Kuvat: Maxie Madison / All That Plazz
LEVYT | Screamoa, emoa, hardcorea ja indierockia yhdistävä helsinkiläiskvartetti herättää intoa positiivisen tummalla äkäisyydellään.
”Moshimoshi on toki hardcoresti kipakkaa, äkäistä ja päällekäyvää, mutta se soi kohtuullisen ilmavasti.”
Helsinkiläinen moshimoshi (kyllä, pienellä) on yksi korona-ajan synnyttämiä positiivisia uusia tuttavuuksia. Huutolaulaja ja kitaristi Aatu Kovasen, kitaristi Eetu Tuomisen, basisti Kalle Kaurasen ja rumpali Joona Kinnusen muut musiikilliset projektit joutuivat rajoitusten takia lyömään toimintansa minimiin, joten oli aikaa ja tilausta jollekin uudelle. 2000-luvun emosta ammentava yhtye on jo ehtinyt vakuuttaa intensiivisillä live-esiintymisillään.
Singlejä ja yhden EP:n ennen Green LP -esikoisalbumia (All That Plazz, 2023) julkaisseen nelikon musiikissa yhdistyvät huutolaulu, energisesti polveileva vauhdikas rytmi ja huohottavasti vaeltelevat melodiset kitarasärökimallekuviot. Moshimoshi on toki hardcoresti kipakkaa, äkäistä ja päällekäyvää, mutta samalla se soi kohtuullisen ilmavasti ja enemmän tanssimaan innostavasti kuin angsteillen. Poukkoilevasta soitosta löytyy niin matikkatarkkaa tikkausta, jazzin ilmavia polveiluja, punkin kipakkuutta kuin indierockin innokasta tekemisen meininkiä.
Autereisen kiireettömän kitaranäppäilyn johdolla käynnistyvä Sleeping Under a Green Leaf esittelee Kovasen rupisen huutoruoskan vasta ihan biisin loppupuolella, eikä tosissaan lähde sillä saatikka soitolla piiskaamaan. Vielä. Is It Called Sailing if the Ship Have No Sails juokseekin sitten jo ihan kunnolla kaasu pohjassa, yhdistäen pirtsakasti matikkacoren mutkittelut, mukavan valoisat melodiat ja hikisen räyhän. Haaveilevasti hölkkäävä välisoitto jatkuu puhaltimien tukemaan jazz-kuulaaseen poistumaan.
Soon on nimeään myöten ytimekkäämpi ja poukkoilee hiukan pienemmissä kaarteissa. Moninaisten kääntyilevien elementtien ahtaminen samaan rinkiin ei tee soitosta jäykkää, niin kuin huuto ja vauhti eivät tee kokonaisuudesta varsinaisesti rankkaa tai synkkää. Vilpittömän oloinen ilo ja tekemisen into paistavat hien ja ärhentelyn läpi.
These Days jatkaa suoraan siitä mihin edellinen jätti. Kitararäiminnän ilmavuus luo edelleen iloista vastapainoa aggressiivisuudelle, eikä biisillä ole kipakoista käännöksistään huolimatta liian kiire maaliin. Hardcore-maailman hengessä levylle mahtuu useampi lyhyt rykäisy, joista The Great Battle Between The Frog & Yellow Rabbit on mahtipontisesta nimestään huolimatta ehkä lähimpänä keskitien kurvailua. Sammalet-kappaleen ilmava instrumentaalipyörteily pienine puhallinmausteineen on jälleen huomattavasti inspiroivampaa, vaikka huutoelementin tuoma vastavoima puuttuukin.
Mess Like Me kaahaa alusta lähtien, mutta rosoisuudestaan huolimatta hallituilla käännöksillä. Vaikka nelikko taitaa hienosti kipakkapyörteisen kaahauksen, voisi tässä kohtaa ehkä vetää pari lisähenkäystäkin? Nyt tasapainoillaan tukkoon soittamisen kalkkiviivoilla, vaikka ihan miinaan asti ei ajetakaan.
Dull Songin avarat melankoliat kasvavat komeasti rupisen huudon ääreen. Tummemmissa vesissä kääntyilevä laiva onnistuu hienosti luomaan isouden vaikutelman. I Have Never Seen You Like This Before täräyttää kuulijat suorilta selälleen, mutta teknisellä tyrmäyksellä. Valot eivät ole pois, mutta silti voi jäädä ihmettelemään, mikä sieltä oikein tuli? Alkurynnistyksen jälkeen asteen pari pohdiskelevampi kaava kiihtyy loppua kohti.
Shelter kiukkuilee ja rähjää, mutta hymyilee pintakuoren alla lähes kepeillä melodiakuvioillaan. Vaihtelevat reitit ja lähes nollaan tipauttava väliosa tekevät matkasta mielikuvituksellisen, vaikka uudelleenkäynnistely liippaa lähes laiskotteluksi asti. Haikean pohdiskeleva riisuttu maalailu on olennainen elementti moshien työkalupakissa ja täydentää toimivasti kipakampaa puolta.
Anime Themen rytminvaihdokset viehättävät ja kuvioissa on juuri sopiva suhde pyörrettä, äkkivääryyttä, tasapainoa ja energiaa. Osuvasti päätösbiisiksi jätetty Well, This Is Where We Part Ways naatiskelee särönäppäilynsä äärellä soundipalikan porkkanamaisen tasaisella kasvulla ja luo albumin kliimaksiksi herkullisesti rakentuvan tornin, josta on hyvä huutaa vielä viimeiset terveiset mustien aaltojen harjoille.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Särömaalailua reippaan kepeästi tähtitaivaan alla – arviossa Taikayö Camping
LEVYT | Suomenkielistä indiepoppia soittava helsinkiläisyhtye luottaa kolmen kitaran särön ja heleämmän puolen yhteistyöhön.
Kohtalokasta jyrää kuulaissa maisemissa – arviossa Minkin debyytti Nyt oon zen
LEVYT | Viisihenkinen Minkki-yhtye on löytänyt jo debyytillään rupisen jyrän ja tumman melodisuuden välisen tasapainon.
Raastepöytä on katettu ja kattilat täynnä puuroa – arviossa Jari Raasteen debyyttialbumi Fresh!
LEVYT | Petri Alangon johtama soulyhtye Jari Raaste heruttaa juurevasti juuri sopivan karvaisella otteella sekä torvilla ja taustalauluilla marinoiden.
Kari Ikosen trion musiikillinen matka vieraisiin kulttuureihin – arviossa Wishamaliin albumi Al-Barh
LEVYT | Wishamalii sekoittaa Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan etnosoundiin ripaukselliseen länsimusiikkia.
