LEVYT | Ahonen ja Kentala haluavat tulkinnallaan ja soitinvalinnoillaan ymmärtää sonaattien aikaympäristöä. Ymmärrys vakuuttaa.
”Äänite on mitä raikkain tuulahdus Beethovenin hauskempaan puoleen.”
ARVOSTELU
Joonas Ahonen & Kreeta-Maria Kentala: Beethoven – Sonatas for Piano and Violin no. 8, 4 and 9
- Alba Records, 2023.
”En ole koskaan kuullut tuollaista Beethovenia”, tuumasi kumppanini, kun Joonas Ahosen vuoden 1827 fortepianon ja Kreeta-Maria Kentalan barokkiviulun musisointi säesti arkista olemistamme. Ja kyllähän siinä kriitikon silitysrauta pysähtyi useasti. Oli keskityttävä kuunteluun. Tämänkö musiikin säveltäjä lumosi minut Sturm und Drang -vuosinani?
Beethovenia tarjotaan yleensä suurena neron säveltäjän tuotteena. Flyygeli on iso ja nuottikuvan analyysi vakava. Vuosien 1800 ja 1803 välillä sävelletyt kolme sonaattia (8, 4 ja 9) kuulostavat sen sijaan kovin hauskoilta. Wieniin vuosikymmen aiemmin saapunut nuori bonnilainen briljeeraa teoksissa omalla soittotaidollaan. Sen avulla hän oli lunastanut nopeasti paikkansa wieniläisessä seurapiirimaailmassa ja musiikkielämässä.
Teoksissa on läsnä täyteläinen wieniläisklassismi. Mozart ja Haydn vilahtavat mielessä monta kertaa. Yhtä usein musiikki leikkii jo uudenlaisen ilmaisun kanssa. Sanottavaa on ja kuuntelijat on kiehdottava taikapiiriin.
Kreutzer-sonaattinakin tunnettu sonaatti nro 9 A-duurissa on sävellyksistä pisin, lähes neljänkymmenen minuutin mittainen. Sen ensimmäinen osa Adagio sostenuto – Presto hengästyttää ja saa pidättelemään hengitystä. Kunpa näkisi Ahosen ja Kentalan soittamassa! Tässä ei kyllä kukaan säestä toista, vaan toisesta otetaan mittaa, kutsutaan hurmioon ja soittimista otetaan irti kaikki ilmaisuvoima, mikä niihin on kätketty.
* *
Uusi Beethoven-levytys pyyhkii totisesti pölyjä. Kreeta-Maria Kentalan kyseessä ollen ei ihmettele tulkinnan vapautta. Hän käyttää vanhan musiikin esitystraditioiden tuntemustaan myös ukko Beethovenin kanssa. Kentala ei ole pelännyt keskusteluttaa esityksissään kansanmusiikkeja ja nk. taidemusiikkia. Karheudet, töksähtelyt, odotukset ja sulavat melodialinjat mahtuvat samaan kiinnostavaan pakettiin.
Joonas Ahonen on mitä mainioin musisointikumppani. Kuulin häntä vastikään Hämeenlinnan Verkatehtaalla yhdessä viulisti Pekka Kuusiston kanssa. Vaikka musiikin laji oli tuolloin aivan toinen, kuulen nyt fortepianon ääressä ahkeroivassa soittajassa samaa keskittynyttä kuuntelijaa ja äärimmäistä soittimensa taituria. Fortepianon ilmaisu on viety näissä Beethovenin sonaateissa soittimen äärirajoille. Uusi ja isompi soitin olikin jo tulossa.
Ahonen ja Kentala haluavat tulkinnallaan ja soitinvalinnoillaan ymmärtää sonaattien aikaympäristöä. Ymmärrys vakuuttaa. Äänite on mitä raikkain tuulahdus Beethovenin hauskempaan puoleen.
Minna Lindgren on kirjoittanut levyn esittelyvihkoseen mielenkiintoisen aikakautta valottavan artikkelin ”Sonaatti muutoksessa”. Plussat siitä Alballe.
Marja Mustakallio
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Iskelmäparaatissa on joulu kesälläkin – arviossa Pet Shop Boysin Nonetheless
LEVYT | Englantilaisen synth pop -duon viidestoista albumi on lämpimän haikea, ajattoman oloinen ja lähes musikaalimaisen melodinen kuuntelulevy.
YUP Instrumental on jotain hieman muuta – arviossa Opus 1
LEVYT | Toistakymmentä vuotta poissa valokeilasta ollut veikeä punkprogesuomirockyhtye väläyttelee myös ilman laulajaansa Jarkko Martikaista.
Katsaus suomipunkin pioneeriyhtyeen Problemsin kirjavaan ja epätasaiseen tuotantoon aloittaa uuden kokoelmalevyjen sarjan
LEVYT | Vuonna 1977 perustettu Problems oli vahvasti mukana suomalaisen punkrockin alkukahinoissa. Tällä hetkellä se on myös surullisen ajankohtainen: alkuperäisjäsen Ari Taskinen menehtyi tammikuussa.
Hyvällä tavalla vaivaton Kuumaa – arviossa Pisara meressä
LEVYT | Viime vuosina stadionmittaan kasvanut kasarikuulas popyhtye viehättää hymyävällä kaihollaan. Pisara meressä on vahvasti tuotettu levy.