Amuri vie unimaailmaan hienovaraisen täyteläisesti – arviossa Uni avaa meille pienen oven

Kuva: Helmi levyt

Tamperelaisen Amurin viides albumi Uni avaa meille pienen oven (Helmi levyt, 2026) liikkuu nimensä mukaisesti uniteemoissa. Kalevi Suopursun, Anna Pesosen, Mikko Siltasen ja Sebastian Krühnin muodostaman nelikon kasevalainen pop-esteettisyys koristautuu tällä kertaa Tabula Rasan ja Karelian kaltaisella usvaisemmalla kaavulla.

Kuulaan raukea ja kirkkaasti solahtava instrumentaalinäppäily Unilaivaan astuminen on ikään kuin rituaalinen siirtyminen arjesta unimaailmaan, rauhallinen vaipuminen unien syleilyyn. Yhtye tuo siihen oman melankolisen kauniin melodiapatinansa pienillä otteilla ja hillityillä eleillä.

Puupuhaltimilla savua purskautteleva ja Pesosen pehmeän hypnoottisella laululla silittelevä Auringon silmä yhdistelee avaraa koleutta ja analogisen tyylikästä soundipalikkaa toimiviin stemmoihin ja pienesti kauniiseen haikeuteen. Taivaalla lentävästä kotkasta nousee väkisinkin mieleen klassinen olutmainos, vaikka Amurin unitulkinnassa ei El Condor Pasaa varioidakaan, eikä samanlaista jylhyyttä tavoitella.

* *

Pienesti sykkivä ja hillitysti pyörteilevä Ei häntä kukaan silmiin katsonut vakuuttaa koskettimien kirkkaalla pimputuksella ja Siltasen sumuisesti kaikuvalla laululla. Raukean hengittävä hypnoottisuus luodaan taiten pienillä iskuilla ja mausteilla.

Muutaman asteen reippaammin rullaava Älä vie minulta unta iskee lempeästi ja maalaa melodisesti hymyillen. Kasevaisen rikasta, popsilittelevää heleyttä tihkuva kappale pakkaa Suopursun lauluun upeasti tunnetta ja koristaa hitikkään kokonaisuuden hienosti soivilla stemmoilla ja pienillä akustisilla mausteilla. Hienovaraisen täyteläinen sointi ihastuttaa.

Nämä mustat yöt siivoaa hetkeksi hypnoosin vaivattomasti kantrirullaavan popiskelmän tieltä, jossa Siltasen puolikuiskaavan kuuloinen laulu kietoutuu iloisen pehmeisiin soitannollisiin käätyihin. Mustat yöt eivät tällä kertaa ole millään tapaa ahdistavia. “Jo pimeys vaihtuu sateen ropinaan.”

Pedal steelillä kaikuva, pehmeästi junakomppaava ja koskettimilla silittevä rekkamieskantri Yöt on matkoja pimeyteen sukeltaa öiseen haikeuteen Suopursun lämpimällä tulkinnalla. ”Ja hiljaa pyyhin, pyyhin kyyneleet”, hän päättää kappaleen haikeaan loppuunsa, mutta itse matka ei ole niinkään melankolinen kuin lempeän kaihoisa.

* *

Tulenväki soi hiukan progemmin vaellellen. Pesosen laulu sopii jälleen keitokseen mainiosti eikä menevämpi ote kadota Amurin heleänpehmeää melodiapatinaa. Kosketinsooloakin löytyy. Siltasen laulama haikea mutta rullaava Tähti yhdistelee öisen melankolian edellisen kaltaiseen kosketiniloitteluun ja huminaan.

Minuutin pituinen, tummasti sykkivä ja öisesti huriseva Le Stelle Dicono toimii introna kop-kop-kopottelevalle Tulihevosen vuodelle, jota piano lähtee viemään instrumentaalivoittoiseen maalailuun.

Pehmeästi tumahtava Netti ei toimi pistää Suopursun huokailemaan ja tilittämään syksyn kylmyyttä, duunin tylsyyttä ja muita vastaavia ikuisia möhähdyksen aiheita. ”Miksei mikään toimi” ja ”ilman sua oon yksin” ovat aika universaaleja valittamisen juurisyitä. Modeemin latausäänen hyödyntäminen sykähdyttää tällaista saman aikakauden läpielänyttä kuulijaa.

Amuri on levyn keskivaiheilla aivan hemmetin kovassa timmissä, eikä hoida hommia huonosti progemmissa tai usvaisemmissakaan hetkissä. Silti Älä vie minulta unta, Nämä mustat yöt ja Yöt on matkoja pimeyteen iskivät tässä vaiheessa vielä muuta materiaalia vahvemmin.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua