Dorothea Langen kuvien kauneus paljastaa Amerikan suuren laman kurjuuden – valokuvanäyttely Werstaalla

Pölymyrsky pimentää päivän New Mexicossa huhtikuussa 1935. Kuva: Dorothea Lange / Library of Congress

Päivi Vasara, teksti

Dorothea Langen tunnetuin kuva Siirtolaisäiti (Migrant Mother) on yksi suuren lamakauden ikonisimmista valokuvista. Maataloustyöntekijä Florence Owens (myöhemmin Thompson) ja hänen seitsemän lastaan asuvat telttakatoksessa Nipomon kaupungissa Kaliforniassa maaliskuussa 1936. Äiti on niin köyhä, ettei hänellä ole varaa ruokkia lapsiaan.

Kuva levisi aikakautensa sanomalehtiin ja siitä tuli lama-ajan ikoni. Tästä samasta perheestä Dorothea Lange otti useita kuvia.

Tämä Langen tunnetuin kuva on mukana Työväenmuseo Werstaan uudessa näyttelyssä Amerikan suuri lama.

Siirtolaisäiti (Migrant Mother) on yksi suuren lamakauden ikonisimmista valokuvista. Kuva: Dorothea Lange / Library of Congress.

Dorothea Langen kuvat ovat valokuvauksellisesti laadukkaita ja kauniita. Samalla – ehkä juuri kauneutensa ansiosta – ne paljastavat kirkkaalla tavalla, mitä on Amerikan suuren laman aiheuttama köyhyys ja inhimillinen hätä.

Esteettisyys ei vie voimaa kuvilta, vaan se lisää sitä.

Tutkija Katarina Lopatkina kertoo, että oli vaikeaa valita, mitä kuvia ottaa näyttelyyn mukaan ja mitä jättää pois – kaikki olivat hyviä. Loppuvaiheessa jätettiin yksi pois ja otettiin toinen tilalle. Jäljelle jäi 60 upeaa kuvaa.

Näyttely on upea ja vaikuttava. Se on myös kulttuuriteko, sillä tiettävästi Dorothea Langen kuvia ei ole ennen ollut näyttelyssä Suomessa.

Valokuvat ovat peräisin Kongressin kirjaston kokoelmista ja ne ovat vapaasti saatavilla verkossa. Näyttelykuvat eivät toki ole alkuperäisiä, vaan ne on vedostettu negatiiveista. Laatu on erinomainen, pienetkin yksityiskohdat piirtyvät terävästi.

– Tarkoitus ei ole vain esitellä kauniita kuvia, vaan kertoa tarina siitä, kuinka vaikeuksissa olevat ihmiset elävät ja kuinka he selviytyvät taloudellisesta katastrofista. Se on tärkeä viesti ja ajankohtainen nyt, kun meitä uhkaa ympäristökatastrofi ja Suomenkin poliitikot tekevät vaikeita päätöksiä, Katarina Lopatkina sanoo.

Werstaan näyttely on rakennettu tiimityönä ja mukana on ollut museon vapaaehtoisia.

Katarina Lopatkinan mielestä kauneus ei vie voimaa Dorothea Langen lamakuvista, vaan päinvastoin lisää sitä. Kuva: Ulla-Maija Svärd

”Voi luottaa, mitä näkee”

Dorothea Lange (1895–1965) oli dokumentaarisen valokuvauksen uranuurtaja ja naisena harvinaisuus. Naisnäkökulma kenties auttoi Langea pääsemään lähemmäksi kuvattavia ja olemaan läsnä.

– Nämä kuvat ovat dokumentaarisia. Niissä voi luottaa siihen, mitä näkee, Lopatkina sanoo.

Lange matkusti ympäri Amerikan mannerta kuvia ottaessaan.

Kuvat ovat klassikkoja

Valokuvaaja Ulla-Maija Svärd arvostaa Dorothea Langea. Langen kuvat ovat hänen mielestään klassikkoja.

– Dokumenttikuvaaminen oli osa presidentti Franklin D. Rooseveltin projektia. Langen lisäksi projektissa oli muitakin kuvaajia. Langen kuvat ovat ensimmäisiä, joita näytetään valokuvauksen opiskelijoille aiheesta dokumentti- ja sosiaalinen kuvaaminen, Svärd kertoo.

– Kuvat myös muuttivat maailmaa ja vaikuttivat lainsäädäntöön. Samanlaisia klassikkoja ovat Englannissa kuvatut 1800-luvun kuvat lapsista kaivostyössä.

Maatyöläisiä kuljetetaan kuorma-autoilla puuvillapelloille Tennesseestä Arkansasiin kesäkuussa 1937. Työntekijän päiväpalkka oli yksi dollari. Kuva: Dorothea Lange / Library of Congress

Svärd ihailee Werstaan näyttelykuvien laadukkuutta. Vedokset ovat onnistuneita.

Näyttely kertoo historiasta ja myös poliittisesta historiasta. Sen vuoksi se istuu Werstaan monipuoliseen näyttelypolitiikkaan.

Globaali lama

Yhdysvalloissa vuonna 1929 alkanut ja pitkälle 1930-luvulle jatkunut lama kosketti miljoonia ihmisiä. Pörssiromahdus ja pankkikriisi ajoivat ihmisiä työttömyyteen ja köyhyyteen. Taantuma levisi kaikkialle maailmaan – myös Suomeen. Näin aihe ei ole kaukana nykypäivästä, jolloin monet asiat leviävät globaalisti.

– Lange halusi näyttää 1920-luvun laman kuvan maailmanlaajuisesti. Kertoa, millaista kärsimystä elivät työtä tekevät, kuinka vaikea oli työttömyys ja kuinka hankalaa oli löytää töitä, Lopatkina kertoo.

– Työstä maksettiin surkeasti. Naisille vielä vähemmän kuin miehille ja lapsille onnettoman vähän. Vanhemmat tulivat leikanneeksi lapsiltaan tulevaisuuden. Jos ei laittanut lapsiaan kouluun, sai sakon, mutta se oli niin pieni, että perheen kannatti ennemmin laittaa lapsensa ansaitsemaan edes pennosia.

Asunnottomat miehet torkkuvat Howard Streetillä San Franciscossa Kaliforniassa helmikuussa 1937. Katu tunnettiin 1930-luvulta alkaen nimellä Skid Row. Kuva: Dorothea Lange / Library of Congress

Suuren laman aikana töitä oli tarjolla niukasti ja palkkoja poljettiin. Monet joutuivat ottamaan vastaan mitä tahansa tarjolla olevaa työtä – useimmiten rakennus-, teollisuus- ja maatalousaloilta. Stressi työn löytämisestä oli suuri. Työvoimavaltaisilla aloilla palkat olivat pienet ja tulot riittivät vain harvoin perheen elättämiseen.

Työttömyys saavutti huippunsa vuonna 1933, jolloin noin 25 prosenttia Yhdysvaltojen työvoimasta eli jopa 12,8 miljoonaa ihmistä oli työttömänä.

Näyttelyn kuvissa näkyy pölymyrskyjen voima. Dust Bowl -nimellä tunnettu ympäristökatastrofi oli seurausta peltomaiden ryöstöviljelystä ja vääristä kyntömenetelmistä. Tuhannet perheet joutuivat lähtemään kodeistaan ja suurin osa heistä suuntasi Kaliforniaan. Arviolta 2,3 miljoonaa ihmistä joutui lähtemään siirtolaiseksi.

Työnhakijat ovat kokoontuneet valtion työnvälitystoimiston ulkopuolelle Memphisissä Tennesseessä kesäkuussa 1938. Kuva: Dorothea Lange / Library of Congress.

Sanomalehti oli ”Hoover-peitto”

Hallitus pyrki talouden vakauttamiseen. Presidentti Herbert Hooverin hallinnon (1929–1933) tehottomuutta kritisoitiin laajasti.

Kritiikin pohjalta syntyi herjaavia termejä, kuten Hoover-kylät (Hoovervilles), joilla viitattiin hökkelikyliin. Hoover-peitot (Hoover blankets) olivat sanomalehtiä, joita kodittomat käyttivät suojautuakseen kylmältä. Nurinpäin käännettyjä taskuja kutsuttiin Hoover-lipuiksi (Hoover flags) ja kengän vuoraukseen käytetty pahvi nimettiin Hoover-nahaksi (Hoover leather).

Presidentti Franklin D. Roosevelt (1933–1945) esitteli New Deal -politiikan, joka käänsi Yhdysvaltain talouden suuresta lamasta nousuun. Ohjelman tavoitteena oli lievittää köyhyyttä, luoda työpaikkoja ja edistää talouden elpymistä. Aloitteisiin kuuluivat julkiset rakennushankkeet, rahoitusuudistukset pankkien vakauttamiseksi sekä sosiaaliturvaohjelmat työttömien ja vanhusten tukemiseksi. Politiikalla oli pysyvä vaikutus Yhdysvaltojen sosiaaliseen ja taloudelliseen kehitykseen.

Pieni lapsi siirtolaisleirillä Kaliforniassa marraskuussa 1936. Kuva: Dorothea Lange / Library of Congress

Yhteistyö auttoi kärsiviä

– Kaikissa oloissa on selviytyjiä. On hyvä kertoa siitä, että vaikka elinolot olisivat hirveät, voi selviytyä ja rakentaa talon vaikka roskasta ja pahveista, Lopatkina sanoo.

– Köyhät saivat apua ja pystyivät parantamaan elinolojaan. Sekin on tärkeää ilmaista, että ihmiset tarvitsevat apua ja että Amerikan suuressa lamassa hallitus tuki köyhiä.

Mielenkiintoista on myös yhteisön tuki toisilleen.

Erot ovat selkeät. Yhteisöjen omin voimin rakentamissa telttakylissä asumukset ovat hajallaan siellä täällä ja kaikki on hyvin vaatimatonta. Hallituksen tuella tehdyissä kylissä telttarivit ovat suorassa, on pesula ja on päiväkoti.

Katarina Lopatkina viehättää yksi kuva naisesta telttakylässä. Naisella on pieni keittiö, huonekaluja ja hän on parhaansa mukaan luonut kauneutta kurjuuteen. Se on ollut hänen selviytymisstrategiansa.

Iäkäs pariskunta istuu suurtilan päärakennuksen portailla Georgiassa heinäkuussa 1937. Miehen tiedetään olevan entinen orja. New Deal -ohjelmiin osallistuneet mustat ja valkoiset työskentelivät vain harvoin yhdessä ja etenkin etelävaltioissa ohjelmat syrjivät afroamerikkalaisia. Kuva: Dorothea Lange / Library of Congress

Werstaan näyttely on rakennettu niin, että ensin näytetään syy (pölymyrskyt), sitten seuraus (köyhyys ja työttömyys), ja sen jälkeen elämä hökkelikylissä. Langen kuviin liitettyjä tarinoita on käytetty kuvien tekstittämiseen. Niistä toiset ovat lyhyitä ja toisissa kerrotaan enemmän yksityiskohtia. Tähän juttuun on lainattu näyttelytekstejä.

Lange jatkoi tuotteliasta uraansa kuvaamalla amerikkalaisten arkea toisen maailmansodan vuosina ja myöhemmin amerikanjapanilaisten elämää internointileireillä. Hänen työnsä keskittyi sosiaalisiin kysymyksiin, kuten kodittomuuteen, teollistumiseen ja työväestön oikeuksiin.

Dorothea Lange tarkasteli kohteitaan myötätuntoisesti ja syvällisesti sekä käytti valokuvausta voimakkaana sosiaalisen muutoksen välineenä.

Amerikan suuri lama -näyttely Työväenmuseo Werstaalla 18.8.2024 asti.

Perhe korjaa hernesatoa Kaliforniassa keväällä 1937. Kuva: Dorothea Lange / Library of Congress

* *

Kulttuurigaala lähestyy!

Kulttuuritoimitus on ehdokkaana Vuoden kulttuuriteoksi Suomen Kulttuurigaalassa. Voit kannustaa meitä kotisohvalta käsin Ylen suorassa lähetyksessä perjantaina 24.11.2023!

#kulttuurigaala #kulttuuri 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua