Kuvat: Lördag
LEVYT | Soiton riemu loistaa Litku Klemetin rokkaavalla Sata pahaa poikaa -levyllä. Toki mukana on myös herkempiä tunnelmia.
”Tiukka laukka, ilmava tilutus ja juurevan murea soundipalikka lyövät oivallisesti kättä.”
Rokkaava Sata pahaa poikaa (Lördag, 2026) on jo yhdeksäs Litku Klemetti -albumi, jos ei erotella joukosta Litku Klemetti & Tuntematon numero -yhtyeen nimen alla tehtyjä. Tasaiseen tahtiin vuoden tai parin välein levyjä suoltavan artistin teemat vaihtelevat; välillä saadaan nauttia diskommasta menosta, välillä taas rokimmasta.
Jos Ding ding dong sukelsi Hullu-Sannan piirteisiin ja Kukkia muovipussissa puolestaan teinityttöjen elämään, keskittyy Sata pahaa poikaa vuorostaan jätkiin. Teemaa tuutataan ulos rouhealla mutta juurevalla jytällä, jossa hiki lentää ja kansa viihtyy. Toki mukana on myös herkempiä tunnelmia.
* *
Rouheasti kosketinhuurua ja kaikuisia kitarakuvioita Litkun lauluun yhdistelevä Rajut jätkät murahtaa kunnolla mullikuorokerrossaan. Toisen tunteet eivät kovia jätkiä kiinnosta ja läppää riittää. Savuinen tiluttelu potkii. Samanlainen rouhea kaava ja kaikuinen usvaisuus leimaa myös Outoja haluja, jossa Litkun laulu enemmänkin hiippailee, mutta niskan mukaansa nytkäyttävä soitto laukkaa taustalla. Väliosissa sekin pääsee etualalle irti. Soiton riemu loistaa rokkaavalla levyllä.
Rautalankakaikuisempi sinkkubiisi Kuningas sykkii toimivan eläväisesti eikä yhtye jää liiaksi haikeilemaan, vaikka maisema on melankoliaan kallellaan. Heti perään toinen single Splätter on selkeästi suoraviivaisemmin päällekäyvä ja hitikkyysmittarilla levyn eturiviä. ”Tuo on se yks joka ei pelkää”, todetaan ja katkotaan hirviöiden päät ja tehdään temput zombeille. Tiukka laukka, ilmava tilutus ja juurevan murea soundipalikka lyövät oivallisesti kättä.
* *
Hötkyilevän huohottava Jorella on asiaa saa kaahaukseensa kuorrutteeksi niin torvia, stemmoja kuin moninaisia luomuefektejä. Pick Me Girl hidastaa tunnelmoimaan itseanalyysiä: oliko kertoja sittenkin”poikien jutuissa” vain ollakseen jengissä mukana vai niiden asioiden parissa, jotka oikeasti kiinnostivat? ”Mitähän se sitten on olla girl, onko siihen jotkut säännöt, vai?”
Omaa isää kaipaava Iskä pohtii perimän ja esikuvan vaikutusta omaan tekemiseen riisutun hartaasti ja pitää kiinni levylle ominaisesta humisevasta mureudesta. Svengaava Psyko pohtii murhasarjojen viehätystä ja pelkää näyttävänsä psykopaatilta hauskalla vuoropuhelulla ja komeasti päräyttävällä beibe-kertoesäenostolla. Hyperaktiivinen Cringe hyökkää niskaan äkäisellä kaahauksella.
Nonsense palaa rouhean kapakkipianoilun ja rikkaasti soivan soittomaalailun äärelle, mutta pitää lähes yhtä kiivaasta vauhdista kiinni. Ravista, rutista hidastaa päätöstunnelmointiin kepeän ilmavasti.
Litkun ja yhtyeen keikkalavoilla marinoitunut yhteissoitto soljuu uutuuslevyllä mainiosti. Yhtyeen maanläheinen sävykkyys ja murea soundi on ikuistettu onnistuneesti kotikuunteluun.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kanteleen kanssa ikimetsään – Pauliina Syrjälän käsissä perinnesoitin taipuu syvien tunteiden tulkiksi
LEVYT | ”En ole koskaan erityisemmin pitänyt kantelemusiikista. Tämä levy muutti mielipiteeni täysin”, Kari Pitkänen kirjoittaa.
Kaikki mitä ihminen tekee tulisi tehdä ilosta – arviossa Knipin sooloalbumi Sivellinvetoja
LEVYT | Egotripistä tunnetun lauluntekijän kolmas sooloalbumi Sivellinvetoja sivelee haikean kauniisti.
Herkkyys vahvempana kuin koskaan – arviossa Hulda Huiman kuudes albumi Vietkö multa terveiset?
LEVYT | Kymmenen kappaleen albumi on herkkä, kiireetön, mutta samaan aikaan myös mukavan epätasapainoinen ja hiomaton.
Kivesveto Go Go on vihdoin myös albumimitassa rento ja tarttuva – arviossa Masters of the Kivesveto Go Go
Kivarit pääsee kolmannella ja parhaalla pitkäsoitollaan EP-julkaisujensa tasolle. Synkistä aiheista huolimatta soinnissa on riemua ja potkua.