Lyyti Tampereen G Livelabissa. Kuva: Mikko Saari

1

Lyyti on ihana. Olen kuunnellut hänen levyjään jo pitkään, mutta aikaisemmin en ole Lyytiä keikalla nähnyt. Niinpä suuntasin 7. joulukuuta Tampereen G Livelabiin katsomaan, millainen kokemus on tarjolla. Valitettavasti oma aikatauluni esti näkemästä keikan viimeistä puolta tuntia, mutta ehdinpähän onneksi kuulla tärkeimmät biisit.

Hyvältä nimittäin kuulosti! Ensimmäinen setti oli rauhallisempaa tunnelmointia, jossa Lyyti pysytteli pääasiassa flyygelin äärellä ja viulut säestivät soittoa. Tauon jälkeen toisessa setissä musiikki oli tanssittavampaa ja meno reippaampaa bändin säestyksellä. Molemmista puolista tykkäsin ja niin uudet kuin vanhatkin biisit toimivat hienosti. Minulle kohokohdaksi nousi uuden levyn paras biisi Huomisen lait, joka oli livenä valloittava – niin kuin Lyyti itsekin.

G Livelab oli myös uusi tuttavuus; kehuja olen kuullut, mutta viimeksi olen kyseissä kiinteistössä käynyt lehtilukusalin aikaan. Ensikokemus oli hyvä, joten menen kyllä mieluusti uudestaankin G Livelabiin, jos vain hyviä artisteja paikalle sattuu.

2

Syksyn mittaan olemme käyneet muutaman kerran Tampere Filharmonian konserteissa. Jokainen kerta on ollut elämys. Nostan tässä nyt kaksi viimeisintä. Faunien iltapäivä -sarjan joulukuun 10. päivän konsertissa Takki auki! kuultiin ensinnäkin Rahmaninovin Sonaatti sellolle ja pianolle. Tämän kuulimme viimeksi alkuvuodesta Tampere Chamber Musicissa Robert Cohenin ja Heini Kärkkäisen esittämänä; nyt sen esittivät Sirja Nironen ja Tuomas Turriago. Teos on edelleen upea.

Väliajan jälkeen kuultiin Gershwinin Rhapsody in Blue ja muutama Astor Piazzollan teos, joissa Filharmonian trumpetisti Xiang Guo teki tyylikästä työtä. Zhihan Xun sovitukset olivat eloisia ja tunteikkaita, kuten konsertin ”Suurten tunteiden äärellä” -alaotsikolle hyvin sopi.

3

Syksyn konserttikauden päätös oli 15. joulukuuta esitetty upea Kohtalon kysymyksiä, jossa kapellimestarina vieraili nuori lahjakkuus Emilia Hoving. Hänen eläväistä johtamistaan oli ilo katsella, ja Hoving saikin orkesterista irti paljon. Odotan, että vielä alle 30-vuotiaasta kapellimestarista tullaan vielä kuulemaan ja paljon, sillä hänen uransa on jo lähtenyt hyvään vauhtiin – ensi vuodelle on luvassa esimerkiksi konserttisarja Britanniassa Philharmonia-orkesterin kanssa.

Ohjelmassa kuultiin ennen väliaikaa nuorena kuolleen tšekkiläisen säveltäjän Vítěslava Kaprálován Suita Rustica ja Sergei Prokofjevin Viulukonsertto nro 1 D-duuri, joista jälkimmäisessä solistina toimi Filharmonian konserttimestari Johannes Põlda.

Väliajan jälkeen saatiin sitten nautiskella Tšaikovskin viides sinfonia, jota pidetään yhtenä Tšaikovskin parhaista teoksista, vaikka Tšaikovski itse suhtautuikin siihen alkuun nyrpeästi. Meille se joka tapauksessa maistui nyt erinomaisesti. Hoving johti tämänkin hyvin. Sinfonian toinen osa miellytti erityisesti, samoin sen loppuhuipennus. Mitä suurten tunteiden musiikkia!

4

Anna Erikssonin Gloria-joulualbumi on jo lähes kymmenen vuotta vanha, mutta edelleen oikein mainio. Eriksson taitaa itsekin pitää siitä, sillä hän esittää siihen perustuvia joulukonsertteja edelleen.

Sunnuntaina 17. joulukuuta Eriksson esiintyi Tampere-talossa. Levyllä on isojakin sovituksia, mutta nyt lavalla nähtiin vain Eriksson ja Mikko Mäkinen. Enimmän osan ajasta Eriksson lauloi ja Mäkinen hoiti Bösendorferin takomisen, mutta välillä Eriksson siirtyi flyygelin ääreen ja Mäkinen soitteli synataustoja.

Konsertti oli oikein mainio. Glorian kappaleita esitettiin albumille uskollisesti, mutta levyltä poikettiin sopivasti. Adventtilaulusta (”Tiellä ken vaeltaa”) oli tehty erinomaisen reipashenkinen sovitus, jota strobovalojen sykintä tahditti. Jouluyö, juhlayön Eriksson lauloi englanniksi R&B-tyyliin venytellen ja revitellen; epäilemättä hyvin, mutta itse en tätä tyyliä siedä. Mäkinen kuitenkin pelasti kappaleen positiiviseksi kokemukseksi huikean hienolla soitollaan.

Encorena kuultiin tulkinta Leonard Cohenin Hallelujahista. Kappale on toki hyvä, mutta myös vähän väsynyt ja moneen kertaan kuultu. Tässä esityksessä ei kuitenkaan ollut mitään väsynyttä. Erikssonin ja Mäkisen tulkinta kappaleesta oli huikea ja nousee kakkoseksi kuulemistani heti Cohenin itsensä jälkeen. Tällä encorella duo sai ansaitusti raikuvat, seisten annetut aplodit.

5

Enempää ei ole konsertteja viime ajalta, joten käännyn television puoleen. Hyvin vähissä on ollut katseleminen viime aikoina, mutta HBO Maxin Our Flag Means Death -sarjan urakoimme läpi. Vaimoni oli aikoinaan tästä muutaman ensimmäisen jakson katsellut, mutta siihen se oli jäänyt; nyt tuli sitten sellaiset suositukset kavereilta, että aloimme yhdessä uudestaan alusta ja katsoimmekin sitten molemmat kaudet läpi saman tien.

David Jenkinsin luoma sarja kertoo herrasmiesmerirosvo Stede Bonnetista (Rhys Darby), joka on hylännyt kunniallisen elämänsä ja ryhtynyt toteuttamaan unelmiaan merirosvona. Valitettavasti Bonnet on aivan toistaitoinen tunari, eikä hänen miehistönsäkään varsinaisesti ole sankareita tulvillaan. Melko pian Bonnetin ja pahamaisen Mustaparran (Taika Waititi) tiet risteävät.

Sarja perustuu tositapahtumiin, olkoonkin että huomattavan löyhästi. Our Flag Means Death on raa’asta merirosvomenostaan huolimatta tyylilajiltaan romanttinen komedia, ja se on saanut paljon kiitosta sateenkaarirepresentaatiostaan. Bonnetin ja Mustaparran välille syntyvä romanssi on huikea ja sarjan kahden kauden matkalle mahtuu muutenkin todella upeita kehityskaaria monille hahmoille, ei vain päähenkilöille. Sivuhahmoissa on monia todella herkullisia; Con O’Neillin esittämä Mustaparran oikea käsi Izzy Hands esimerkiksi kehittyy raivostuttavasta pahiksesta todella kiinnostavaksi hahmoksi.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua