Kehotietoisuus ja yhteisötanssi – Annika Sarvela etsii reittejä parempaan vointiin ja vuorovaikutukseen

Harjoitus Kuhmon Joutsentanssi-festivaalilla 2021. Kuva: Ia Samoil

Kirsi Jaatinen, teksti

Kehollisten menetelmien ammattilainen, koreografi sekä tanssi- ja yhteisötaiteilija Annika Sarvela valittiin vuoden 2025 yhteisötanssitaiteilijaksi. Annika on tehnyt tanssin kentällä suuren ja myötätuntoisen elämäntyön vailla suurta julkisuutta. Millaisen matkan hän on tehnyt? Mikä on hänen elämänsä tanssi? Mikä on sietoikkuna? Mitä annettavaa kehotietoisuusharjoituksilla ja yhteisötanssilla on nykyihmiselle?

Tapaamme Helsingissä lämpimässä kesäillassa. Annika on ollut koko päivän liikkeellä. Mukana on treenireppukin. Aamulla hän on ollut treenaamassa uimahallilla. Päivällä on ollut suunnittelupalaveri Annantalolla, ja illan vietämme yhdessä kahvilassa ja Annantalon pihalla keskustellen kehotyöskentelystä ja sen merkityksistä.

Liike on ollut Annika Sarvelan elämän keskiössä koko elämän ajan. Matkat ja opiskelut eri maissa ovat rikastaneet ja muuttaneet hänen ajatuksiaan keho-mielisuhteesta sekä liikunnan, liikkeen ja tanssin merkityksestä. Annika käyttää mielellään sanaa ”kehomieli’” samoin kuin filosofi Timo Klemola. Molemmat haluavat korostaa ihmisen alkuperäistä, kokemuksellista kehon ja mielen yhteyttä kahtiajaon sijaan.

* *

Viime vuosina on puhuttu paljon itsensä kuuntelemisen tärkeydestä, ja on myös heitetty väite siitä, että itsensä kuunteleminen on itsekeskeisyyttä. Mitä ajattelet tästä?

– Kun ihminen herkistyy aistimusten ja kehotietoisuuden äärelle, se päinvastoin vie pois itsekeskeisyydestä. Interoseptio – kyky aistia sydämen sykettä, hengitystä ja muita kehon toimintoja – vahvistaa kehotietoisuutta, mielenterveyttä ja tunnetietoisuustaitoja. Syntyy läsnäolon aito kokemus, jossa erillisyyden tunne katoaa ja ymmärrys yhteydestä ja myötätunnosta syntyy. Tätä kokemusta tukevat myös niin sanotut peilineuronit, jotka luovat pohjan kinesteettiselle empatialle. Kinesteettinen empatia ja yhdessä jaettu kehollisuuden kokemus syventävät myötätunnon kokemusta. Itsensä kuuntelemisen menetelmillä voidaan siis päästä yhä aidompaan vuorovaikutukseen ja yhteisöllisyyteen. Itsensä ymmärtäminen johtaa toisen ymmärtämiseen.

– Itsensä kuunteleminen käsitteenä liitetään muun muassa mindfulness-suuntaukseen, joka kehittyi USA:ssa 1970- ja 1980-luvulla. Sen menetelmiä ovat kehon kartoitus ja aistimusten tarkkailu, rentoutus, kehomeditaatio ja jooga. Näihin keskittyi suuntauksen isä, alun perin molekyylibiologi ja lääketieteen professori Jon Kabat-Zinn (s. 1944). Hän perusti stressiklinikan ja tietoisuustaitokeskuksen vuonna 1979 Massachusettsin yliopistoon ja on kirjoittanut aiheesta kirjoja. Hän myös loi menetelmän MBSR (Mindfulness Based Stress Reduction). Tavoitteita ovat stressin lievittyminen, hermoston rauhoittuminen, rentoutuminen ja keho-mielen laskeutuminen hyväksyvään, tietoiseen läsnäoloon. Myös muun muassa ahdistukseen, psoriasikseen ja fyysisiin kipuihin on haettu tällä menetelmällä lievitystä. Keskuksessa on tutkittu lisäksi esimerkiksi keskittymistaitojen vaikutusta tunteisiin ja immuunijärjestelmään.

– Mindfulness-menetelmää on kritisoitu, koska se on länsimaissa irrotettu buddhalaisesta viitekehyksestään, myötätunnon vaalimisesta, ja valjastettu tuottavuuden palvelukseen. Uusi juttu -sivustolla Vaula Helin on haastatellut väitöskirjatutkija Ari-Pekka Jääskeläistä jutussaan Buddha työpaikalla (25.6.2026). Jääskeläinen on ottanut esille olennaisen keskinäisriippuvuuden käsitteen, joka on sivuutettu. Hän kehottaa purkamaan itseen liittyviä harhakuvia. Koska emme ole erillisiä maapallosta emmekä toisten onnellisuudesta, keskinäisriippuvuuden ymmärtäminen voisi korjata monia ongelmia.

Annika tasapainoilee Annantalon pihalla. Kuva: Kirsi Jaatinen

Treenireppu. Kuva: Kirsi Jaatinen

* *

Miten kehotietoisuuden voisi määritellä?

– Usein kehollisuutta ja kehotietoisuutta tutkitaan fenomenologisesta viitekehyksestä, ja monet kehotietoisuuden tutkimukset pohjautuvat muun muassa kehofenomenologiaa edistäneen ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn (1908–1961) ajatteluun.  Merleau-Pontyn mukaan keho on inhimillisen ymmärryksen perusta, ja elämään liittyviä asioita pyritään ymmärtämään koettuina. Keho on maailmassa olemisen, havaitsemisen ja oppimisen keskus. Näin ymmärrettynä keho on myös mielen ja tajunnan perusta. Kun puhutaan kehotietoisuudesta, on tärkeää esitellä somatiikan käsite, koska kehotietoisuus painottuu nimenomaan somaattisissa menetelmissä. Somatiikassa tarkastellaan kehoa sisäisistä havainnoista käsin. Kehotietoisuus ja liike luovat mahdollisuuden tutustua ruumiin tietoon, joka on sanojen ulottumattomissa. Kehotietoisuudessa painottuu sisäinen havainnointi, siis proprioseptio ja interoseptio. Proprioseptiikalla tarkoitetaan useimmiten asento- ja liikeaistia eli sitä, miten aistimme kehon sisätilan, asennot, liikkeet ja lihasten jännittyneisyyden.

* *

Kehon liike – itseilmaisun vai suorituksen väline?

Liike on ollut Annikalle koti niin kauan, kuin hän muistaa. Lapsena leikin kautta syntynyt liike oli puhtaasti ilon ja itseilmaisun väline, ja hän teki mielellään kärrynpyöriä ja improvisoituja tanssiesityksiä. Hän oli todennäköisesti kinesteettinen oppija, koska paikallaan istuminen koulussa oli hänelle vaikeaa. Seuraavassa vaiheessa liikkeestä ja kehosta tuli vähitellen suorituksen välineitä, kun urheilu, baletti ja moderni tanssi tulivat elämään. Siihen aikaan hän haaveili urasta ammattitanssijana.

Ilo omasta liikkuvasta kehosta väheni, kun hän alkoi ammattimaisesti treenata. Suoritus, kilpailu, vertailu, arvostelu ja muottiin laittaminen eivät innostaneet eivätkä myöskään mallioppimiseen perustuvat opetusmenetelmät, joita käytettiin myös modernissa tanssissa.

Suuri mullistus

Ensimmäinen iso mullistus Annikan ajattelussa tapahtui 1980-luvulla, kun hän opiskeli New Yorkissa tanssia. Alwin Nikolais (s. 1910) ja Murray Louis (s. 1926) korostivat luovan tanssin koulussaan tutkimuksellista otetta ja reflektiota sekä erilaisia liikkeen osatekijöitä ja laatuja kuten käsitettä momentum – liikevoima.

Tanssissa momentum liittyy siihen, ettei liikettä pysäytetä turhaan, vaan annetaan liikkeen viedä seuraavaan liikkeeseen. Se liittyy oleellisesti liikkeen jatkuvuuteen. Parhaimmillaan improvisaatiossa voi syntyä tunne siitä, että tulee liikutetuksi sen sijaan, että itse liikuttaisi itseään. Tämä on tärkeää improvisaatiossa ja luovassa prosessissa. Tuollainen olotila muistuttaa varmaan flow-tilaa, jossa keskittyminen on läsnä tässä hetkessä, ilman sisäistä kriitikkoa, joka miettii, miltä tämä näyttää tai mitä teen seuraavaksi. 

Nikolais oli koreografi, tanssija, säveltäjä, muusikko ja opettaja. Hän loi Nikolais-tanssiteatterin, joka tunnettiin itse suunnitelluista, innovatiivisista visualisoinneistaan. Murray Louis oli moderni tanssija ja koreografi. Tanssin kentällä Suomessa muun muassa Carolyn Carlson, Jorma Uotinen ja Leena Gustavsson ovat saaneet vaikutteita Nikolais-menetelmästä.

– Kompositio- ja improvisaatioharjoitukset auttoivat minua vapautumaan opituista liikemalleista ja antamaan tilaa sisältäpäin pulppuavalle omalle liikkeelle ja luovuudelle. Erityisesti tuo momentum-kompositioharjoitus jäi mieleen, koska tunsin, että liike vei minua enkä minä ohjannut liikettä. Tuohon aikaan myös nähdyksi tuleminen oli minulle haasteellista, mutta kokemuksessa, missä tulen liikutetuksi, unohtui sisäinen kriitikko ja yleisö. Kokemus oli erittäin vapauttava ja eheyttävä. Se, miltä liike näytti, ei enää ollut samalla tavalla merkityksellistä, vaan se, miltä liike tuntui. Ruumiinmuistot sekä oman kehon viestit ja viisaus alkoivat avautua ihan uudella tavalla.

– Nikolain ja Louisin Dance Lab -tunneilla tanssi riisuttiin perinteisistä tarinoista ja draamasta ja liikettä opiskeltiin liikkeellisen tutkimusmatkan eli tilan, ajan, muodon ja liikkeen laadun eli energian kautta. Työskentely sisälsi myös erilaisia mielikuvaharjoitteita ja erilaisten materiaalien (engl. props) kanssa työskentelyä. Ensin annettiin teema, jota sai tutkia usein itsekseen. Sen jälkeen tehtiin tutkitun liikemateriaalin pohjalta valintoja ja tiivistettiin se koreografiseksi rakenteeksi. Lopuksi oli vielä katselmointi ja palaute, joka yleensä tapahtui vasta seuraavalla viikolla. Palautteessa pyrittiin arvioimaan, välittyikö valittu teema kompositiossa. Työskentely tapahtui yleensä yksin tai pienryhmissä.

Annikan lempiopettajia New Yorkissa oli myös Clay Taliaferro, joka opetti Limon-tekniikkaa Ruth Carrier -tanssikoulussa. Annika opiskeli hänen johdollaan vuosina 1981–1982. Taliaferrossa lempeys ja sydämellisyys yhdistyivät luovuuteen ja musikaalisuuteen.

– Humanistinen elämänasenne lävisti koko hänen olemuksensa. Tanssinopettajana hän oli täysi vastakohta autoritaarisille, huutaville kilpailuttajille. Huutaminen saa herkän ihmisen kehon hälytystilaan ja häiritsee omaa ajattelua, luovuutta ja yhdessä oppimisen iloa.

New Yorkissa Annika tutustui myös integraljoogaan ja opiskeli myöhemmin integraljoogan ohjaajaksi Virginiassa.

Muita mullistuksia

Suomeen palattuaan Annika työskenteli jonkin aikaa Helsingissä Riitta Vainion tanssikoulussa Luovassa kasvussa, jossa kokeiltiin muun muassa liikemeditaatiota, bioenergetiikkaa sekä erilaisia tanssin ja terapeuttisen liikkeen luovia menetelmiä.

Jossain vaiheessa Annika opiskeli myös fysioterapiaa, mutta se ei tuntunut täysin omalta tieltä. Sen sijaan tanssi-liiketerapia, mindfulness-pohjainen tanssi ja somaattiset menetelmät tuntuivat. Niihin hän tutustui Coloradossa Naropa Institutessa koulutusohjelmassa Movement Studies, jossa oli tanssi-liiketerapiapainotus.

Keskiöön nousivat kokemuksellisuus ja keho-mieliyhteys. Annika tutustui myös autenttiseen liikkeeseen, jossa silmät kiinni seurataan kehon sisäisiä impulsseja todistajan havainnoidessa vieressä. Lisäksi vielä oppimiseen oli integroitu oma taiteen tekeminen. Siellä Annika teki ensimmäisen koreografiansa nimeltä Circles. Se liittyi luonnon kiertokulkuihin ja myös naisen elämän sykleihin. Hän työskenteli yhdessä säveltäjien ja muusikoiden Thy Burhoe ja Dough Young kanssa, ja luovuus, esiintyjyys ja koreografian tekeminen puhkesivat kukkaan.

Merkittävä käännekohta oli myös opiskelu hollantilaisessa taidekorkeakoulussa Arnhemissa. Annika opiskeli ns. uutta tanssia linjalla The School for New Dance Development. Siellä materiaalityöskentely avasi uusia ikkunoita tanssin mahdollisuuksiin. Työryhmänsä kanssa hän teki esityksen Are You Afraid of Red, Yellow or Blue? Se perustui palaneesta talosta kerättyyn materiaaliin, palaneeseen puuhun ja tuhkaan. Esityksessä oli yleisöllä maskit, ja se oli herättänyt yleisössä vahvoja, jopa vastakohtaisia mielikuvia savusaunasta maailmanloppuun.

Annika ja lasten tekemät laatat Annantalon pihalla. Kuva: Kirsi Jaatinen

* *

Innovatiivinen ja myötätuntoinen toimijuus

Innovaatiot syntyvät usein leikkauspinnoilla. Kun erilaiset opinnot ja tekemiset kohtaavat, voi syntyä jotain mielenkiintoista. Tässä tapauksessa eniten vaikuttavat jooga- ja tanssiopinnot, ja Annika on tottunut työskentelemään myös monitaiteisesti.

Joogaopettajaksi Annika opiskeli USA:n opintojen jälkeen Suomen joogaliiton koulutuksessa ja syvensi oppimaansa lukuisilla kursseilla. Hän on myös hieroja, shindohoitaja ja shindo-ohjaaja. Elämänsä aikana Annika on ollut kosketuksissa moniin kulttuureihin, ja hänellä on avara, humaani ja globaali ajattelutapa. Sen mukaan olemme kaikki samaa luomakuntaa ja tanssi kuuluu kaikille.

Tanssin kentällä Annika toimii kouluttajana, ohjaajana, koreografina ja tanssijana ryhmässä Todellinen kollektiivi. Hän opiskeli tanssin opettajaksi Teatterikorkeakoulussa ja erikoistui yhteisötanssiin. Sillä tarkoitetaan kaikille avointa tanssia, joka lähtee osallistujien ideoista ja tarpeista ja jossa jokainen voi ilmaista itseään oman kehonsa rajoja kunnioittaen.

Yritän herättää osallistujissa uudelleen lapsenomaisen ilon ja uteliaisuuden omaa kehoa kohtaan. Keho on turvallinen paikka, ja siinä on paljon viisautta ja luovuutta.

Taiteellinen ja pedagoginen missio rakentui ja syventyi vähitellen New Yorkin, Coloradon, Arnhemin ja Helsingin opintojen sekä vuosikymmenten joogaharjoituksen ansiosta.

– Tuosta syntyi taiteellinen ja pedagoginen missioni: löytää polku oman kehon viisauden, luovuuden ja kehoturvan äärelle, niin ettei keho ja liike olisi jatkuvaa suorittamista kaikkien elämän suorituspaineiden lisäksi, vaan luovuuden, lempeyden ja viisauden tyyssija. Tuollaisen kokemuksen kautta syntyy myös erilainen suhde ja dialogi toisten elävien olentojen ja ympäröivän luonnon välille. 

Vuonna 1996 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa Outokummun jaostossa alkoi sosiaalialan koulutus, jossa oli tanssi-, liike- ja draamaterapiapainotus. Annika aloitti tanssiterapeutti Helena Ryynäsen kanssa tanssiterapiakoulutuksen. Myöhemmin he pitivät tanssi-liiketerapiakoulutusta Teatterikorkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksessa Helsingissä. Varsinainen terapiaopetus oli Helenan heiniä, ja Annika piti enemmän yhteisötaiteellisia tunteja ja luovia prosesseja. Polvijärveläinen Helena ja helsinkiläinen Annika tapasivat sattumalta Coloradossa ja myöhemmin kohtasivat uudelleen Hollannissa. He ovat yhdessä luoneet mahtavia koulutuksia.

Vuonna 2005 Annika loi Itä-Suomen liikuntaopistoon Joensuuhun Luovan tanssin ohjaaja -koulutuksen, joka toimi myöhemmin englanninkielisenä nimellä Dance and Somatics ja houkutteli sekä opettajia että opiskelijoita Suomesta ja ulkomailta. Koulutus oli kansainvälisestikin arvioituna hyvin korkeatasoinen, ja se toimi noin 15 vuotta, ennen kuin se lakkautettiin taloudellisista syistä. Pääopettajia olivat Annikan lisäksi muun muassa Pia Lindy, Elina Ikonen ja Malcolm Manning. Tämän koulutuksen vaikutukset ovat laajasti nähtävillä tanssin kentällä edelleen. Se on vaikuttanut moniin tekijöihin, ja toiminta jatkuu jossain muodossa eri tahoilla, muun muassa Jyväskylässä, missä Elina Ikonenkin nyt opettaa.

– Kun itse opiskelin luovan tanssin ohjaajaksi vuosian 2005–2006, koulutukseen sisältyi kehonhuoltomenetelmiä viisi erilaista: aleksander, feldenkrais, jooga, pilates ja shindo. Opiskelu oli monitaiteista ja sisälsi tanssin lisäksi muun muassa rytmiikkaa, maalausta, luovaa kirjoittamista ja monenlaista improvisaatiota. Vierailimme laitoksissa pitämässä ilmaisullisia iltapäiviä. Teimme myös useita esityksiä ja yhden myös kehitysvammaisten kanssa keskelle kaupunkia. Se on paras koulutus, jossa olen Suomessa ollut, koska jokainen ihminen otettiin huomioon kokonaisvaltaisesti – äly, tunteet, keho, vuorovaikutus – ja oppiminen meni syvälle.

Annikan opetuksessa ja ohjauksessa tärkeää on ollut prosessilähtöisyys. Kaikki lähtee ihmisen sisältä, eikä sitä tuoda ulkoapäin. Toki monenlaisia virikkeitä voi käyttää, ja prosessiin voi yhdistää vaikkapa kuvataiteellista työskentelyä tai soittamista tai ääni-improvisaatioita.

– Ihminen saa tehdä matkan omaan sisimpäänsä ja tutkia sitä. Tällaiset matkat saavat aikaan oivalluksia ja muutoksia. Pitkiin prosesseihin liittyy myös syvä keho-mielen prosessi. Tällainen työskentely aktivoi aivoja uudella tavalla, ja sen huomaa esimerkiksi unista. Olen itse tällaisessa prosessissa nähnyt unia geometrisista kuvioista, ja niiden viesti on ollut hyvin selvä – tuntemattomasta symbolikielestä huolimatta. Ne ovat sisältäneet oivalluksia elämästä ja vuorovaikutuksesta.

Tärkeää on myös yhdenvertaisuus ja kaikkien osallistaminen. Luodaan tila, jossa kaikki saavat tuntea itsensä hyväksytyiksi. Annika on ohjannut kaikenikäisiä vauvasta vaariin, ja joskus vauvat ovat saaneet tulla esitykseenkin mukaan. Hän on ohjannut myös liikuntavammaisia ja kehitysvammaisia. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten tanssiryhmää hän on ohjannut 30 vuotta Annantalolla taidekasvattaja Sanna Kuusiston kanssa. Tällä hetkellä Annika ohjaa Helsingin kaupungin ja Yhteisö tanssii ry:n tukemassa Katso minut kauniiksi -hankkeessa seniorien yhteisötanssiryhmää, muun muassa tuolijoogaa ja tanssia. Lisäksi hän on opettanut noin 20 vuotta tanssin ja liikkeen toiminnallisia menetelmiä sosionomiopiskelijoille Laurea-ammattikorkeakoulussa, mutta ei enää.

Yhteisötanssin iloa senioriryhmässä. Kuva: Annika Sarvela

* *

Luonnon elementit symbolisessa työskentelyssä

Annikalle yhteys luontoon on tärkeä, ja hän myös kasvattaa ruokaa itse. Monissa aasialaisissa ajattelutavoissa – kuten Herakleitoksenkin filosofiassa – maailma hahmotetaan luonnon elementtien avulla. Elementit muodostavat ykseyden. Myös ihmisen kehossa voidaan nähdä samankaltaisia elementtejä kuin luonnossa, ja voidaan ajatella, että olemme osa tuota samaa ykseyttä. Koska nykyihminen ei aina miellä itseään osaksi ykseyttä, hän tuhoaa luontoa.

– Näitä symbolisia elementtejä on yleensä viisi: maa, vesi, tuli, ilma ja tyhjyys. Niitä voidaan käyttää virikkeinä tanssityöskentelyssä ja tuottaa muun muassa erilaisia liikelaatuja ja tutkia ja säädellä tunteita. Symboliset elementit ovat aina yhteydessä toisiinsa, ja niiden suhdetta voidaan työskentelyllä tasapainottaa. Työskentelyllä on tervehdyttäviä vaikutuksia. Myös esimerkiksi Ayurwedassa, ikiaikaisessa intialaisessa terveydenhoitojärjestelmässä tasapainotetaan olemista paitsi ruokavalion ja joogan myös elementtiajattelun avulla.

Annikalle läheinen BMC eli Body-Mind Centering® on somaattinen menetelmä, jossa tutkitaan keho-mieliyhteyttä. Se sisältää ajatuksen, että jokaisella kehon systeemillä (luut, lihakset, hermosto, nesteet, rauhaset) on tietoisuuden laatu. Annikan omalla kehotietoisuuden polulla merkittävintä on ollut joogan ja autenttisen liikkeen lisäksi juuri BMC, esimerkiksi kehityksellisten liikemallien läpikäyminen ja kehon eri systeemien kokemuksellinen tutkiminen.

Annika ja maan kosketus. Kuva: Annika Sarvela

Edellä mainituilla kehon systeemeillä on vastineet luonnon elementeissä. Esimerkiksi kehon nesteitä vastaa vesielementti. Sen inspiroima liike on muuntautumiskykyistä ja virtaavaa. Viides elementti on nimeltään tyhjyys, tila tai avaruus. Se edustaa mieltä, joka voi kulkea ajassa ja paikassa vapaasti. Kun ihmisen tilaelementti avautuu, hän uskaltaa toteuttaa omia visioitaan ja pystyy vaikuttamaan asioihin. Luovuus on auki.

– Norjalaisessa arkkitehtuurikoulutuksessa on ollut joskus liikeharjoituksia tilassa, jotta ymmärrys tilan monimuotoisesta merkityksestä avautuisi opiskelijoille, Annika lisää.

”Mieli on kuin tuuli ja keho kuin hiekka: jos haluat tietää miten tuuli puhaltaa voit katsoa hiekkaa.” 

 

(Bonnie Bainbridge-Cohen: Sensing, Feeling and Action: The Experimental Anatomy of Body-Mind Centering)

Olen itse tehnyt elementtityöskentelyä sekä osallistujana että ohjaajana. Merkittävin kokemus on ollut Annikan ohjaama kolmen kuukauden elementtiprosessi, jossa tein suuren oivalluksen viidennen elementin aikana. Ymmärsin, miten minun kannattaa muuttaa arkeani, jotta kaikki menee paremmin. Tämä johti jopa muuttoon, ja sain arkeeni enemmän tilaa ja avaruutta. Työskentely tapahtuu metaforisella rinnakkaistasolla, mutta tuottaa hyötyä arjen tasolle. Näin voivat toimia muutkin taiteet.

Annika joogaamassa luonnossa. Kuva: Tuija Ruuska

* *

Kehotietoisuus aidon olemisen ja luovuuden perustana

Suomen joogaliiton Joogalehdessä (2021) artikkelissaan Kehotietoisuuden ja somaattisten menetelmien harjoittaminen -polku itsetuntemukseen ja eheyteen Annika on kuvannut omaa kokemustaan näin:

”Olen saanut tutkia sisintäni liikkeen, tanssin, joogan ja kosketuksen keinoin. Parhaimmillaan ne olivat minulle tutkimusmatka sisäiseen maailmaan ja tilaan, missä sain olla rauhassa oma aito itseni, ilman suorituspaineita. Liike oli minulle väylä luovuuden tilaan ja sellaiseen kokemukseen, missä olin yhtä ympäröivän maailman kanssa.”

Samassa artikkelissa hän kommentoi tanssitaiteen professori Eeva Anttilan ajatuksia:

”Eeva Anttila on todennut, että kehollinen tieto jäsentyy ja syventyy, kun erilaiset syy-yhteydet esimerkiksi totuttujen ajatusmallien ja tunteiden välillä avautuvat kokijalleen. Nykyisen filosofisen, kognitio- ja neurotieteelliseen tietoon perustuvan käsityksen mukaan kehollisuus on tietoisuuden perusta. Tuohon lisäisin, että kehotietoisuus on myös ihmisen kokonaisvaltaisen olemisen, tasapainon ja luovuuden perusta. Olen nähnyt, miten kehotietoisuuden heräämisen kautta syömishäiriöisten nuorten ruumiinkuva on muuttunut  ja  kuinka he tiedostivat peilissä todellisen kehonsa eivätkä vääristynyttä kuvaa siitä. ”

Kun pohdimme, mikä on viime vuosisatojen aikana muuttunut kulttuurissa, miten se näkyy keho-mielessä ja mitä kehotyöskentelyllä voisi saavuttaa, Annika alkaa puhua sietoikkunasta (engl. the window of tolerance), joka liittyy hermoston toimintaan, erityisesti vagushermoon ja sympaattisen ja parasympaattisen hermoston toimintaan. Psykiatri Daniel J. Siegel on kehittänyt tämän ajatusmallin, ja sitä on soveltanut traumaterapian kentällä muun muassa Pat Ogden.

Sietoikkuna kuvaa aluetta, jossa ihminen pystyy toimimaan mahdollisimman joustavasti. Sen sisällä ihminen voi kokea myös vahvoja tunteita ja stressiä, mutta pystyy siitä huolimatta ajattelemaan, tuntemaan, tekemään valintoja ja olemaan yhteydessä itseensä ja muihin. Ylivireystilassa sympaattinen hermosto aktivoituu ja ihminen kokee ahdistusta, levottomuutta ja paniikkia eikä pysty reflektoimaan omaa kokemustaan eikä toimimaan tarkoituksenmukaisesti. Kokemus ei mahdu enää sietoikkunan sisäpuolelle. Alivireystilassakaan ei pysty reflektioon eikä tarkoituksenmukaiseen toimintaan.

Sietoikkunan laajuus on hyvin yksilöllinen, ja siihen vaikuttavat stressitaso ja henkilöhistoria. Ihminen voi oppia tiedostamaan, millaiset kokemukset vievät yli- tai alivireyteen. Hän voi myös oppia säätelemään vireystilaansa ja tunteitaan erilaisin harjoituksin ja jopa laajentamaan sietoikkunaa. Sietoikkunaa voi venyttää luovilla ja kehollisilla menetelmillä.

Mitä on otettava huomioon kehotietoisuusharjoituksissa?

– Tärkein asia on turvan kokemus. Tärkeää on se, että ihminen saa kokea itsensä arvokkaaksi aitona omana itsenään ja tulee nähdyksi hyväksyvästi. Turvaa tuo myös se, että ihmisellä itsellään on lupa valita itselle sopiva tapa osallisuuteen. Trauma-asiantuntija Deb Danan mukaan turvan kokemus on myös biologinen edellytys sille, että aivot ja hermosto kehittyvät normaalisti, pysymme terveinä ja pystymme solmimaan voimaannuttavia sosiaalisia suhteita. Traumatisoituneille ihmisille kehotietoisuusharjoitukset voivat olla portti parempaan vointiin, mutta se voi olla heille myös haasteellista, joten on edettävä pienin askelin.

– Tähän liittyy myös se inkluusion kokemus. Se on tunnetta siitä, että on tervetullut ryhmään ja jokaisen ryhmän jäsenen ainutlaatuisuutta kunnioitetaan. Parhaimmillaan kaikki ryhmän jäsenet ovat tärkeä ja merkityksellinen osa yhteisöä, eikä kenenkään tarvitse kokea syrjintää iän, sukupuolen, identiteetin, seksuaalisen suuntautumisen, etniseen taustan, ulkonäön, vamman tai varallisuuden vuoksi. Olemme kaikki osa samaa ihmisyyttä ja luomakuntaa.  

– Joskus turvan kokemukseen tarvitaan ohjaajan kehotus soveltaa harjoitus itselle sopivaksi tai apuvälineen tai virikemateriaalin tarjoaminen. On tärkeää, että kokijalle syntyy onnistumisen kokemuksia ja että harjoitus kunnioittaa kehon luonnollisia rajoja.

Mitä kehotietoisuusharjoituksissa tapahtuu?

– Siellä kehittyy tietoisuus siitä, ettei ihminen ole sama asia kuin hänen ajatuksensa tai tunteensa. Kun erilaiset tunteet sallitaan ja hyväksytään, ne vapauttavat keho-mieltä kivuista ja jännityksestä. Lisäksi kosketuksen kautta voi syntyä korjaavia kokemuksia myös silloin, kun ihmisellä on ollut haasteita kiintymyssuhteissa. Kosketus usein auttaa rentoutumisen ja syvän hellittämisen kokemusta. Kosketusaistia kutsutaan ihmisen syvimmäksi aistiksi, koska se on ensimmäinen sikiökauden aisti ja se säilyy pisimpään vielä silloin, kun ihmisen muut aistit ovat alkaneet hiipua. Esimerkiksi sijoitettujen lasten ja heidän vanhempiensa välille on syntynyt aivan uudenlaisia yhteyksiä kosketuksen avulla. Mielestäni kunnioittavan kosketuksen käyttö kehotietoisuuden lisääjänä ja ihmisen hermostoa tasapainottavana tekijänä on aivan liian aliarvostettua yhteiskunnassamme. Myös lastenpsykiatri Jukka Mäkelän mukaan syli suojaa aivoja.

Olen ymmärtänyt, että vanhoissa, luonnonläheisissä alkuperäiskulttuureissa tanssi on ollut olennainen osa yhtenäiskulttuuria, jossa muun muassa heimon maailmankuvan ja historian välittäminen, yhteisöllisyyden vahvistaminen, kaikkien osallistaminen, hauskanpito, taiteellinen ilmaisu ja parantaminen ovat kietoutuneet yhteen. Nykyään monet jäävät yksin tai ulkopuolisiksi. Voisin kuvitella, että kehotyöskentely ja yhteisötanssi voisivat toimia inhimillisen kasvun ja terveyden tukena elämänkaaren kaikissa vaiheissa.

Nykyihminen on tottunut hajottamaan keskittymisensä moneen suuntaan, mutta kehotyöskentelyssä keskittymisen fokus on tarkka. Ehkä yhteisölliseen, luonnonläheiseen ja keskittymistä arvostavaan suuntaan ollaan kohta taas menossa. Esimerkiksi Kuhmossa järjestetään yhteisöllisyyttä ja luontosuhdetta vaalivaa nykytanssifestivaalia, joka pyrkii turvalliseen tilaan ja syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Kehotietoisuusharjoitukset sisältävät muun muassa kehon havainnointia ja liikettä.

– Se, miltä liike tuntuu on tärkeämpää kuin se, miltä liike näyttää. Jos liikkuminen tai harjoitus muuttuu suorittamiseksi tai jos liike muuttuu kilpailemiseksi, on suuri riski sille, että oman kehon hienovarainen kuuntelu ei enää onnistu ja kehosta tulee ulkoapäin tulevan muokkaamisen tai vertailun kohde.  Samalla riski loukkaantumiselle, pahoinvoinnille ja negatiivisen kehonkuvan syntymiselle kasvaa. Tällöin syntyy helposti myös kokemus siitä, että harjoituksen kautta pitää saavuttaa jotain, voittaa tai miellyttää jollakin tavalla.

– Kokemuksellisuuden äärelle auttaa myös se, että harjoitus tehdään tarpeeksi hitaasti ja rauhassa. Jatkuva kiire vie ihmistä helposti liialliseen sympaattisen hermoston aktivaatioon. Stressi onkin monien sairauksien syntymisen syy, ja siksi on erityisen tärkeää kyetä rauhalliseen keho-mieliharjoitukseen, joka herkistää oman kehon tuntemusten kuuntelulle ja samalla aktivoi parasympaattista hermostoa. Joskus rentouteen ja hellittämisen kokemuksiin tarvitaan ensin dynaamisempaa harjoitusta ja jännityksen purkamista esimerkiksi erilaisilla ravisteluilla ja tärinällä. Loppurentoutus tai restoratiivinen harjoitus lopussa tasapainottaa ja syventää harjoitusta.

Mahdollista on, että kehotietoisuusharjoituksissa on mukana myös ääni.

– Integraljoogassa löysin ääniharjoitusten ilon. Siinä yhdistettiin kirtan- ja satsang-laulua joogaharjoitukseen. Äänen resonoinnin tiedostaminen helpotti äänen ja hengityksen aistimista sisältäpäin. Lapsianikin usein rauhoitin äänellä ja laululla. Nyt kun ohjaan joogaa ja liikettä vanhempi-lapsiryhmille, koen äänen mahtavana tapana rauhoittaa ja syventää vanhempien ja lasten välistä yhteyttä ja vuorovaikutusta. Välillä on ihan hämmästyttävää, miten nopeasti itkevät lapset rauhoittuvat, kun yhdistämme harjoitukseen äänen. Tanssilla, rytmillä ja ihmisen äänellä on myös valtava merkitys yhteisöllisyyden kokemukselle, ja ne ovat ihmiskunnan historiassa toimineet merkittävinä osana erilaisia rituaaleja, joissa on siirrytty elämäntilanteesta toiseen tai toivottu paranemista tai hyvää satoa.

Hyvin tärkeä asia on hengitys.

– Hengitys on suoraan yhteydessä mieleemme ja mielemme hengitykseemme. Jos mieli on jännittynyt tai kiihtynyt, muuttuu myös hengitys kiihtyneeksi, jännittyneeksi ja usein myös pinnalliseksi. Kun ihminen rentoutuu, hänen hengityksensäkin rauhoittuu. Usein voimakkaampi sisäänhengitys vaikuttaa hermoston sympaattiseen aktivaatioon, lempeä pitempi uloshengitys ja vatsa-palleahengitys parasympaattiseen aktivaatioon. Aivotutkimuksen kehittymisen myötä on tieteellisesti pystytty todistamaan aivojen plastisuutta sekä sitä, kuinka peilineuronit ovat neurotieteellinen perusta keho-mielen olemassaololle. Lisäksi on ymmärretty vagushermon merkitys osana kehon ja hermoston tapaa säädellä erilaisia vireystiloja. Kun ihmisen kehotietoisuus eri vireystiloista kehittyy, hän pystyy paremmin kuuntelemaan kehoaan ja tiedostamaan hermoston ylivireyden – taistele tai pakene -reaktion tai alivireyden – jähmettymisen tilan sekä tiedostamaan tasapainon tilan. Tiedostamisen kautta on mahdollisuus opetella säätelemään omaa vireystilaa ja samalla kehittämään kanssasäätelyn taitoja. Kanssasäätelyllä tarkoitetaan vaikuttamista toisen, esim. lapsen, sietoikkunaan. Kun vanhempi pysyy rauhallisena, on lapsenkin helpompi rauhoittua.

Mikä on ollut tähän mennessä elämäsi tanssi?

– Elämäni merkityksellisin tanssi oli vuonna 1982 Boliviassa. Olin tuolloin yksin reppureissulla Etelä-Amerikassa ja matkalla ystäväni luokse Rio de Janeiroon sambakarnevaaliin. Ystäväni neuvoi minua kuitenkin menemään Bolivian Oruroon kokemaan paikallisen, aidon karnevaalin. Noudatin neuvoa, ja tapasin belgialaisen naisen, joka tunsi paikallisia asukkaita.

– Oruro on Andien ylängöllä sijaitseva kaupunki – noin 3 700 metrin korkeudessa. Paikallisen karnevaalin juuret ulottuvat alueen alkuperäiskansojen, muun muassa uru-kansan, rituaaleihin, joihin vuosisatojen kuluessa sekoittuivat katolisen uskonnon vaikutteet. Jokaisella kyläyhteisöllä oli omanlaisensa huopahattu ja siinä pirtanauhaa muistuttava nauha. Minulle ja belgialaiselle matkatoverilleni laitettiin huopahatut päähän, ja yhtäkkiä olimme keskellä karnevaalia – osana yhden kylän miesten tanssiryhmää.

– Tanssimme heidän kanssaan ympyrän muodossa tuntikausia kaupungin ympäri. Tanssi jatkui läpi yön ja siirtyi välillä kirkkoon, jossa pappi saarnasi ja osallistui tanssiin. Jokaisella kylällä oli oma tanssinsa, koreografiansa ja laulunsa, joita toistettiin yhä uudelleen. Niinpä kaksi eurooppalaista naista, huopahatut päässä kylän miesten keskellä tanssimassa, herättivät katsojissa suurta hilpeyttä, koska tanssiin perinteisesti osallistuivat ainoastaan kylän miehet. Meille hymyiltiin ja naurettiin hyväntahtoisesti.

– Sain voimakkaan kokemuksen siitä, mitä on elää tanssia yhdessä toisten kanssa  ja miten tanssi, rytmi ja laulu sekä kokemus esi-isien, luonnon ja liikkeen pyhyydestä voivat olla koko yhteisöä vahvistava voima. Tuo kokemus muutti käsitystäni tanssista pysyvästi. Sen kautta syntyi siemen yhteisötanssille, vaikka en toki silloin vielä edes ymmärtänyt yhteisötanssin käsitettä. Jäin myös vähäksi aikaa asumaan kylään, savimajaan. Tämä aika bolivialaisessa kylässä muutti koko ajatteluni siitä, mikä elämässä on tärkeää.

Tuolla rituaalilla lienee ollut yhteisössä monta tehtävää: juhla, rukous, kiitos, yhteisöön kuulumisen osoittaminen, yhteyden ylläpitäminen esi-isien ja pyhän maiseman kanssa ja fyysisen kestävyyden koettelu.

* *

Annika saattaa minut bussipysäkille Rautatientorille ja halaa. Sitten hän lähtee valkoisella pyörällään polkemaan kohti kotiaan. Maisemaan laskeutuu ilta-auringon lämmin valo. Juuri lempeyttä maailma tarvitsee, yhä enemmän lempeyttä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua