Ricky Kotkan kasaridiskoiskelmä on parhaimmillaan maukasta, paikoin se roikkuu kainalopierun päässä huumorihumpasta

Ricky Kotkan Huomiseen-sinkku sai höristämään korviaan. Kuka on tämä hetkittäin muun muassa Leevi & The Leavingsia, Karkkiautomaattia ja TV-Resistoria haikean melankolisella soundillaan muistuttava artisti? Useamman biisin kuunneltuani sellaiset sanat kuin disko, iskelmä, kasari, kimalle ja seesteisyys täytyy lisätä kuvailuun. Kasarikuvasto on paikoin sen verran väkevää, että meinaa heikottaa.

Mysteerimies Ricky Kotka viittailee päivityksissään 1970-luvulle asti, mutta tietoverkoissa ensimmäisiä julkaisuja tarjoillaan vuodelta 2019. Youtuben biisitiedoista löytyy taustatarina Rikhard ”Riku” Linnusta, joka oli tulla kevyen musiikin ystäville tutuksi jo 1960-luvun lopulla. Sittemmin taiteilijan äidin lattialautojen alta löytyneitä nauhoja on saatettu päivänvaloon ja suoratoistopalveluihin. Totta vai legendaa, ken tietää? Joka tapauksessa nyt saadaan kuulla Ricky Kotkan debyyttialbumi Rakkaudella… (Kärmes-Levyt, 2021).

Albumin biisit on taltioitu viimeisen puolentoista vuoden aikana makuuhuonekotistudiosetupilla, joista vastaa Lauri Kaski. Aikaisempia julkaisujakin piisaa kolmen EP:n verran, joissa loistavat pitkälti samat elementit.

Debyytin aloittaa kuulaalla huminalla Arka poika, jonka laulu on haikean suoraviivaista pehmeää melankoliaa. Töksähtelevät lyömät saavat mausteekseen pienesti kimaltelevia sykkeitä, melodiamaalailuja ja kuvioita syntetisaattorin uumenista.

Mäiskähtävämpi En unta saa korostaa kasarihenkisiä lyömä- ja bassokuvioita. Öisissä mollikuvioissa on rutosti siirappia ja tunnetta. Kitarasoundi on kohtuullisen törkeän tunkkainen. Neonvaloissa sykkii haikea diskoiskelmä. Kasarikliseet vedetään jo hiukan överiksi, biisin itsessään kantaa kuitenkin ihan kelvollisesti.

Samoin kasaristi funkkaava Mitä vaan kaartaa haikeassa melodiassaan laiskanpulskeasti, viriilisti nytkyttävien sähkökielien vastapainona. Iskelmälokeroon syvälle sukeltava Laituri 102 hidastaa toimivasti kuulaaseen pumpuliin. Ricky Kotka osaa rakentaa kaunista melodiaa, mikä on albumin avaintekijöitä.

Raukean limaisella mutta suoraviivaisella diskofunkilla maalaileva Pimeään paikkaan eksyy sivukujien pimeään matkalla iltabaariin. Ilman laulua mentäisiin metsään myös musiikillisesti, mutta kauniin rehellinen tarinointi pitää kokonaisuuden kiinnostavana tuoden haikeaa vastapainoa soiton koleudelle.

Väliasemilla on jälleen viipyilevämpi ja eteerisempi pohdiskelu, jossa vinosti vinkuvat syntetisaattorikuviot kohtaavat tuopin äärellä istuskelevan mietiskelijän. Vaaniskeleva ja tummasti puksuttava Huomiseen on kimaltelevine melankolioineen levyn selkein hitti.

Nyt ja tässä maalaa isommin humisevaa kaarta paikallaan seisoskelevalla sykkeellä. Yövuorossa puolestaan ammentaa rekkamieskantri-iskelmästä ja on muutaman sentin päässä korniudesta, muttei onneksi ihan siellä asti. Päätösraita Kuulin että lähdit haikeilee jälleen paikoillaan pohdiskellen ja tuhnusti sykkien.

Ricky Kotkan debyytti on kasaridiskoiskelmäinen ja naivistismelankolinen elektropoplevy rakkaudesta. Se on paikoin mainio, mutta hirttäytyy toisinaan kasarirakkauteensa.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua