Aavakaiku. Kuva: Juha Reini
LEVYT | Uumen on Aavakaiku-duon improvisoinnin pohjalta syntynyt kolmen kappaleen kokonaisuus.
”Tällaisten visionäärien pitää saada temmeltää ja upottaa maailmamme taiteeseen.”
Tämä arvio on syytä aloittaa varoituksella: sulkemalla silmät ja mahdollisesti myös muut aistit korvien tieltä on Uumen-EP:n (Norden Tapes, 2026) parissa mahdollista vajota todella syvälle äänivirtojen vietäväksi.
Turkka Vuorisen (rhodes) ja Mari Martikaisen (saksofoni, huilu) muodostama Aavakaiku-duo onnistuu uusimmalla, kolmen kappaleen Uumen-EP:llään rakentamaan maailman, jossa voit vaivattomasti kuvitella keikkuvasi keskellä vellovaa merta pehmeällä plyysisohvalla.
Orgaanisessa ja analogisessa äänimaailmassa jokainen soittajan hengähdys, rhodesin koskettimeen osuva hipaisu ja saksofonin suukappaleeseen osuva kielenkärki tuntuu luissa ja ytimissä. Puleeraamaton ääni soi vimmaisesti ja antaa tilaa raa’alle ilmaisulle. Kappaleiden alussa kuuluva pieni narahtelu on viisaasti jätetty mukaan tuomaan välitöntä läsnäoloa. Duo tuntuu kirjaimellisesti esiintyvän pään sisällä, improvisoiden ja itsekin laidoista kiinni pitäen.
* *
Kappaleiden keskiössä ja valoa luotsaavana majakkana toimii Martikaisen saksofoni, jota 1970-lukuinen sähköpiano täydentää täyteläisellä otteella. Tilaa jätetään ja tilaa otetaan. Paikoin etäällä soi huilu, joka näyttäytyy taivaanrannan laidoilla lipuvien pilvien lailla. Kaikki koostuu yksinkertaisesti elementeistä. Taika piileekin niiden asettelussa sitä kuuluisaa tyylikorvaa noudattaen. Malttamaton ei malttaisi, vaan rikkoisi jännitteen houkalla rosvoaallolla.
Trilogian päättävän Taakka-kappaleen maailma rakentuu vahvemmin perkussiivisen pumppauksen ympärille, joka toimii kappaleen sykkeenä luoden epätasaisen keinuvan pulssin. Saksofoni ottaa mukaan sumutorvimaisia otteita. Laiva purjehtii jossain eksyneenä vailla rantaa. Buffet on peittynyt hämähäkinseitteihin ja pallomeri on jähmettynyt paikoilleen. Matkustajia pyydetään siirtymään sortuneelle autokannelle. Tummat mielikuvat valtaavat mielen, mutta kohtalokkaalla ja dramaattisella tavalla. Tummien vesien keskellä keinuu pelastuslautta.
* *
15-minuuttinen Uumen lipuu nopeasti ohi, mutta runsaiden yksityiskohtien ja sävyjen ansiosta sen voi kuunnella uudelleen useamman kerran. Jokaisella kuuntelukerralla painallukset ja puhallukset kuljettavat uusiin suuntiin ja mielikuvitus pääsee valloilleen.
Aavakaiku-duon ammattimainen ja näkemyksellinen ote ei ole sattumaa. Molemmat muusikot ovat kouliintuneita ja piinkovia oman kenttänsä osaajia. Koskettimista ja miksauksesta vastaava Turkka Vuorinen toimii äänisuunnittelijana ja säveltäjänä tv-tuotannoissa. Mari Martikainen puolestaan vaikuttaa lukuisissa kokoonpanoissa ja toimii studiomuusikkona pääinstrumentteinaan saksofoni ja huilu.
Tällaisten visionäärien pitää saada temmeltää ja upottaa maailmamme taiteeseen. Kertakaikkisen upea teos. Jään odottamaan suurella mielenkiinnolla parivaljakon jatkoa Uumenelle.
Jani Tuovinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Pimeys seuraa silloinkin, kun kaikki valot on päällä – arviossa Huone-yhtyeen debyytti Varjolauluja
LEVYT | Porilais-tamperelaisen Huoneen debyyttialbumi esittelee kvartetin tummasyisesti särövaanivan soundipalikan lupauksia väläytellen.
Kunnianosoitus jazzlegendalle – Joakim Berghäll tulkitsee syvällisesti John Coltranen musiikkia
LEVYT | Joakim Berghäll soitti albumillisen John Coltranen säveltämiä kappaleita kunnianosoituksena jazzlegendalle ja hänen musiikilliselle perinnölleen.
Ystävien menetystä, juhlia, ja elämäniloa – arviossa M:n Musta enkeli
LEVYT | Vaikka levyllä kaivataan ja haudataan ystäviä, juhlistaa Minja Kosken kuudes albumi Musta enkeli ennen kaikkea elämää.
Litku Klemetti painaa kaasua pohjaan ja se toimii – arviossa Sata pahaa poikaa
LEVYT | Soiton riemu loistaa Litku Klemetin rokkaavalla Sata pahaa poikaa -levyllä. Toki mukana on myös herkempiä tunnelmia.