Tanssimanian kourissa – arviossa Florence + the Machinen Dance Fever

Florence Welch. Kuva: Polydor

Bändin johtohahmo Florence Welch on maininnut albumin tekstien esikuvina muun muassa prerafaeliittitaiteen traagiset sankarittaret, Carmen Maria Machadon goottilaisen kirjallisuuden sekä Midsommarin ja The Wicker Manin kaltaiset kauhuelokuvat. Musiikillisesti sekoitellaan kansanmusiikkia, dance-musiikkia, 1970-luvun Iggy Popia sekä Emmylou Harrisin ja Lucinda Williamsin reissubiisejä. Kaiken yllä on tietysti yhdistävänä tekijänä Florence Welchin upea ääni. Levyn nimi on viittaus tanssimaniaan, jossa sadat ihmiset villiintyivät tanssimaan, jotkut jopa kuolemaan asti.

Melkoinen sekoitus, siis! Aineksista on keitelty kokoon monipuolinen ja kiehtova levy.

* *

Avauskappale King, levyn johtosinkku, on upea, mieleenjäävä kappale, jonka sanoitukset käsittelevät Florence Welchin sisäistä konfliktia taiteilijana toimimisen ja perheen perustamisen välillä. Voguen haastattelussa Welch kuvaa, kuinka hän on aina ollut varma työstään taiteilijana, mutta asioiden tärkeysjärjestykset ovat hiljalleen alkaneet muuttua. Onko mahdollista saada sekä taiteellinen ura että äitiys? Kertosäe ”I am no bride, I am no mother, I am king” tuntuu Welchin esittämänä voimakkaalta feministi-anthemilta.

Levyn toinen huippuhetki on loppupuolelta löytyvä My Love, tymäkkä tanssipoppiveto, jonka sanoitukset heijastelevat koronapandemian aikaa. ”My arms emptied, the skies emptied, the buildings emptied”. Estoton, tanssilattialle repivä tanssittavuus yhdistyy kappaleessa surumielisyyteen erittäin viehättävällä tavalla. Tanssitaan, mutta vähän surullisesti.

Koronapandemiaa on luettavissa levyltä muualtakin. Cassandra-kappaleessa Cassandralta on leikattu kieli ja hänet on pistetty pesemään pyykkiä ja miettimään, mitä tuli tehtyä. Florence Welch kuulemma innostui pahimpina lockdown-aikoina imuroimisesta.

* *

Dance Fever on täynnä kaikenlaista mielenkiintoista sekä musiikin että tekstien osalta. Niin kuin vaikkapa tämä pätkä Choreomania-kappaleesta: ”You said that rock and roll is dead / But is that just because it has not been / Resurrected in your image? / Like if Jesus came back / But in a beautiful dress / And all the evangelicals were like / ”Oh, yes”.

Niin myös Florence + the Machine rokkaa, vaikka ei välttämättä juuri sillä tavalla kuin jotkut odottaisivat. Nyökkäyksiä edeltäjien suuntaan on kuultavissa: itse poimin levyltä esimerkiksi selviä heijastumia Kate Bushin ja Tori Amosin musiikista. Daffodil, vaikkapa, kuulostaa hyvin paljon Tori Amosilta.

Dance Fever on omalla listallani vuoden ilahduttavimpia uutuuksia. Sen myötä olen perehtynyt lähemmin Florence + the Machinen aikaisempaan tuotantoon. Hyväähän sekin on, varsinkin tätä edeltänyt High as Hope -albumi (2018), mutta toistaiseksi olen samaa mieltä sen runsaslukuisen kriitikkojoukon kanssa, joka nostaa Dance Feverin bändin onnistuneimmaksi levyksi.

Esitän lämpimän suosituksen myös musiikkivideotaiteen ystäville: Autumn de Wilden ohjaama videonelikko on kauttaaltaan upea ja kuvittaa kappaleita hienosti. Ryan Heffingtonin koreografiat istuvat levyn tanssimaniateemaan hyvin. Videoille tuo lisämausteen se, että ne on kuvattu Kiovassa loppuvuodesta 2021 ja alkuvuodesta 2022, viimeisimmät vain vähän ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.

Mikko Saari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua