Kuva: Kimmo Ylönen, piirros Carl Barks
SARJAKUVA | Pelle Pelottomaan keskittyvä kokoelma on jatkoa kauttaaltaan laadukkaalle Barks-julkaisujen sarjalle.
”Keksintöjen tarjoamat parannukset ovat usein näennäisiä. Innostunut nero ei näe nokkaansa pidemmälle.”
ARVOSTELU
Carl Barksin sankarit: Pelle Peloton
- Toimittaneet Antti Hulkkonen ja Jouko Ruokosenmäki.
- Suomennokset Antti Hulkkonen, Kati Valli ja Aku Ankka-lehden toimitus.
- Story House Egmont, 2024. 135 sivua.
Walt Disneyn viihdetehtaan työllistämistä sarjakuvasepistä maineikkain on Carl Barks. Vuonna 2000 edesmenneen piirtäjän käsiala tuli tutuksi 30 vuoden ja yli 500 kertomuksen mitassa. Barks osasi kirjoittaa sekä lyhyitä hupijuttuja että pitkiä eksoottisiin maisemiin sijoittuvia seikkailutarinoita. Taiteilijan todellinen supervoima oli sivuhenkilöiden keksiminen ja kehittäminen Aku Ankka -tarinoihin.
Usein hahmojen ominaisuudet toimivat lähtökohtana, jonka varaan tarina rakentui, tai moottorina, joka sitä kuljetti. Jotkin sivuhahmoista nousivat Ankan rinnalle ja joskus ohikin. Tältä pohjalta ponnistaa Story House Egmontin kauttaaltaan laadukas kokoelmakirjojen sarja Carl Barksin sankarit. Oman kovakantisen kirjansa ovat tähän mennessä saaneet ökyrikas Roope-setä, nokkelat veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu, käsittämättömän jollei peräti sietämättömän onnekas Hannu Hanhi sekä konnanpolulla kompuroiva Karhukopla. Pitkän uran tehneitä sivuosien näyttelijöitä riittää muitakin, joten lisää lienee lupa odottaa.
Vasta ilmestyneen viidennen kirjan nimikkosankari on Pelle Peloton, alkuperäiseltä englanninkieliseltä nimeltään Gyro Gearloose. Lähdetietokanta kertoo hahmon olevan kana, vaikka hän 1950-luvun Yhdysvaltoihin pohjautuvassa mielikuvitusmaisemassa asettuu selkeästi koirasoletetuksi.
Barks toi hahmon kuviin vuonna 1952 tarinassa Gladstone’a Terrible Secret, joka Suomessa ilmestyi nimellä Onnen kantamoinen. Tarinassa Ankat ihmettelivät Hannu Hanhen onnen määrää ja yrittivät onkia esiin sen salaisuutta. Lopulta paljastui, ettei Hannun kassakaapissa lymyile hevosenkenkä tai jäniksenkäpalä. Turvalukon takana piilotteli Hanhen synkkä salaisuus, työllä ansaittu lantti.
Hoopo keksijä oli tarinalle tarpeellinen viiden ruudun verran. Pelle kitkutti hyppykepillä kuviin ja kertoi yrittävänsä kirnuta kerman pomppujen voimalla voiksi. Työ tuotti pettymyksen ja turhautunut keksijä luovutti koevälineet kaupasta kotiutuvalle hanhelle, jonka ostoslistasta näin tuli yliviivatuksi viimeinen, unohtunut elintarvike. Puskassa kytänneet ankat kierivät tuskissaan. Pelle palasi kotiin keksimään voivapaata voideltua paukkumaissia.
Ensimmäistä lyhyttä vierailua ei tämän kirjan sivuilla nähdä. Pelle kurvaa paikalle paukkupommien voimalla liikkuvalla kärryllä myöhemmin samana vuonna ilmestyneessä tarinassa Ajatuslaatikot. Ankanpojat häärivät keksijän apuna, mutta Aku-setä suhtautuu epäillen honkkelin haihatuksiin. Kasvatusperusteinen väliintulo vie Akun lähes suden suuhun, kirjaimellisesti.
Keksijä P. Peloton on yksinyrittäjä, jonka varsin vaatimaton paja sijaitsee omakotitaloalueella Ankkalinnan laidalla. Häneltä voi tilata viritetyn pesäpallomailan tai taatusti murtovarman rahasäiliön. Kiireistä kyytiä tarvitsevalle Pelle kyhää raketin, eikä siinä kauan nokka tuhise. Isot keksinnöt maksavat viisi taalaa, vähän pienempi irtoaa neljällä, monimutkaisesta saa pulittaa seitsemän ja puoli dollaria.
Keksijä keksii myös omaksi ilokseen ja yhteiseksi hyväksi. Työskentelyn motiivina voi olla myös kilpailuun osallistuminen. Keksintöjä tulee kuin turkin hihasta. Kirjan kertomuksissa Pelle ei käytä mietintämyssyä, eikä kolauttele itseään vasaralla kalloon aivojen aktivoimiseksi.
Tarinassa Mielikuvituskone esitellään huimasti nykyistä parempi virtuaalitodellisuuskypärä, mutta jotkut kirjassa esiintyvät keksinnöt ovat meillä jo arkikäytössä, kuten yhdessä tarinassa taustalla näkyvä itsestään avautuva ovi, jolle Pelle vasta haki patenttia.
1950-luku oli atomien ja lähes sokean teknologiauskon aikaa. Vuosisadan alussa syntynyt Barks kenties paljasti tarinoissa myös konservatiivisen karvansa. Ainakin keksintöjen tarjoamat parannukset ovat usein näennäisiä. Innostunut nero ei näe nokkaansa pidemmälle. Tarinasta Teräsmadot saamme todistaa miten luonnon harkitsematon peukaloiminen on johtaa ympäristökatastrofiin.
Yleisnero Pellellä on reseptiikka hallussa. Intianhamppu-uutteesta ja suomaalta kerätystä levisian juuresta hän sekoittaa hetkessä karhun kesyttävän liemen. Mestari itse mainitsee nerokkaimmaksi keksinnökseen pellepurilaisen. ”Kalapihvi ruissämpylän välissä ja lisäksi ketsuppia, sinappia, sipulia ja maapähkinävoita.”
Vuonna 1956, tarinassa The Cat Box, ilmestyi yhden kuvan taustalle yhdenlainen tikku-ukko, jolla oli pään paikalla hehkulamppu. Itse tehty työpari Pikku Apulainen tulee tässä kokoelmassa mukaan samana vuonna ilmestyneessä tarinassa Ennustuskone. Mekaaninen miekkonen toistaa Pellen touhuja tai kuljettaa rinnakkaista tarinaa ruutujen reuna-alueella. Tarvittaessa hän ruuvaa päänsä irti ja asentaa itselleen tuhdimman pariston. Joutessaan hän pelaa tammea koirien ja lintusten kanssa.
Barks-kokoelmia on julkaistu paljon. Monen hyllystä löytyy Aku Ankan parhaat -albumisarjan niteitä, juhlasarjaa sekä jättikirjoja. Story House Egmont julkaisee parasta aikaa albumisarjaa, jossa Barksin ankkatarinat on laitettu jonoon ilmestymisjärjestyksessä.
Samoja juttuja kierrätetään monissa kansissa, mutta Carl Barksin sankarit on kuitenkin paikkansa ansainnut. Kirjat on toteutettu suurella huolella ja rakkaudella. Tarinat julkaistaan lyhentämättöminä. Käytössä ovat olleet parhaat saatavilla olevat digitaaliset jäljennökset alkuperäisistä sivuista. Suomennos pyrkii seuraamaan alkutekstiä, mutta tavoiteltu tarkkuus ei lainkaan lamauta kieltä. Kuplissa pulppuaa riemukas ja oivaltava puhe.
Kirjan tarinat ovat ilmestyneet vuosina 1952–1961. Toimituksen apuna tarinoiden valinnassa on ollut Petri Hänninen. Mukaan on valikoitu 17 seikkailua. Kertomusten ketjussa ei ole heikkoja lenkkejä. Toistoakin toki esiintyy, mutta tarkkaavainen lukija voi ottaa sen mieltä kutkuttavana lisämausteena. Syvämietteinen ankkatutkija voi esimerkiksi hiljentyä miettimään, miksi Pikku Apulainen käyttää toistuvasti turbaania.
Tarinassa Vaientaja alakuloinen keksijä nikkaroi hyvän mielen otsapannan, jonka koukut kohottavat suupielet ja silmäkulmat iloiseen virnistykseen. Lukija ei mokomaa kapistusta tarvitse.
Kimmo Ylönen
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kostonhimoinen psykokissa – arviossa Pökäle-sarjakuvakirjat
KIRJAT | Sophie Souidin ja Thomas Hjorthaabin Pökäle liikkuu juuri ja juuri hyväksyttävyyden rajamailla ja kuvaa iloisesti epäsopivia aiheita.
Anne Strengin unenomainen sarjakuvateos Kulkijoiden juhlat tarjosi pakopaikan todellisuudesta
SARJAKUVAKLASSIKOT | Anne Strengin sarjakuvateoksessa Kulkijoiden juhlat matkataan fantasiamaailmassa ja tavataan sen erinäisiä asukkaita.
Jalava jatkaa tieteissarjan julkaisua pitkän tauon jälkeen – arviossa Jeff Hawken Ylivaltias
SARJAKUVA | Avaruushallinnon asiamies seikkailee tähtien välissä ja ministerin tohvelissa. Sidney Jordan piirsi upeaa viivaa.
Solidaarisuutta Ukrainalle – arvioitavana Aino Sutisen Ajattelen Ukrainaa koko ajan
SARJAKUVA | Dokumentaariseen sarjakuvaan erikoistunut Aino Sutinen on kirjannut ylös päiväkirjamaista pohdintaa Ukrainasta ja keskusteluja ystävien ja asiantuntijoiden kanssa.