Aika kaivertuu meihin kuin vuosirenkaat – arviossa Maritta Lintusen Halla

Maritta Lintunen. Kuvat: Mika Wist / WSOY

Kirjailija Maritta Lintunen on julkaisut kolme runoteosta, viisi novellikokoelmaa ja seitsemän romaania.

Kirjailijan valittujen novellien kokoelmassa Kanadanhanhi (WSOY, 2022; lue Mikko Lambergin arvio) on kirjailija, kriitikko Jani Saxellin erinomainen johdanto (”Jamaikalainen sprintteri, rento mutta tarkka”) Lintusen aiempaan tuotantoon.

Saxell kirjoittaa, että Lintusen novellit ovat ”löytöretkiä ihmismieleen” ja, että kirjailija ei ”selvästikään usko stereotyyppisen ’tavallisen ihmisen’ olemassaoloon”. Jos tätä epäilee, kannattaa lukea vaikkapa Hulluruohola (WSOY, 2014), joka on lähes karnevalistinen romaanimuotoinen outouden puolustuspuhe.

Maritta Lintusen edellinen, ruotsinsuomalaista siirtolaisuutta käsittelevä romaani Sata auringonkiertoa (WSOY, 2023; lue Leena Reikon arvio) oli arvostelu- ja lukijamenestys ja voitti myös Savonia-palkinnon.

Viime vuonna ilmestynyt runoteos Maalla merellä ilmatilassa (WSOY, 2025) puolestaan purkaa vivahteikkaasti, pasifistisessa hengessä sodan kuvastoa ja arjen ”ostettua mielenrauhaa”.

Sata auringonkiertoa -teoksen kaltaiset hitin ainekset näyttävät olevan kasassa myös uusimmassa romaanissa Halla (WSOY, 2026). Teoksesta on tuoreeltaan otettu toinen painos.

Kirjailijan tavaramerkki on, että kaunista, tarkkaan havainnoivaa lausetta näyttää syntyvän kuin hihasta ravistaen. Lintusella on taito onnistua vaikeimmassa: kirjoittaa laadukasta ja samalla lukijaystävällistä proosaa, osana kirjallisuuden monimuotoista ekologiaa.

Halla kuvaa yläkarjalaisen suvun historiaa isovihan ajasta vuodesta 1713, kun orpo Pieta-tyttö pakenee vainolaista Hallan taloon, aina joulukuuhun 2025, kun 90-vuotiaan Hiljan jälkipolvi loppusijoittaa hänet Helsinkiin Syyssalonki-hoivakotiin elämään viimeisiä päiviään.

Halla kertoo neljän vahvan naisen, Pietan, Eliinan, Tuomikin ja Hiljan tarinan neljällä vuosisadalla ja se on omistettu ”esiäideille” (Hallan tarinoilla on esikuvansa kirjailijan sukuhistoriassa). Ajatus naisen itsellisestä pärjäämisestä korostuu. Hiljan tarina valintoineen kehystää koko romaania ja on myös vahva rakkaustarina.

Entä teoksen miehet? Suhteessa miehiin teoksen naiset ovat usein aloitteellinen, vievä osapuoli. Hallan keskeisten miesten (Paavo, Mikko ja Hannes) maskuliinisuus ei ole laadultaan ”toksista”, vaan ilmenee työteliäänä toimeliaisuutena ja usein myös lempeänä huolehtimisena.

Tulevaisuuden miestoivoa edustaa Hiljan mietiskelevä, kulttuuriantropologiaa opiskeleva lapsenlapsi Sampo, kun sen sijaan kiireiseksi businessmieheksi päätyneeseen Juho-poikaan äiti tuntuu surukseen kadottaneen henkisen yhteyden.

Lukijan otteessa pitämiseksi on haastavaa saada tarina toimimaan henkilöiden vaihtuessa yli vuosisatojen, mutta suvun tarinat lomittuvat luontevasti lukijan mielessä, loppua kohti hienosti tihentyen. Lukija vakuuttuu, että tarina tarvitsee tämän pitkän kaaren. Samalla yksi jos toinenkin ehkä alkaa ajatella myös oman elämänsä sukupolvien ketjua.

Teoksessa lineaarinen aikakäsitys kyseenalaistetaan Hiljan toimesta: ”Nuorempana luulin ajan kiitävän eteenpäin. Nyt ymmärrän, että aika on ollut koko ajan minussa, luuhuni kaivertuvina vuosirenkaina.” Näin ajateltuna myös menneet sukupolvet ovat jatkuvasti ”läsnä”.

* *

Romaanissa Sata auringonkiertoa (2023) karjalaiseen Loukkuvaaran kotikylään palannut Seppo miettii: ”Minut on syötetty kivisten vaarojen viljalla ja juotettu kotipihan kaivovedellä. Kaikki muu maistuu minun suussani karvaalta.” Samalla kirjallisuus on Sepolle väylä rikkoa olemisen ja paikan rajoja.

Hallassa Hilja sanoo lapsenlapselleen Sampolle: ”Maisemalla on muisti.” Ja jatkaa itsekseen miettien: ”Vuosien kuluessa ymmärsin, että on olemassa myös Hallan oma muisti. Joka ikisellä portaalla, rahilla ja kaivonkannella on oma tarinansa.”

Hallassa maiseman, paikan merkitys korostuu myös ihmisten mielen ja valintojen määrittäjänä. Rakennukset, vaaramaisema kasveineen ja eläimineen ovat osa henkilöiden ”olemusta”, heidän verenkiertoaan ja hengitystään. Ilman sitä he olisivat jotain muuta, kuten toiset ihmiset toisissa paikoissa.

Pietan (1700-luku) ja Eliinan (1800-luku) maailmassa elämä on selviytymistä läheisessä yhteydessä luontoon ja siihen liittyviin maagisiin uskomuksiin, ei jatkuvia valintoja, joita moderni kulutuskapitalismi mahdollistaa ja edellyttää. Viestit kuoleman takaa ja vainajalle puhelu ovat myös Hiljalle luonteva osa elämisen jäsentämistä.

Pienyhteisön elämänpiiri saatetaan kokea myös ahtaaksi. Romaanissa kaipuuta pois, maailman sykkeeseen edustaa vuonna 1914 Kanadaan lähtenyt Tuomikki, jota ihastuttaa suuren kaupungin ”meluisa automobiililiikenne, kiitävät raitiovaunut, lukemattomien vaihtoehtojen määrä – kaikki se huimasi mieltä”.

Tuomikki on moderni ihminen modernissa maailmassa: ”Torontossa ihmiset säilyttivät mielenvirkeytensä, koska he osasivat kesyttää luonnonvoimat ja elivät iloisina hehkulamppujen kirkkaissa valokehissä”. Kehittyvä kaupunkikulttuuri on syrjäyttänyt luonnonympäristön maagisuuden, mutta luonut uutta sähköistä taianomaisuutta.

Hallan vaaramaisemiin liiketaloudellinen luonnon hyödyntäminen saapuu tuulivoimalasuunnitelmien muodossa 2020-luvulla Hiljan järkytykseksi.

* *

Zadie Smithin mukaan fiktiiviset tarinat on paras näköala ihmisen tietoisuuteen; samaa eivät hänen mukaansa muut kirjoittamisen muodot tavoita. Tarinoiden kautta olemme siten olennaisesti tekemisessä ihmisyyden kanssa. Siksi niiden alistaminen rahantekokoneeksi tai poliittiseen vallankäyttöön on kyseenalaista puuhaa. Kuka hallitsee tarinoita, hallitsee mieliä.

Tarinat myös hoitavat ja voivat antaa elämälle uuden suunnan. Hallassa Hilja on Hanneksen kuoleman jälkeen allapäin, eikä enää kyennyt iloitsemaan asioista, joista olivat yhdessä riemuinneet. Eräänä kesäkuun aamuna, hän avaa ikkunan ja yllättyy: lehtosinilatvoja on avautuneena ikkunan alla, missä niitä ei ole koskaan aiemmin ollut. Hilja vakuuttuu, että kukat ovat viesti Hannekselta. Tarina palauttaa hänet elämään: ”Aloin havainnoida kauneutta. Virota lamaannuksestani.”

Hän antaa tarinoita sisältävän muistikirjaansa lapsenlapselleen Sampolle ja opastaa, että muistiinpanot ovat tarinoiden sytykkeitä ”ja sinun pitää tuikata ne tuleen mielessäsi”. Kuten jokaisen lukijan tulee saada Hallan teksti elämään mielessään, omalla tavallaan.

Hilja harmittelee ja kokee syyllisyyttä, että ei ole kyennyt välittämään tarinoita aikoinaan Juho-pojalleen, joka näkee Kokkovaarassa vain taloudellisen voitontavoittelun mahdollisuuden. Tarinaperinteen katketessa ja tarinoiden vaihtuessa muuttuvat myös arvot ja elämisen muodot.

* *

Hallan päätösjaksot ovat jylhää tekstiä, Hiljan viisain havainnoin, luontokokemuksin ja ajatuksin.

Hilja miettii kuin alkuperäiskansan vanha viisas nainen: ”Olen aina ajatellut, että ihmiset katoavat, mutta nämä jäävät: maa, vesi ja tuuli. Nyt on kuitenkin syntynyt sukupolvi, jolla on tekniikka ja tietämys siitä, kuinka alistaa kallio ja kahlita tuuli, kuinka suistaa radaltaan tähti ja muuttaa vesienkierto.”

Kuolemaa lähestyvänä hän kokee surumielisyyttä kadotetusta maailmasta ja rakkaastaan Hanneksesta, mutta iloitsee yhteydestä Sampoon ja tämän tyttöystävään Emmaan: ”Elämä antoi nuoret minulle viimeiseksi lahjakseen.”

Olen ajatellut, että John Williamsin Stonerin (alkuteos 1963; Bazar, 2016; suom. Ilkka Rekiaro) viimeisen sivun kuoleman kuvaus on lukuhistoriassani kaunein lajissaan. Halla-romaanin Hiljan näyt viimeisinä hetkinään ovat runollisessa unenomaisuudessaan yhtä lailla vaikuttaa luettavaa.

Kuuntelin lukemisen rinnalla Hallaa Anna Saksmanin lukemana. Saksman on kuin luotu tulkitsemaan Lintusen tekstejä: levollisella äänellään hän osaa herkkävireisesti painottaa tekstin sävyjä. Taitavaa työtä.

Maritta Lintusen Halla on aistivoimaista ja puhuttelevaa kirjallisuutta tarinoiden voimasta ja sukupolvien ketjusta. Se on myös yhteiskuntakriittinen puheenvuoro luonnon, maiseman ja ihmisen puolesta kaikkialle tunkevaa tehokkuusajattelua vastaan.

Kirjallisuutta parhaimmillaan, eikä tarina pääty lukijan mielessä kirjan kansien sulkemiseen.

Jari Paavonheimo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua