Antti Autio on vahvasti haikeanrikkaan kaavansa ytimessä – arviossa Täällä sinua kaivataan

Kuva: Soit se silti

Antti Aution neljäs albumi Täällä sinua kaivataan (Soit se silti, 2024) lähtee rakentamaan edellisten levyjen komeasti nostattaman Autio-hypen päälle. Etenkin parin viime vuoden hurmokselliset keikat ovat nostaneet laulaja-lauluntekijän yhtyeineen heleän suomipopin eturiviin. Jouset ja ilmavat sovitukset perinteisten sähkökitaroiden rinnalla ovat antaneet Aution kappaleiden herkille tunnelatauksille oman patinansa. Samalle hengittävälle kaavalle rakentuu myös uutukainen.

Täällä sinua kaivataan -levyn tematiikka rakentuu helsinkiläisen taidemaalari Raana Lehtisen albumia varten maalaaman Sarastus-teoksen ympärille – kaikki albumin kappaleet ovat saaneet inspiraationsa teoksesta. Albumin kantta koristava värikäs öljyvärimaalaus kuvaa kesäisessä pihamaisemassa odottavia ihmis- ja eläinhahmoja. Nämä hahmot saavat roolin albumin tarinoissa, joissa kasvetaan, rakastetaan ja joudutaan luopumaan.

Haikean kaunis, avarasti henkäilevä ja pianon äärellä heleilevä avausraita Haluun sut edustaa herkkine falsettiin taipumisineen ja asteittaisine kasvatuksineen herkempää puolta viime vuosien Antti Autiosta. Jouset leijailevat ja kuulaan harrasta tunnelmaa marinoidaan vielä etäisillä torvilla. Vastaavien raitojen äärellä maestro on ollut eniten iholla ja päässyt orvasketeen asti.

Täällä sinua kaivataan -levyllä liikutaan silti Kaikki talot huojuu -albumin (2022) tapaan railakkaasti tunnelmasta toiseen. Vittu minä kuolen tänne edustaa Aution huohottaen syöksyviä purkauksia parin vuoden takaisten Kaikki hyvin– ja Lisää ääntä -kappaleiden tapaan, mutta nimensäkin perusteella monta astetta synkemmällä ja ahdistuneemmalla ilmeellä. Taustalla soivat jousetkin yltyvät haikeasta maalauksesta piinaavaan pyörteeseen asti. Silti, vaikka tunnelma on ahdistunut, ei soitto kadota hengittävyyttään vaan pikemminkin ilmavuudessaan korostaa intensiivistä turpiinveto-asennetta asennepurkausten välissä.

Vereslihasta toipumiseen sopii erinomaisesti Yksin-kappaleen reippaan haikea silittely ja singlenäkin kuullun Norjan stemmalallatteleva jakauniin melankolinen haaveilu. ”Ajetaan vaikka Norjaan katsomaan, kuinka ne vuoretkaan eivät unta saa”, tiivistää Autio kappaleen mielentilan.

Vielä pari astetta kuulaammalle melankolialle rakentava Lippispoika tunnelmoi öisesti, kipakan sykkeen ja korkealle kaartavien melodiamaalauksien tuodessa pirteää vastapainoa kappaleen ikään kuin vesisateesta kostealle maisemalle. 

Kissapedon bassonäppäilevä askellus vaaniskelee, kuten kissaeläimelle sopii. Avaran folkin parissa Aution kaikuinen laulujulistus ja bändin rennosti jammaileva soitanto heruttaa komeasti. Ihana 40-sekuntinen klassisen musiikin tuokio Sarastus saa peräänsä Kukkapuskan isosti rokkaavan energian. Kappale kääntyy aggressiivisten säkeiden jälkeen hymyilevään, melodisia kerroksia päällekkäin pinoavaan kaartelevaan kertoon.

Askeleittain kasvava progefolkpop Pieni taas ja komean sähköisesti väreilevä Tähti ovat tasapainoisia Autio-kaunokaisia harmonisine isoine sovituksineen. Albumin nimibiisi Täällä sinua kaivataan riisuu krumeluurit laulaja-lauluntekijän ympäriltä ja onnistuu kantamaan pelkän näppäilyn ja Aution ulottuvan laulumaalailun varassa. Bändin kansanmusiikkiheruttelu levittää kappaleen siivet komeasti. Tässä on selkeästi tulevan kesän keikkojen illan viimeinen iso hidas. Kohtalokseni päättää paketin varpaisillaan, villasukat jalassa hiippaillen, eteerisesti huhuillen.

Autio ei taitavine soittajineen tyydy helpoimpiin sovitusratkaisuihin, minkä vuoksi albumin monipuolisuus säväyttää. Polveilevuudestaan huolimatta yhtye onnistuu hienosti pysymään laulujen ytimessä. Värikkäät mutta hengittävät rakenteet tekevät kappaleista moniulotteisia seikkailuja, joihin sukeltaa syvemmälle useammalla kuuntelulla.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua