Antiikin herrat marmorikuvien takana – Diogenes Laertioksen Merkittävien filosofien elämä ja opit

Kuva: Rosebud Books

Rosebudin julkaisema teossarja on saanut filosofisesta valtavirrasta poikkeavan, kysytyn uusintapainoksen. Siinä missäsarjan muut osat – Jean-Jacques Rousseaun sotakirjoitukset, Hegelin Logiikan tiede II ja Gilles Deleuzen Nietzsche-analyysi – vaativat lukijaltaan akateemista ponnistelua Diogenes Laertioksen Merkittävien filosofien elämät ja opit (Rosebud, 2026) käsittelee merkkimiehiä heidän kiillotettujen marmoripatsaidensa takana.

Diogenes Laertioksen 200-luvulla laatima kymmenen kirjan kokonaisuus esittelee yli kahdeksankymmenen filosofin elämää, pääosin anekdootein ja kaskuin niin että teos muistuttaa pikemminkin senhetkistä skandaalilehteä kuin oppihistoriaa. Kyseessä on ainoa kokonaisena säilynyt esitys kreikkalaisesta filosofiasta. Ilman Diogenesta suuri osa antiikin filosofiasta olisi kadonnut historiankulussa.

Teos on tuhdista sivumäärästään huolimatta helppoa luettavaa, varsinkin kun miettii, miten vaativa lähde on sävynsä vuoksi ollut kääntää. Marke Ahosen käännös on sujuvaa; hän onkin perustellusti saanut suurtyöstään J. A. Hollon käännöspalkinnon.

Laertioksen maine kreikkalaisena kirjailijana on kaksinainen. Teoksen yksityiskohtien tiedollinen tarkkuus on herättänyt paljon pohdintaa. Lisäksi Diogenes tukeutuu elämäkertoja esittäessään usein lähteisiin, joiden alkuperää ei voi tarkistaa. Tiiviiden oppijärjestelmien sijaan kreikkalainen filosofinen teksti voi sisältää runoja, kirjeitä ja testamentteja. Toisaalta taas kerronnaltaan loistava matka länsimaisen ajattelun juurille kertoo, miten ihmisluonne on pohjimmiltaan muuttumaton.

Oppirakenne jää nopeasti syrjään intohimoisen narratiivin tieltä. Teos on kurkistusikkuna historian suurmiesten arkeen, omituisuuksiin ja kuolemiin. Se todistaa, että viisaus ei asu pelkissä kiillotetuissa marmoripatsaissa, vaan usein hyvinkin absurdeissa elämänkohtaloissa. Ihmisen tarkastelu koko elämänkaaren ajalta osoittaa antiikin Kreikan ja Rooman käsityksen, miten ihmisen menestys elämässä ei määräytynyt yksinomaan elämän vaan kuoleman perusteella. Kunniakasta oli kuolla sotarintamalla tai kunniallisen vanhuuden kautta vastoin tragediaa tai ennenaikaista kuolemaa.

Kreikkalainen filosofia kytkeytyi miltei kaikille antiikin ajan elämänalueille, kuten matematiikkaan, fysiikkaan, taiteen selittämiseen, hyvään elämään, uskontoon, luontoon, sotiin, urheiluun, jumaliin ja kielen filosofiaan. Eniten esillä olevat suuret ajatukset kytkeytyvät arkipäivään ja aikansa ilmiöihin. Diogenes sivaltaa teoksessaan vanhoja arvoja, kuten jumalia, hallintoa ja Olympian kisoja. Samoin osa filosofeista jätti kirjoituksia; osa taas vastusti filosofiasta kirjoittamista.

Teksti muistuttaa kerronnaltaan tietosanakirjaa, jossa vilisee runsaasti klassisesta filosofiasta valveutumattomalle tuntemattomia aikalaisnimiä. Lisäksi on ollut monia samannimisiä henkilöitä, ja tiedoissa on toisinaan ristiriitaisuutta ja tiedollista epäselvyyttä. Diogenes usein vertailee eri kirjoittajien näkemyksiä viisaista.

* *

Teos jakaa kreikkalaisen filosofian kahteen koulukuntaan, joonialaiseen ja italialaiseen koulukuntaan. Filosofian Laertios jakaa fysiikkaan, etiikkaan ja dialektiikkaan.

Luonnonfilosofian yksi mieleenpainuvimmista anekdooteista on kertomus Thaleesta: ”Kerrotaan, että hän lähti kerran talostaan vanhan naisen saattamana tarkoituksenaan tarkkailla tähtiä ja putosi kuoppaan. Kun hän siinä valitti, vanha nainen sanoi: Luuletko Thales, että voit tulla tuntemaan taivaan tapahtumat, kun et näe edes mitä on jalkojesi juuressa?”

Joonialainen haara alkaa Anaksimandroksesta ja huipentuu Sokrateen kautta Platonin akatemiaan, Aristoteleen peripateetikkoihin ja kyynikkojen kurittomaan vapauteen. Italialainen haara taas seuraa Pythagoraan mystistä numeroverkkoa ja päättyy Epikuroksen puutarhaan, jonka hiljaisuudesta Diogenes meille niin lempeästi raportoi. Maantieteellinen ja ideologinen jako luo teokseen draaman kaaren, jossa eri koulukunnat väittelevät keskenään vuosisatojen ylitse.

Yksi mieleenpainuvimmista on anekdootti kyynikko Diogeneesta: ”Kun hän (Diogenes) oli ottamassa aurinkoa Kreneionissa, Aleksanteri tuli hänen luokseen ja sanoi: ’Pyydä minulta, mitä ikinä haluat’. ’Siirry syrjään aurinkoni edestä’, hän vastasi.”

Laertios myös kuvaa ironisesti stoalaista Khrysipposta: ”Jotkut sanovat, että hän kuoli naurukohtaukseen. Aasi oli nimittäin ahminut kaikki hänen viikunansa ja hän huusi vanhalle naiselle, että tämä tarjoaisi aasille palanpainikkeeksi sekoittamatonta viiniä. Tämän vuoksi hän nauroi itsensä kuoliaaksi.”

Kaikkein lumoavinta on Diogenes Laertioksen tapa kuvata kuolemaa. Hänelle filosofin viimeiset hetket ovat perimmäinen testi. Me luemme Empedokleesta, joka hyppää Etnan tulivuoren kraatteriin todistaakseen olevansa jumala – ja vuoren, joka sylkee takaisin vain pronssisen sandaalin paljastaen hänen kuolevaisuutensa. Me luemme Zenon Kitionilaisesta, joka kompastuu, murtaa varpaansa, lyö maata ja lausuu runon säkeen kuolemalle ennen kuin tukehduttaa itsensä, noudattaen stoalaista järkähtämättömyyttä. Nämä tarinat voivat olla legendoja, mutta ne paljastavat, miten antiikin maailmassa filosofia ei ollut vain oppiaine, vaan taito kuolla oikein.

* *

Ilman Laertiosta historian hämäryyteen olisivat kadonneet Epikuroksen kolme kirjettä, jotka teoksen kymmenes kirja on pelastanut jälkipolville. Ne muistuttavat meitä siitä, että suurin nautinto on tuskattomuus ja sielunrauha. Diogenes Laertios ei karsinut tekstistään ristiriitaisuuksia ja omituisuuksia; hän antoi historian puhua kaikilla sen äänillä, usein jopa siteeraten omia huonolaatuisia runojaan vain lisätäkseen oman pienen leimansa historian lehdille.

Kun sulkee Laertioksen teoksen, huomaa, etteivät suuret ajattelijat olleetkaan puolijumalia. He olivat miehiä, jotka väittelivät toreilla, suuttuivat kritiikistä. Merkittävien filosofien elämät ja opit ovat monumentti ihmisen uteliaisuudelle. Ne osoittavat, että vaikka valtakunnat sortuvat ja temppelit ja marmoripatsaat murenevat, kysymys hyvästä elämästä säilyy aina samana, yhtä tuoreena kuin silloin, kun se lausuttiin ensimmäistä kertaa auringon alla.

Mari Loponen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua