Anish Kapoor: Edeltäjä (Ancestor). Kuva: Serlachius / Marko Marin
KUVATAIDE | Anish Kapoorin näyttely Serlachius-museossa avautui kokonaisuudessaan kesäkuun viimeisenä viikonloppuna. Suurimman huomion sai yli 10 000 kiloa painava jättiläisveistos.
Sari Harsu, teksti
Anish Kapoorin näyttelyn avajaisia Mänttä-Vilppulassa jouduttiin siirtämään, koska valtava, punainen Edeltäjä-veistos Serlachius Kartanon suurimmassa salissa ei ehtinyt valmistua suunnitellussa aikataulussa. Kiirettä piti nytkin: salissa leijui vahva maalin haju ainakin vielä avajaisiltana perjantaina 26.6.2026.
Veistokseen on käytetty puuta, lasikuitua ja punaista väripigmenttiä.
Anish Kapoor on maailman merkittävimpiä nykytaiteilijoita. Serlachiuksella on upouuden monumentaalisen veistoksen lisäksi esillä hänen suurikokoisia maalauksiaan ja mustia epäesineitä. Taiteilija käyttää epäesineisissään Vantablack-pinnoitetta, jonka mustuus on äärimmäistä.
Kapoorin näyttely on avoinna 4.4.2027 asti. Tiina Nyrhisen Kulttuuritoimitukseen kirjoittaman artikkelin intialaissyntyisestä, Britanniassa asuvasta taitelijasta voit lukea täältä.
Myös Kasitonnia ja Heinosta
Serlachius Kartanolla on kierrettävissä myös pysyvä näyttely Kartanon klassikot.
Toisessa Serlachius-kohteessa eli Mänttä-Vilppulan keskustassa sijaitsevalla Pääkonttorilla on elokuun loppuun asti esillä Anssi Kasitonnin näyttely Below Zero Finnish Art Award 2025 sekä Viljami Heinosen Somewhere in Between. Pääkonttorin pysyvä näyttely on nimeltään Mesenaatit.
Lisätietoa Serlachius-museoiden verkkosivulta.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Barbie, peto vai messias? Emma Ainalan teoksissa naiset eivät taivu odotuksiin
KUVATAIDE | Kiasmassa esillä on tähän asti laajin katsaus kuvataiteilija Emma Ainalan tuotantoon. Töistä kymmenen on tuoreita, Ainalan varta vasten näyttelyyn tekemiä töitä.
Rajataide ry on raivannut tilaa marginaalille jo 30 vuotta – Rajataidekoulu tekee taidekasvatusta
KULTTUURITILA | Rajataide-yhdistys syntyi tarpeesta antaa Tampereella näyttelytilaa aloitteleville taiteilijoille. Samalla myös muiden mielestä liian provokatiiviselle ilmaisulle.
Aimo Tukiaisen monumentti – Säätiön tavoitteena on tehdä Purnusta ympärivuotinen museo
KUVATAIDE | Suomen vanhin kesänäyttely, Oriveden Purnu, juhlii ensi vuonna kuusikymppisiään otsikolla Monumentti ja suunnittelee tulevaa.
Kuraattori saa leikkiä upporikasta – Mäntän XXXI kuvataideviikkojen taiteilijat valitsee Katja Tukiainen
HENKILÖ | Mäntän XXXI kuvataideviikkojen kuraattori kesän 2027 näyttelylle on vaaleanpunaisessa värissä kylpevistä tytöistään tunnettu kuvataiteilija Katja Tukiainen.




