Nuorena kuollut joensuulaiskitaristi jätti jälkeensä melodista metallia – arviossa Cerebral Mistin Age of Mist

Melodista death metallia on tarjolla niin valtavan paljon, että joukosta erottuminen on vaikeaa. Esimerkiksi pelkästään Joensuun seudun skeneen on muodostunut tietynlainen tunnistettava soundi.

Joensuulaisen Cerebral Mistin Age of Mist (Inverse Records, 2022) ei oikein istu siihen soundimaailmaan vaan erottuu edukseen. Tyylille uskollista melodeathia yhtye kyllä tekee, mutta välillä suorastaan itsetietoisen teatraalinen sävy tuo vaikuttavuutta perinteiseen synkissä vesissä uiskenteluun.

Joskus melodeath on lähinnä melodramaattista iskelmää, joka liimataan metalligenreen säröillä, tuplabasareilla ja murinalaululla. Cerebral Mistin lähtökohta on selvästi metalli, johon tuodaan melodisia vivahteita. Se tulee selväksi jo EP:n alkumetreillä.

* *

On surullista, että bändiä ei oikeastaan koskaan ehtinyt edes olla olemassa. Cerebral Mist oli joensuulainen, syntikoilla höystettyä melodista death-metallia soittava yhtye, mutta sen perustanut kitaristi Antti Parviainen kuoli 32-vuotiaana helmikuussa 2018. Hän jätti jälkeensä kuusi demoa, joiden oli tarkoitus toimia tulevan albumin selkärankana.

Vokalisti ja toinen säveltäjä Antti Argillander, basisti Erno Venäläinen sekä samoissa porukoissa teinivuosina soitellut, tamperelaistunut musiikkituottaja Erno Sallinen päättivät hautajaisissa, että tämä levy syntyisi. Sallinen aloitti EP:n tuotannon kesällä 2021. Noin 95 prosenttia levyn kitaroista on Sallisen mukaan lähtöisin Parviaisen sormista. Levyn julkaisun yhteydessä myös alkuperäiset demot tulevat saataville bändin Bandcamp-sivulle.

Kappaleista etenkin voimakkaimmin karnevalistinen, joskaan ei iloinen Skeleton Grin ja laveammin maalaileva The Alchemist jäävät mieleen. Kokonaisuutena levyssä on samaa maanista luovuutta ja sitkeää omaleimaisuutta kuin Children of Bodomin tuotannossa parhaimmillaan. Ajoittain tunnutaan pokkailevan myös joensuulaislähtöisen Insomniumin suuntaan, mutta ilman sille ominaista tiukkahuulisen vakavamielistä paatosta.

Kappaleet ovat mitaltaan kohtuullisia ja vaikka mistään minimalismista ei ole kyse, ei niitä ole ängetty liian täyteen eikä hinkattu loputtomiin. Ei olla siinä mielessä missään Wintersun-leveleillä ja olen siitä onnellinen.

Lyriikoissa lennetään pois, menetetään, haudataan eilinen ja hukutetaan tuskaa. Niitä voi lukea hyvin henkilökohtaisina, mutta mukana on yhteiskunnallinen ulottuvuus, joka tulee selvimmin esiin kappaleessa The Cubicle. En ole vapaa, jos koko maailma ei ole, todetaan. Ei vähä mitään.

* *

Paikoitellen tulee mieleen, että olisiko tuotantoratkaisuja tehty rohkeammin, jos levy ei olisi kunnianosoitus kuolleelle kaverille. Ammattitaitoista kamaa levy on ehdottomasti, mutta tuntuu, että paikoin reunat jäävät vähän repsottamaan kun yksi on joukosta poissa, eikä ollut enää mukana jakamassa visiotaan ja näkemyksiään.

Toisaalta ne reunat saavatkin repsottaa. Se tuo levyn muutenkin koskettavaan yleistunnelmaan lisäsyvyyttä.

Pasi Huttunen
paspah[at]gmail.com
twitter ja insta: @paspah

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua