Laura Wathén ja Katri Ylinen Kuvat: Tapio Auvinen / Krash / Into
KIRJAT | Alkoholittoman yhteisön perustajien ja raitistelun kokemusasiantuntijoiden kirjoittama Darravapaa käsikirja lupaa keinoja alkoholinkäytön tutkimiseen ja motivaatiota juomisen lopettamiseen. Kirja on häpeämättömän milleniaali, keskiluokkainen ja mielikuvilla pelaava.
ARVOSTELU
Laura Wathén & Katri Ylinen: Darravapaa käsikirja.
- Into, 2023.
- 263 sivua.
Darravapaa käsikirja (Into, 2023) tipahti sopivasti tipattoman tammikuun markkinoille, vaikka tämän selviytymis- ja selvänäpysymisoppaan tavoitteena onkin kokonaisvaltaisempi alkoholista luopuminen. Kirjoittajat Laura Wathén ja Katri Ylinen ovat Darravapaa-yhteisön perustajia, jotka selvästikin tuntevat yleisössään viihtyvät milleniaalit ja Z-sukupolviset: kirjassa suositellaan hyviä meemejä ja puhelinsovelluksia, plumpsahdellaan puhekielisyyksiin ja siteerataan inspiroivia sanoituksia. Välillä Wathén ja Ylinen puhuvat omista kokemuksistaan, välillä taas valokeilaan istuvat muut nimekkäät alkoholittomat tai vierailevat asiantuntijat kertomaan alkoholittomaksi ryhtymisen kiemuroista. Jokaisen luvun lopussa on kirjallisia tehtäviä oman alkoholiongelman purkamiseksi ja selviytymiskeinojen muistiin kirjaamiseksi.
Tehtävien toimivuuden arviointi jää aivan toisenlaisten tahojen vastuulle. Kirjan perusajatuksessakaan ei ole juuri kritiikin sijaa. Ei ihminen oikeasti tarvitse alkoholia yhtään mihinkään. Kuka tahansa voi ja saa lopettaa juomisen juuri silloin kuin siltä tuntuu, syitä perustelematta tai vaikka kokonaan ilman syytä.
Darravapaa käsikirja ei kuitenkaan tarjoa keinoja ja vertaistarinoita lopettamiseen ihan kenelle tahansa. Takakansi lupailee omien juomistottumusten reflektointia itse kullekin, ja alussa painotetaan, että kaikilla on erilaiset lähtökohdat, alkoholin kanssa toimimiseen ei ole ainoaa oikeaa tapaa eikä juomisen lopettaminen vaadi sitä, että ensin päätyy mahdollisimman pohjalle.
Ympäripyöreän kaikille sopivuuden lupailun ja vallitsevan sisällön välillä on hämmentävä särö. Kirjan jatkuva oletus nimittäin on, että sen lukija on tottunut käyttämään alkoholia ainakin usein, jos ei paljon. Eräässä tehtävässä käsketään laskemaan, montako tuntia kuukaudessa alkoholiin menee. Siinä muistutetaan ”viikoittaisista aftereista, viikonlopun bileistä, jatkojen jatkojen jatkoista ja loputtoman pitkistä darrasunnuntaista” kertyvistä tunneista. Toinen tehtävä taas kysyy, mikä oli kaikkein hauskinta ajanvietettä ennen kuin alkoholilla juhlimisesta tuli sitä parhainta. Aivan jokainen alkoholia käyttävä ei ainakaan toivottavasti voi samaistua näihin premisseihin.
Runsaan tai ainakin tiheän alkoholinkäytön lisäksi kirjan oletettu lukija on häpeämättömän keskiluokkainen. Välillä muistetaan puhua bissestä skumpan sijaan tai Facebookin ilmaisista lenkkeilyryhmistä, mutta juominen tapahtuu lähes aina baarissa, vapaa-aikaa vietetään boulder-keskuksissa, ja yllättäviä alkoholinkäyttötilanteita löytyy lentokentiltä ja vuokrattavista työhuoneista.
Kuka tahansa voi lopettaa juomisen, mutta hashtag darravapaa ei ole ihan kuka tahansa.
* *
Kirjassa on tieteellisiä ja muilla tavoin asiallisia lähteitä, mutta osa väitteistä perustellaan reippaasti sillä, että kaikkihan sen tietävät. Muissa juhannusta juhlivissa maissa mittumaarin viettoon ei esimerkiksi kuulu alkoholi. Kuulemma.
Välillä ajatuksia tarjotaan vahvasti mielikuviin vedoten. Moni luku alkaa kärjistetyllä maalailulla juomattomuuden tiellä mahdollisesti seisovista ongelmista. Niitä ovat ainakin se, että raittiita ihmisiä pidetään raivopäisinä terveysintoilijoina, miten alkoholittomien vaihtoehtojen etsiminen on joko agenttityötä tai sirkusnumero ja se, että treffeille selvin päin meneminen on täysin ennenkuulumatonta. Näillä skenaarioilla mässäillään reteästi, ennen kuin niihin tarjotaan ratkaisuja. Tyyli on kuin podcastissa tai somepostauksessa, jossa tunnepuolelle sohimisella yritetään sitouttaa puhelimensa selaajat ja pitää yllä mielenkiintoa, josta tietoverkossa kilpailee miljoona muutakin asiaa.
Kärjistykset ovat varmasti syntyneet jonkun todellisuudesta, ja niiden on ehkä tarkoitus naurattaa. Eloisasti puhuttuina tai vaikka sarjakuvana esitettyinä ne olisivatkin viihdyttäviä. Kun teksti kuitenkin muistuttelee jatkuvasti omasta hauskuudestaan huumorihuiskauksin (”mitäs tässä ritari ässä”) tai puolen sivun mittaisin karikatyyrein siitä, mitä joku pölvästi kaikkein pahimmassa tapauksessa saattaa sanoa, siitä tulee sotkuista. Epätasaisuus haalistaa sekä kirjan herkän autenttiset henkilökohtaisuudet, pehmeän asialliset osat että itse välikevennykset.
Yleisimmät tavat ajatella alkoholinkäyttöä saattaisivat kieltämättä kaivata jotain rohkaisevaa, jotta esimerkiksi päihdeongelmiin liittyvästä stigmasta päästäisiin. Darravapaa käsikirja ei vielä ylety kovin hyvin sen boksin ulkopuolelle, johon se toipumissanaston vie.
Eli Harju
* *
♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️
Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
”Ihanan maksimaalinen” – Harri Henttisestä kasvoi Vesilahden kirkkoherra ja nyt jo puolen Suomen tuntema KirkkoHarri
KIRJAT | Miia Siistonen näyttää, miten julkkiselämäkerta kirjoitetaan oikein: vetävästi, humoristisesti, kohdetta silottelematta mutta häntä kunnioittaen ja avaten ajattelun rajoja.
Niilo Teerijoki muistelee kansakoulunopettajan uraansa Aunuksen Karjalassa – arviossa Uskon ja toivon aikoja
KIRJAT | Kotiseutuneuvoksen puolen vuosisadan takaisissa käsikirjoituksissa kuvataan kolmea kouluvuotta Itä-Karjalan kylissä loppusyksystä 1941 kesään 1944.
Sotiminen Israelissa vaikuttaa siltä kuin sen pitäisi kuulua päivittäiseen uutisannokseen – arviossa Hannu Juusolan Israelin historia
KIRJAT | Maailmanyhteisö on neuvoton, kun ne, joilla on aseita ja voimaa takanaan, tekevät mitä lystäävät. Siksi Hannu Juusolan tuntevat kaikki ajankohtaislähetyksiä seuraavat tv-katsojat.
Taku Hoon elämä oli isän käsissä, ja se meni pala palalta rikki – arviossa Kenelle kertoisin
KIRJAT | Pieni ja vaatimaton runokirja avaa lapsen kokemusmaailmaa perheessä, jossa kasvamisen keskiössä on mielenterveyspotilas, oma isä.