Kuin kuvastimessa #56: The Reality of Karel Appel (1962)

Kuvat kuvakaappauksia elokuvasta.

Kuin kuvastimessa

Artikkelisarjassa esitellään kiinnostavia elokuvaharvinaisuuksia läpi historian ja annetaan vinkkejä niiden näkemiseen. Lue kaikki sarjan jutut täältä.

* *

De werkelijkheid van Karel Appel. Hollanti, 1962. Ohjaus ja käsikirjoitus: Jan Vrijman. Pääosassa: Karel Appel.

Oma lukunsa dokumenttifilmissä ovat erilaiset henkilökuvat. Niissä on omat haasteensa ja kliseensä. Mikä näkökulma otetaan? Miten päästään kohteen lähelle niin, että teos ei ole pelkkää hymistelyä? Kuka oikeastaan on kiinnostuksen arvoinen? Tehdäänkö kronologiaa vai tallennetaanko hetkeä?

Kuvataiteilijoista on tehty henkilökatsauksia läpi elokuvan historian, kenties koska seitsemäs taide on niin paljon velkaa piirrosten ja maalausten suorittamalle esityölle. Esimerkiksi Pablo Picasso, René Magritte ja Paul Delvaux ovat avanneet kameroille tekijyyttään. Kaikista on tehty kiinnostavat lyhytdokumentit, jotka kenen tahansa sopisi katsoa.

Tämänkertainen Kuin kuvastimessa -elokuva on kuitenkin suurelle yleisölle ehkä tuntemattomammalta suuruudelta. Karel Appel (1921–2006) oli hollantilainen kuvataiteilija ja runoilija, joka aloitti luomistyön varsin myöhään, teini-ikäisenä. Huolimatta sitä, että Appel opiskeli arvostetussa taideakatemiassa, hänen vanhempansa vastustivat pojan maalarin uraa.

* *

Toisen maailmansodan Appel vietti natsi-Saksan miehityksen alaisessa Hollannissa pakoillen viranomaisia. Sodan jälkeen hän oli yksi Cobra-avantgarde-liikkeen perustajajäsenistä. Ranskassa perustettu Cobra oli niin kuin monet taideliikkeet: brändityötä.

Manifesti tietysti löytyi. Sen mukaan Cobran periaatteisiin kuului sekä luutuneen naturalismin että aivan yhtä luutuneen abstraktion hylkääminen primitiivisempien, lapsenomaisten ilmaisumuotojen tieltä. Lyhytikäisyydestään huolimatta liike teki lukuisista jäsenistään tunnettuja, ja se sai erityishuomiota Tanskassa. Huomattava osa Cobraan kuuluneista olikin juutteja.

Appel muutti pois Hollannista 1950-luvun taitteessa palaamatta sinne enää koskaan. Tukikohdaksi tuli Pariisi, mikäs muukaan, mutta pohjimmiltaan Appel oli maailmankansalainen, joka työskenteli muun muassa Brasiliassa, Jugoslaviassa ja Yhdysvalloissa. Kukaan ei ole seppä omalla maallaan, ja Appelinkin arvo tunnustettiin Hollannissa vasta hänen elämänsä ehtoopuolella. Appel kuoli kotonaan Sveitsissä yhtenä aikansa tunnetuimmista hollantilaisista kuvataiteilijoista.

* *

The Reality of Karel Appel (1962) tallentaa Appelin maalaamista hänen ateljeessaan. Kehysratkaisu on fiktiivinen. Seuraamme niin kankaan kuin värien matkaa selvästi lavastetuissa kohtauksissa matkalla kauppiaalta asiakkaalle. Eletään vielä aikaa, kun asioita kuljetettiin muun muassa vankkureilla eikä pelkin pakettiautoin.

Ateljee on kuin mikä tahansa huomaamaton tönö, sisältä pieni varastohalli. ”Monsieur Appel!” -huutoa seuraa nopeaksi leikattu alkutekstijakso, joka vihjaa sitä seuraavasta väkivallasta. Appelin metodi on raju. Hän puristaa värituubit kerralla pöydälle ja hakkaa lastalla kangasta kuin haluaisi surmata sen.

Öljymaalia kuluu ämpäreittäin, kankaat ovat valtavia. Taiteilija työskentelee irvistys kasvoillaan kuumeisen jazz-musiikin pauhatessa taustalla. Kamera seuraa useista kuvakulmista, kuinka raivokas metodi saa muodon. Taustalla kertojaääni tulkitsee tekijän aivoituksia: ”Maalaan kuin barbaari barbaarisella aikakaudella.” Muhkeine viiksineen Appel näyttää Stalinilta, verellä maalaajalta.

Barbaarisessa aikakaudessa on elokuvan ydin, joka ilmenee myös sen nimessä. Appel kuvaa naturalismia välttäessään todellisuutta tarkemmin kuin moni muu. Taiteilija seuraa katseellaan kulutusyhteiskunnan nykyhetkeä, muotinäytöksiä, auton romuttamista, hiljaisia ja kylmiä rautateitä. Katseen ja käsien liikkeen välillä jokin muuttuu ideoiksi, toiminnaksi, räjähtäviksi maalauksiksi.

* *

Cobran pyrkimykset vaikuttavat Appelin metodien taustalla. Lapsekkuus näkyy muun muassa siinä, että sormilla maalaaminen ja kankaan piekseminen nyrkillä käyvät välineiksi. Toisaalta elokuvassa kuvatulla luomiskaudella Appelin teokset ovat alkaneet siirtyä selväpiirteisistä ja naiiveista hahmoista kohti yhä epärajaisempaa abstraktiota – sitä, jota vastustamaan Cobra perustettiin.

Nähdäkseni yksi taidekritiikin kulmakivistä on, että lopputulosta ei parane arvottaa prosessin mukaan, ei vaikka kuinka taiteilija sitä pelkäisi tai rukoilisi. Teoksen tehtävä on vakuuttaa näkijänsä, näkijän tehtävä on olla ajattelematta työn tapaa tai määrää. Tämä on muistettava myös Appelin työtä seuratessa. Valmistuneet maalaukset ovat fantastisia, selkeiden värien syöksyvirtauksia kankaan lomitse. Barbaarista tai ei, se riittää.

Henkilökohtaisesti olen ajatellut tätä lyhytelokuvaa paljon, sillä se sai minut aikanaan tarttumaan uudelleen omiin piirustusvälineisiini. Tai oikeammin ajattelemaan niitä, mikä vuorostaan johti itse toimintaan ajatusten käydessä liian pakottaviksi. Vain 14 minuutin mitassa elokuva esittää, että taide saa olla mitä vain. Appel on taitava luomaan, mutta hänen metodiensa tulisi olla opiksi kenelle tahansa, joka miettii liikaa jotain turhanpäiväistä kuten taiteen tekemisen sääntöjä tai kelvollista kulttuuria.

Luomisen kuvauksena teos on kuin miniatyyriversio Jacques Rivetten mammuttimaisesta La belle noiseusesta (1991) mutta eetokseltaan täysin päinvastainen. Siinä missä Rivetten monituntinen järkäle kuvaa täydellisyyden tavoittelun mahdottomuutta ympäristössä, joka on liian tottunut kunnioitetun maestron luomisääneen, on The Reality of Karel Appel kaivattua vastalääkettä. Teos on kuva prosessista, jossa taiteen tekemisen idea ja varmuus ovat liikkeessä, eivät lopputuloksessa. Liika itsekritiikki on esteenä luomiselle, joka on silkkaa toimintaa, sisäistä elämää vailla turhia ajatuksia. Lopuksi paluu sivistykseen: valmiin teoksen edessä kelpaa viimein siemailla kupillista kuumaa.

Mikko Lamberg

Elokuvan voi katsoa helposti YouTubesta tai Vimeosta. Elokuvan mainio soundtrack löytyy CD:nä. Koneen Säätiö on tukenut Mikko Lambergin kirjallisuus- ja elokuvakritiikkiä vuonna 2026.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua