Köyhä perhe. Kuva: Samuli Paulaharju / Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma

1

Suomen maatalousmuseo Sarkassa Loimaalla on esillä erityisesti maalaisköyhälistöä käsittelevä näyttely Köyhät ja maattomat, joka on toteutettu yhdessä toisen valtakunnallisen vastuumuseon, Työväenmuseo Werstaan, kanssa. Näyttely kertoo entisajan maaseudun maattomana ja usein ilman pysyvää toimeentuloa tai edes omaa asuntoa eläneiden ihmisten tarinaa.

Maalaisköyhälistöön kuuluivat esimerkiksi tupien nurkissa ja saunoissa majailleet ja talosta taloon työn perässä siirtyneet loiset, kylien laitamilla mökeissään asuneet mäkitupalaiset ja itselliset, ruokapalkalla taloissa työskennelleet muonamiehet. Lisäksi asutusten kujilla ja maanteillä liikkui kyläläisten elätteinä kiertäneitä tai kerjuulla kulkeneita ”vaivaisia”.

Ja näistä porukoista meistä useimmat siis periytyvät.

Werstaan museonjohtaja Kalle Kalliokin pahoittelee, miten ”maalaisköyhälistöstä on tänä päivänä tullut unohdettu kansanryhmä, vaikka vain muutaman sukupolven takaa miltei jokaiselta suomalaiselta löytyisi maattomia ja todella köyhiä esivanhempia”.

Mutta nyt tietovajettaan voi Loimaalla vähentää vaikkapa testaamalla maakuoppa-asumuksen ”mukavuuksia”. Millaista esimerkiksi olisi ollut olkipatjalla yöpyminen? Sitäpä kannattaa kokeilla ja tutustua Sarka-museossa muutenkin vielä hyvin hiljattaiseen ja osin varsin rujoon ja rupiseen maalaiseen menneisyyteemme.

Köyhät ja maattomat -näyttely Suomen maatalousmuseo Sarkassa Loimaalla 10.1.2027 asti. Näyttely siirtyy Tampereelle Työväenmuseo Werstaalle vuonna 2027.

2

Niin sanottuja uusintoja televisio-ohjelmissa riittää. Minun ykkösuusintavalintani on tänä kesänä ollut Nuori Morse (Endeavour). Minulle se ei kylläkään ole uusinta, sillä en ole sarjaa aikaisemmin katsellut. Voin siis nauttia uusinnasta täysin tuoreena tuotteena. Bingo!

Nuoren Morsen tasokkuutta tv-sarjana muuten todistanee, että taidan olla vähintään kolmas Parasta juuri nyt -kirjoittaja, joka kuluvana kesänä ainakin sivuaa kyseistä sarjaa.

Mutta ne uusinnat, ne ovat juuri nyt tv:n peruskanavien ohjelmiston runko ja juuret. Tarkistin esimerkkinä Ylen tiistain 21.7. tarjonnan, ja sain seuraavan tuloksen: TV1 kymmenen, TV2 viisitoista ja Teema & Fem kymmenen uusintaa. Uusinta viitakkoon tässä niin kokonaisiin, kerralla esitettäviin ohjelmiin kuin sarjojen jaksoihin. TV2:lla uusinnat kattoivat yli 50 prosenttia tarjonnasta.

Mainosrahoitteisista kanavista voi todeta, että ne vähintään pärjäsivät Ylelle, osin sen päihittivätkin.

Ellen olisi tänä kesänä törmännyt Morseen, olisin palannut Le Bureau, vakoojaverkoston agenttien pariin. Le Bureaun löysin vain ja nimenomaan Ylen Areenasta. Aivan erinomainen sarja, joka ei olisi korvannut Morsea mutta olisi kyllä ollut yhtä tasokas.

3

Algerianranskalainen Albert Camus (1913–1960) oli journalisti, Nobel-kirjailija ja filosofi, joista kaksi viimemainittua rooliaan hän yhdistää kirjoissaan periranskalaiseen tapaan. Ajattelussaan Camus oli pessimisti, agnostikko ja väkivaltaa vastaan, minkä lisäksi hän käväisi lähellä Sartren näkemyksiä etääntyen kuitenkin tästä ja yleisemminkin eksistentialisteista.

Camus’lle ihmiselämä on esiripun laskeutumiseen ennemmin tai myöhemmin päättyvä absurdi näytelmä, jonka käsikirjoitukseen meillä on loppujen lopuksi vähän valtaa vaikuttaa. Elämme aina ja pääsemättömästi kuvaannollista rutto- tai koronavirusepidemiaa, jolle ei voi tulla immuuniksi. Immuuniksi ihmiselämälle, siis.

Oikea reaktio elämän absurdiuteen ei Camus’n mukaan kuitenkaan ole nihilismi tai epätoivo, vaan muiden ihmisten, muiden kirottujen, puoleen kääntyminen, eli kunniallinen tai säällinen käytös ja asenne. Rutto-romaanissa (La Peste, 1947) juuri tällaisen valinnan tekee tarinan päähenkilö tohtori Rieux.

Kuulun niihin, jotka löytävät Camus’n eksistentialistissävytteisestä absurdismista myös lohtua. Tänne meidät heitetään, jumalattomaan, sotia käyvään, egoististen narsistien hallitsemaan maailmaan, jossa meidän on aikuistuttuamme itse päätettävä, miten ja millaisten arvojen varassa elämme ja kuolemme. Meidän on se itse päätettävä, mutta me myös saamme sen itse päättää – olemisemme absurdiuden rajaaman kehikon sisällä tosin.

Ruton lisäksi Camus’lta kannattaa lukea myös ainakin Sivullinen ja Sisyfoksen myytti.

Savirappari työssään Appelqvistin talolla Porissa. Kuva: Rakennuskulttuuritalo Toivo

4

Rakennuskulttuuritalo Toivon Savirakentaminen Satakunnassa -näyttely Porissa keskittyy polttamattoman saven käyttöön rakentamisessa ja esittelee savirakentamisen historiaa ja tekniikoita Suomessa satakuntalaispainotteisesti.

Savea on toki hyödynnetty rakennusmateriaalina jo esihistoriallisella ajalla, ja sitä on käytetty vuosisatoja muun muassa hirsiseinien tiivistämisessä, savirappauksissa sekä kokonaan savesta tehdyissä rakenteissa. Erityisen mielenkiintoista on, että savirakentaminen tarjoaa myös ajankohtaisia ratkaisuja esimerkiksi kestävän rakentamisen, sisäilman laadun ja vähähiilisyyden näkökulmista. Savenkäytön renessanssi kytkeytyy näin ekologisen rakentamisen nousuun.

Näyttely havainnollistaa asiaansa esimerkeillä Porin varhaisista savirakennuksista ja esittelee alan historiallisia tekniikoita pölkkysavesta savirappauksiin.

Savirakentaminen Satakunnassa -näyttely Porissa, Rakennuskulttuuritalo Toivon Korsmanin talossa ti–to 22.10.2026 asti.

Kari Heino

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua