Enni Mustonen eli Kirsti Manninen. Kuva: Jouni Harala
KIRJAT | Huhtikuussa julkaistun Tekijä-romaanin pääosassa räiskyy Armi Ratia. Kirja on kymmenes ja viimeinen osa Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -sarjassa.
”Halusin varmistaa, että aikaisempien romaanien tarinankaaret viedään Tekijässä tavalla tai toisella loppuun.”
Elina Talvio
Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina -romaanisarjan kymmenes osa alkaa siitä, mihin yhdeksäs osa päättyi. Viena Blume on palannut Yhdysvalloista Suomeen sydän tuhanneksi sirpaleeksi hajonneena Jonin kuoleman jälkeen. Töitä pitäisi taas etsiä, ja siinä kuvaan astuu Armi Ratia, Marimekon valtiatar.
Armi Ratia onkin kirjan päähenkilö lähes siinä määrin kuin Vienakin. Hän pyyhältää sivuilla kuin pyörremyrsky luvaten ja suunnitellen kaikenlaista suomatta ajatustakaan niille, jotka joutuvat toteuttamaan hänen lupauksiaan.
Tekijän (Otava, 2022) kansikuva kertoo kirjan sisällöstä jotain hyvin olennaista: Viena kulkee tarjottimen kanssa Ratian kartanon, Bökarsin, pihamaalla. Marimekon työntekijät eivät ole vain Marimekolla töissä, vaan Armi Ratian palveluksessa.
Jopa 10 kuukautta taustatyöhön
Enni Mustonen on julkaissut Syrjästäkatsojan tarina –sarjan kirjoja yhden vuodessa. Hän kertoo, että on käyttänyt kirjojen taustatyöhön 9–10 kuukautta vuodesta ja sitten kirjoittanut tekstin 2–3 kuukaudessa. Kirjoitusvaiheessa hän istuu tietokoneen ääressä yli 12-tuntisia päiviä.
– Halusin varmistaa, että aikaisempien romaanien tarinankaaret viedään Tekijässä tavalla tai toisella loppuun. Osa päättyy kokonaan, osa kääntyy kohti tulevaisuutta, Mustonen summaa työnsä tuloksia.
Koko kirjasarjan kantava ajatus Mustoselle on ollut kuvata maailmaa nimenomaan tavallisten työtätekevien naisten näkökulmasta. Heitä on paljon, mutta harva heistä jää historiaan.
Eteläpohjalainen sukutausta
Mustonen kertoo, että 1960-luvun kuvaaminen on tavallaan hankalampaa kuin kaukaisempien aikojen, sillä tuoreemmasta historiasta on tallella valtavasti aineistoa, ja jotkut lukijat muistavat osan tapahtumista itse.
Moni lukija lienee huomannut, että päähenkilöiden rinnalla kulkee aina vähintään joku eteläpohjalainen Iisakista Marttaan. Myös Marimekon henkilöstöstä löytyy yksi. Syy tähän löytyy Mustosen omasta sukutaustasta. Hän nauttii saadessaan leikitellä tutulla puheenparrella ja voidessaan tuoda esiin heimonsa ajattelumaailmaa.
Entä oliko sarjan lopettaminen vaikeampaa kuin aloittaminen?
– Lopettaminen ei ollut sen vaikeampaa kuin aloittaminenkaan mutta tietysti haikeampaa.
Niinpä. Meillä kaikilla jää ikävä Idaa, Kirstiä ja Vienaa.
Lue sarjan edellisen osan, Näkijän, arvio täältä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Samae Koskinen sanoo suoraan mutta ilman vihaa: ”En hakenut mitään sankarin viittaa, vaan nämä laulut oli pakko tehdä”
HENKILÖ | Samae Koskisen protestilevy Mä näin unta että kaikki meni hyvin on rohkea vastalause suomalaisen yhteiskunnan nykytilalle.
1980-luku herää henkiin Tampereella ensi kesänä, kun Dingo-huuma valtaa Komediateatterin
HENKILÖ ”Mun poikani tekee parempii biisei ku sää”, sanoi Pertti ”Nipa” Neumannin kiukkuinen äiti Juice Leskiselle puhelimessa, kun Dingo-tähti juuttui keikkaputken jälkeen Tampereen Aulabaariin.
Palasia Mikko Kangasjärven elämän varrelta – elämäkerta paikallistuu mainiosti Tampereelle ja ajankuva on tarkka
HENKILÖ | Musiikin moniottelijan Mikko Kangasjärven muistia ei voi kuin ihmetellä. Niin tarkan ajankuvan tekee elämäkerrassaan Jäin yöksi.
Valon tähden – Taidehallissa keväällä hurmanneen Marja Pirilän teoksia esillä nyt Tokiossa
KUVATAIDE | Marja Pirilän töitä on esillä Tokion valokuvataiteen museossa kesäkuun alkupuolelle asti ja naapurigalleriassa huhtikuun puoliväliin.