Näytelmässä kysytään, kuka loppujen lopuksi Harri on. Onko hän eri ihminen kuin hänen imagonsa? Entä onko ihminen yhtä kuin traumansa? Syvätunteisesti esitetty laulu Harrin ja somevideossa kaappaustapauksesta huomionhakuisesti tiedottavan Marian suhteesta syventää päähenkilön psykologista kuvausta ja asettaa hänet uuteen valoon. Käy ilmi, että Harri ei olekaan niin eristäytynyt, mikä tarkoittaa poikkeamista yksinäisyydessään viihtyvän rikosetsivän henkilöhahmotyypistä. Myös näytelmän huumori tasapainottaa noirin synkkyyttä, melankolisuutta ja ankeutta. Nordic noirin piirteiden usein viitteenomainen käyttö on tulkittavissa osin lajin parodioinniksi, osin sen jatkamiseksi ja muovaamiseksi.

Esityksessä on viittauksia Suomen olosuhteisiin, kuten sääoloihin, jotka ovat saaneet keskeisen roolin suomalaisuudesta muodostetuissa stereotypioissa. Borealismin diskurssissa suomalaisten melankolisuus, vetäytyneisyys ja ”outous” on selitetty pohjoisilla sääolosuhteilla. Suomalainen kulttuuri on runsaasti mukana näytelmässä myös musiikin kautta. Harri puhuu ”lyhyestä ja hauraasta kesästä”, joka on intertekstuaalinen viittaus Popedan biisiin. Lordin Hard Rock Hallelujah soi radiosta taksimatkalla.

Euroviisujen yhteydessä vihjataan myös siihen stereotypiaan, että Suomi kilpailee aina Ruotsin kanssa ja pelätään sitä, että se jää ikuiseksi kakkoseksi. Mielestäni myös suomalaisten kiinnostuksessa Euroviisuja kohtaan voi nähdä kansallisen stereotypian, koska kaikissa maissa ei kiinnitetä niin paljon huomiota Euroviisuihin, eivätkä ne herätä niin vahvoja tunteita. Nordic Noirissa Euroviisut toimivat kansallisen omakuvan ja kansakunnasta ulkomaalaisille tuotetun kuvan luomisen välineenä mutta yhdistyvät myös päähenkilön henkilökohtaiseen traumaan. Näytelmässä kuullaan ote myös Eppu Normaalin kappaleesta Lajinsa viimeinen Eirtovaaran puhtaalla lauluäänellä. Suomalaisen musiikin lisäksi kuuluu italialaisen Måneskin-yhtyeen euroviisukappale, mikä havainnollistaa nordic noirin lajin ylirajaisuutta, kuten myös viittaus Islantiin. Yhdessä näytelmän korostetun tamperelaisuuden tämä tähdentää lajin ”glokaalisuutta”.

* *

Yhteiskuntakritiikkiä rikosetsivältä

Lajiin sopivasti Nordic Noirissa käsitellään myös ajankohtaisia ilmiöitä ja sitä kautta esitetään yhteiskuntakritiikkiä. Siinä kritisoidaan terapiakulttuuria ja sen kautta yhteiskunnan ja kulttuurin medikalisoitumisen myötä voimistunutta diagnoosikeskeisyyttä. Kritiikin kohteina ovat etenkin esitettyjen terapiamenetelmien tuloksettomuus ja psykoterapeuttihahmon heikko ammatillinen pätevyys, jota terästää hänen psykopaattisuutensa selviäminen. Toinen kritiikin kohteena oleva yhteiskunnallinen ilmiö on sosiaalisen median pakkomielteinen käyttö, joka voi pilata ihmissuhteita. Päähenkilön entinen kihlattu on sisällöntuottaja. Hänen someprofiilinsa nimi, Maria Mediahyeena, kuvastaa päähenkilön tuomitsevaa ja sarkastista suhtautumista somekulttuurissa vallitseviin sisällöntuottamisen tapoihin. Kielteinen asenne koskee täydelliseltä vaikuttavan elämän ja ihmisen imagon rakentamista.

Sosiaalisessa mediassa luodut kertomukset itsestä nivoutuvat yhteen maineen kysymyksen kanssa. Teko, joka on tuonut Harrille hyvän maineen, on merkinnyt toisen ihmisen, kaappaajan maineen pilaamisen, mikä osoittautuukin rikoksen motiiviksi. Näytelmä arvostelee liiallista itsekeskeisyyttä ja pyrkimystä ylläpitää hyvä maine hinnalla millä tahansa. Nämä piirteet ovat kytkettävissä myös pohjoismaisten yhteiskuntien ja hyvinvointivaltioiden yksilökeskeisyyteen ja esimerkiksi psykologian yksilökeskeisyyteen, jota on jo kritisoitu yhteiskuntatieteiden lisäksi myös psykologian sisällä. Erityinen välittäminen maineesta ilmenee Nordic Noirissa uutena kansallisena tai alueellisena stereotypiana. Osittain ulkopuolisena ihmisenä, jolla ei ole kansallista identiteettiä, näkisin, että tällä stereotypialla saattaa olla pohja nykyään sekä työ- että yksityiselämässä.

Eirtovaara suoriutuu monodraaman vaatimasta moniroolisuudesta mainiosti. Jokainen hänen näyttelemänsä hahmo erottuu toisista selvästi. Henkilöt saavat oman persoonallisuuden, omaleimaisen puhetyylin, äänen ja eleet (vaikka eivät ehkä aina omia ilmeitä). Myös video- ja äänisuunnittelu ovat onnistuneita ja tuovat yleisön nähtäväksi ja kuultavaksi nordic noirin audiovisuaalisen maiseman.

Flora Varkonyi

Nordic Noir – pimee komedia!

• Käsikirjoitus: Mika Eirtovaara
• Ohjaus: Mika Eirtovaara ja Miko Jaakkola
• Videosuunnittelu: Miko Jaakkola
• Äänisuunnittelu: Christian Blomberg
• Näyttelijä: Mika Eirtovaara

Ensi-ilta TTT-Klubilla 17.9.2026. Esityksiä 17.12. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua