Kuvat: Teos
KIRJAT | Tapauskertomuksia Suomesta voisi olla laajuutensa ja perusteellisuutensa puolesta oppikirja, tosin Tuorin teksti on selkeydessään ja väkevyydessään aivan muuta kuin oppikirjamaista.
”Voin helposti kuvitella kirjoittajan lievästi ironisen hymynhäivähdyksen rivien välissä.”
ARVOSTELU
Kaarlo Tuori: Matti Wuori – Tapauskertomuksia Suomesta
- Teos, 2023.
- 478 sivua.
Matti Wuori (1946–2005) oli monipuolisesti sivistynyt juristi, kansalaisaktivisti, Euroopan parlamentin jäsen ja paljon muutakin hän ehti vauhdikkaan ja värikkään elämänsä aikana tehdä. Helsingin yliopiston yleisen oikeustieteen emeritusprofessori Kaarlo Tuori on kirjoittanut ystävästään ja juristikollegastaan moniulotteisen kirjan. Se on vajaan kuudenkymmenen sivun osalta lämminhenkinen pienoiselämäkerta, joka eräänlaisena 360-asteen arviona kertoo Wuoren kasvutarinan ihmisenä, ylioppilaspoliitikkona, juristina, kansalaisaktivistina ja meppinä. Loppuosa 478-sivuisesta teoksesta keskittyy kahdeksaan merkittävään oikeudenkäyntiin, joissa Matti Wuori toimi asianajajana.
Tuori analysoi perusteellisesti näitä kahdeksaa tapauskertomusta sekä Wuoren roolia niissä. Teoksen alaotsikko ”Tapauskertomuksia Suomesta” on merkityksellinen ja oivaltava. Tuori korostaa itsekin, että kyseessä ei ole tavanomainen oikeustapausten selostus vaan samalla selostus ja analyysi siitä, miten Suomi, suomalainen oikeuskulttuuri ja yhteiskunta muuttuivat näiden oikeustapausten myötä. Aikajänne ulottuu 1960-luvun lopusta aina uuden vuosituhannen alkuun.
Valtakunnanviisas, miltei Haavikosta seuraava
Henkilönä Matti Wuori oli monisärmäinen ja ristiriitainen. Hän oli laajasti sivistynyt, kielitaitoinen ja yhteiskunnallisesti valveutunut, ajan hermolla elävä vaikuttajapersoona. Matti Wuoren setä oli legendaarinen Tammisaaren vankileirin asukki, SAK:n puheenjohtaja, ministeri, suurlähettiläs ja Paasikiven uskottu Eero A. Wuori, jota Matti piti monessa mielessä esikuvanaan.
Matti Wuoren olemusta leimasi levottomuus, täysillä eläminen, maailmanparannuksen palo ja esillä olemisen halu. Vuonna 1965 alkaneet oikeustieteen opinnot saivat päätöksensä vasta vuonna 1979; ylioppilaspolitiikka, asianajo ja vaikuttamisen halu veivät mukanaan, taisi alkoholillakin olla osuutensa. Kun Matilta kysyttiin syitä opintojen viivästymiseen, hän vastasi niitä olevan kolme: elämä, ylioppilaspolitiikka ja työ.
Kuten Tuori kirjoittaa, julkisuus piti Matista ja Matti julkisuudesta. Asianajo valtakunnallista julkisuutta saaneissa oikeudenkäynneissä nosti häntä julkisuuteen, samoin kuin valinta Greenpeacen puheenjohtajaksi. Wuori oli kautta koko uransa ahkera keskustelija ja kirjoittaja. Heittäytyminen politiikkaan ja vihreiden mepiksi nosti Wuoren lopullisesti kansakunnan kaapin päälle: ”Hänestä alkoi 1990-luvulla tulla valtakunnanviisas, miltei Haavikosta seuraava.”
Oikeudenkäynnit, jotka muuttivat Suomea
Tuorin selostamat tapauskertomukset palauttavat monelle mieliin kohuotsikoita: Sikamessias, Yllytysoikeudenkäynnit, Shaahimielenosoitukset, Mikkelin pamaus, Mario Ines Torres, Valaanlihakontit, Kessi ja 1990-luvun lehdistön sananvapausoikeudenkäynnit.
Yhteistä näille tapauksille on paitsi Matti Wuoren asianajorooli myös se, että ne olivat kukin kohdallaan muuttamassa suomalaista laintulkintaa, oikeuskäytäntöä ja ajan myötä lainsäädäntöä ja oikeuskulttuuria. Muutos tarkoitti oikeusjärjestyksen sopeutumista ympäröivän yhteiskunnan, sen arvojen ja maailman muutoksiin. Harppaus 1960-luvun maailmasta uuden vuosituhannen maailmaan ei tunnu vuosikymmenissä mitattuna läheskään niin suurelta kuin verrattaessa kuvaa 1960-luvun Suomesta uuden vuosituhannen alkuvuosiin.
Oikeuskulttuurin oppimistapahtumia
Tapauskertomusten teemoja ovat sananvapaus, taiteen autonomia, mielenosoitukset, poliisin toimivaltuudet, ulkomaalaisen oikeudet, kansalaistottelemattomuus, ympäristöarvot sekä perusoikeuksien keskinäinen punninta. Näiden käsittely oikeusprosesseissa johti monella tapaa lainsäädännöllisiin ja muihin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Kyse oli myös suomalaisen oikeuskulttuurin merkittävistä muutoksista.
Perusoikeusjuridiikan monipuolisena asiantuntijana Tuori nostaa voimakkaasti esiin sen, että vuoden 1995 perusoikeusuudistuksessa määritellyt kansalaisen perusoikeudet eivät aiemmin näytelleet juuri minkäänlaista roolia tuomioistuinten ratkaisuissa. Monet Wuoren ajamat jutut kuitenkin nostivat esiin tarpeen tunnustaa perusoikeuksien olemassaolo. Kun ne sitten perustuslaissa lopulta määriteltiin, joutuivat kaikki tuomioistuimet opettelemaan tässä suhteessa uutta ajattelua, mikä ei aluksi ollut aivan helppoa.
Toinen merkittävä oppimistapahtuma oli päätösten perusteleminen. Aikaisemmin tuomioistuinten ratkaisujen perusteluiksi riittivät minimissään lakitekstin sanamuodot. Tällaiset perustelut eivät kuitenkaan avaudu edes juristeille puhumattakaan maallikoista eivätkä ne siten anna mahdollisuuksia arvioida ratkaisujen todellista sisältöä ja merkitystä. Kysymys on tärkeästä oikeusturvan takeen puutteesta. Wuoren ajamissa jutuissa nousi esiin monia kysymyksiä, joihin ei enää riittänyt tuomioistuimen piiloutuminen niukkojen perustelujen taakse vaan joissa osapuolet ja viime kädessä julkinen paine vaativat kunnollisia perusteluja ratkaisuille.
Uuden oppimisen äärelle tuomioistuimet joutuivat myös kansainvälisten ihmisoikeussopimusten soveltamisessa, kun ne vähitellen tulivat myös Suomea sitoviksi. Wuori tulikin asianajotoiminnassaan tunnetuksi pioneerina, joka perehtyi perus- ja ihmisoikeuksien kansainväliseen ulottuvuuteen. ”Jaaha, taitaa asianajajalla olla huono juttu, kun pitää näihin ihmisoikeuksiin vedota”, kiteytti Wuoren asianajajakollega Paul Perovuo tyypillisen vanhan tuomariasenteen 1970-luvulta.
Asiansa osaavan juristin ja hyvän opettajan hahmossa Tuori käy tapauskertomukset läpi perusteellisesti, mutta havainnollisesti ja selkeästi. Ystävä Matti Wuori on tekstissä vahvasti läsnä. Lähdeaineistoa on hyödynnetty laajasti, oikeudenkäyntiaineiston lisäksi kirjallisuuslähteitä, lehtikirjoituksia, keskusteluja ja haastatteluja. Tapauksista ja niiden oikeudellisesta arvioinnista kiinnostuneille Tuorin terävästi oivaltavat ja samalla pohdiskelevat arviot ovat antoisaa luettavaa. Tekstin laajuus ja perusteellisuus voisivat jopa viitata teoksen käyttöön oppikirjana; tosin Tuorin teksti on selkeydessään ja väkevyydessään aivan muuta kuin oppikirjatekstiä. Voin helposti kuvitella kirjoittajan lievästi ironisen hymynhäivähdyksen rivien välissä.
Jukka Ahtela
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Mikko Hautalan analyysi maailmasta on omaa luokkaansa sillä hän tuntee historian ja nykyhetken – arviossa Sotaa ja rauhaa
KIRJAT | Niin Washingtonissa, Moskovassa kuin Ukrainassakin palvelleen diplomaatin teos on suositeltavaa luettavaa jokaiselle maailmanpoliitiikkaa seuraavalle.
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
