Johanna Loukaskorpi. Kuva: Kaija Toivonen

Päivi Vasara, teksti
Kaija Toivonen, kuvat

Etelä-Hervannan koulun apulaisrehtorin Johanna Loukaskorven tie kirjallisuuden suurkuluttajaksi alkoi hänen ikäluokalleen tyypillisesti: ensin iso lasti tyttökirjoja ja heppakirjoja sekä tietysti Viisikot.

Heinäkuun hän viettää lomaa koulusta ja myös politiikan ympyröistä. Loukaskorpi on ollut apulaispormestari ja hän on edelleen mukana kuntapolitiikassa Tampereen kaupunginhallituksessa ja valtuustoryhmän puheenjohtajana (sd) sekä tavoittelee eduskuntapaikkaa.

– Tänä keväänä on ollut harmillisen vähän aikaa lukea, kun on ollut pitkiä päiviä töissä ja iltaisin kokouksia, hän kertoo.

Se, että Härmälän kirjasto on peruskorjauksen jälkeen muutettu omatoimikirjastoksi, on helpotus, koska sinne voi poiketa omia aikojaan pitkien työpäivien jälkeenkin, vaikkei nyt yöllä sentään. Härmälän kirjaston remontissa on kaivettu esiin kuvataiteilija Kauko Salmen vuonna 1953 valmistunut seinämaalaus, joten sekin tuo iloa.

Lapsuuden ja nuoruuden kotimaisemissa Kangasalan Huutijärvellä kirjastoauto kävi kerran viikossa. Mökkipaikkakunnan Orivedenkin kirjasto on tullut tutuksi.

Lukemisen edistäminen on Johannalle tärkeä asia. Sen vuoksi hän on perustanut Etelä-Hervannan kouluun koulukirjaston. Tämä kuva on kotoa. Kuva: Kaija Toivonen

Vähemmän ostan

Johanna Loukaskorpi on asunut pitkälle yli 20 vuotta Härmälässä. Yläkerrassa on hylly runoille ja tietokirjoille, poikien huoneessa lasten- ja nuortenkirjallisuudelle ja alakerrassa olohuoneessa on kertomakirjallisuus.

– En juuri enää osta kirjoja. Saan niitä lahjaksi puolisolta ja vanhemmilta, ja joskus toivon jotain jouluksi. Ostan vain silloin, jos jonkun suosikkikirjailijani teokseen on kirjastossa pitkä jono, enkä malta odottaa. Myyn ja annan kirjojani pois.

Olohuoneen Boknäs-kirjahyllyllä on tarina. Tampereen kaupunki ketjutti ilman pätevää syytä Loukaskorven opettajatehtävää kuusi vuotta. Hän voitti hallinto-oikeudessa kaupungin ja sai korvauksena yhden vuoden ylimääräisen palkan.

– Menihän siitä 40 prosenttia veroa, mutta ikinä en muuten olisi raaskinut Boknäs-hyllyä ostaa.

Mutta palataanpa ajassa takaisin päin. Lapsuuden lukemisia olivat esimerkiksi Merri Vikin Lotta-sarja ja Carolyn Keenen Neiti etsivät. Merja ja Marvi Jalon hepoista ja poneista kertovat teokset hän ahmi.

Dekkarit löytyivät

Lapsuudenkodin kirjahyllyssä oli Agatha Christien Kuolema Niilillä. Hänen äidillään oli tapana poistaa kirjoista kansipaperit, joten etukäteistietoa lajityypistä ei ollut. Kirja teki vaikutuksen.

– Luetin sen myöhemmin äidinkielenopettajana oppilailla. Ihmettelin sitten, miten olin joskus ollut siitä niitä innostunut. Elokuva on kyllä hyvä.

Mummon kirjahyllyssä oli Kaari Utrion historiallisia romaaneja pari kappaletta. Ja niissä oli mausteena romanttista seksiä, sekin siinä iässä kiinnosti.

Kirjoja Johanna ostaa enää harvakseltaan. Vain siinä tapauksessa, jos suosikkikirjailijalta on tullut uutuus, johon on kirjastossa pitkä jono. Kuva: Kaija Toivonen

Pliisu Sinuhe

Lukemisharrastukseen tuli murrosiässä tauko. Lukujumi aukesi, kun lukion äidinkielenopettaja Päivi Aro antoi tehtäväksi Mika Waltarin Sinuhen. Tuhatsivuinen pläjäys oli pysäyttävä kokemus.

– Hain sitten opiskelemaan kotimaista kirjallisuutta Helsinkiin. Luin muutama vuosi sitten lukupiirissä uudelleen Sinuhen ja ihmettelin, kuinka olin nuorena ollut siitä niin innostunut. Pelkkää sotaa ja pitkäpiimäistä jaarittelua. Odotin kirjalta paljon enemmän, koska se oli ollut nuorena lukiolaisena niin tajunnanräjäyttävä lukukokemus.

Kirjallisuuden opintoihin kuuluivat kaikki klassikot.

– Helsingissä vietin ihanaa aikaa. Itsenäistyin ja löytyi rakkaita ystäviä, joiden kanssa kietouduimme kirjalliseen maailmaan. Me ruokimme toinen toisemme innostusta.

Opinnoista ei niinkään löytynyt lempiteosta, mutta sen myötä kehittyi mieltymys suomalaisiin naiskirjailijoihin, kuten Anna-Leena Härkönen, Leena Lehtolainen, Päivi Alasalmi, Rosa Liksom ja Pirkko Saisio. Tuli luetuksi sellaisia kirjoja, jotka olivat nuoruudessa jääneet väliin.

Lukutaito heikentynyt

Ensimmäinen työpaikka yliopistosta valmistumisen jälkeen oli Pälkäneen yhteiskoulun äidinkielen ja historian tuntiopettajan tehtävä. Sen jälkeen Loukaskorpi oli kuusi vuotta määräaikaisena Tampereella. Sitten vuoden norssissa, ja jatkoksi Hämeenlinnassa kuusi vuotta äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina.

– Luetin paljon oppilailla, koska kirjallisuus on minulle mieluisa aihe. Sampolassa kerran annoin kolmelle ysiluokalle tehtäväksi Tuntemattoman sotilaan lukemisen. Sellainen ei tulisi enää kysymykseen. Maailma on niin muuttunut ja lukutaito heikentynyt. Varmaan silloinkin jotkut yksittäiset opiskelijat katsoivat elokuvan lukemisen sijaan, mutta nykynuori ei jaksaisi edes elokuvaa. Hän kysyy tekoälyltä Tuntemattoman juonen ja päähenkilöt. Tämä surettaakin.

Poimintoja olohuoneen kirjahyllystä. Boknäsin kalusteen Johanna Loukaskorpi osti, kun hän voitti hallinto-oikeudessa Tampereen kaupungin perusteettomasta määräaikaisuuksien ketjutuksesta ja sai vuoden ylimääräisen palkan korvaukseksi. Oli rahaa ostaa Boknäs-hylly, johon ei muuten olisi raaskinut rahaa panna. Kuva: Kaija Toivonen

Kirjasto Hervantaan

Lukemista edistääkseen Johanna Loukaskorpi on perustanut Etelä-Hervannan kouluun kirjaston. Pienellä määrärahalla saatiin kalustus ja aloitus kirjakokoelmaan.

– Olen vienyt koulukirjastoon aikuistuneiden poikieni lasten- ja nuortenkirjoja. Jotkut klassikot, kuten Mauri Kunnakset ja Tove Janssonit jätin itselle. Haalin kirjoja Facebookin roskalava-ryhmistä ja Härmälän kirjaston poistohyllystä sekä saan niitä eri puolilta lahjoituksina sekä vanhempainyhdistyksen avustamana. Humpuukkia en kelpuuta, enkä huonokuntoisia opuksia. Sitten päällystän teokset. Muutkin opettajat tuovat kirjoja.

– Koulukirjasto on suosittu, koska se on vaivaton. Hervannassa on hyvä kirjasto, mutta sinne oppilaan täytyisi erikseen mennä ja muistaa palauttaa. Koulussa on paljon maahanmuuttajataustaisia oppilaita, jotka eivät käy kirjastossa. Itselleni koulukirjasto tuo iloa, koska niin pääsen pitämään vähän otetta äidinkielen opettajan työhön.

Pojilleen Johanna osti paljon kirjoja ja luki niitä heille, mutta ainakaan toistaiseksi jälkikasvusta ei ole tullut lukijoita.

Sitten kummastelemme leikkausten uhriksi jääneen selkokirjallisuuden kohtaloa. Hyvin lyhytnäköinen säästötoimi, sillä heikosti lukutaitoisille selkoteksti avaisi lukemisen maailmaa.

– Lukeminen on eriytynyt. Jotkut lukevat paljon ja toiset eivät lue ikinä mitään. Keskitien kulkijat ovat poissa. Tämä näkyy oppimistuloksissa. Aina kun joku lapsi tai nuori löytää lukemisen ilon, se on onnistuminen. Luokanopettajat ja äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat tekevät paljon hyvää työtä lukemisen edistämiseksi, mutta kun sitä työtä on tehtäväksi niin hurjan paljon.

Ei äänikirjoja

Johanna Loukaskorven laji on fiktio, ja dekkareilla on pysyvä sija lukulistoilla. Hän käyttää puhelimella listaa, johon hän merkitsee, mitä on tullut luetuksi.

– Äänikirjoista en ole löytänyt iloa. Jos kävelen, haluan kuulla luonnon äänet. Äänikirjoissa menee niin paljon ohi. Lukupiirissäni oli Donna Tarttin Tikli. 900-sivuisen järkäleen lukemista yritin nopeuttaa kuuntelemalla sitä autossa työmatkalla, mutta kesken se on edelleen, ja pitäisi lainata uudelleen kirjastosta.

Lukupiirissä on lähinnä härmäläläisiä äitejä. Lukupiiri on lukenut kaikki Finlandia-voittajat. Niistä Juha Hurmeen Niemi on jäänyt jumiin sivulle 80 tai niille main, mutta vielä Loukaskorpi aikoo tämän kirjan selättää.

Tunnollisena lukijana Loukaskorpi ei tohdi mennä lukupiiriin, jos ei oikeasti ole lukenut kirjaa. Muiden piiriläisten mukaan voisi ihan hyvin tulla mukaan, vaikka ei ole ehtinyt käydä kirjaa läpi, joten tämä on sellainen oman pään sisäinen rajoitus.

– Lukupiiri antaa uusia näkökulmia. Huomaa, että noinkin voi tästä kirjasta ajatella. Se laventaa lukukokemusta. Tulee myös vastaan uusia lukukokemuksia.

Yläkerran hyllyssä on runoutta ja tietokirjoja. Sylissä Katri Valaa ja Edith Södergrania. Kuva: Kaija Toivonen

On oltava särmää

Kesällä Johanna Loukaskorpi sanoo lukevansa ehkä vähän kevyempää kuin talvella. Tosin hänen lempidekkaristinsa eivät ole kevyttä kauraa, vaan hyvinkin rankkaa.

– Minusta dekkarin päähenkilöllä on oltava särmää.

Lempikirjailijoita ovat norjalainen Jo Nesbø, jonka henkilöhahmolta Harry Holelta löytyy tätä ominaisuutta. J. K. Rowlingin salanimellä Robert Galraith kirjoittama Strike-sarja on hyvä. Samoin Kate Atkinsonin Brodie-teokset. Donna Leonin sankari on näihin verrattuna nössö, mutta Venetsia on kirjoissa ihana.

– Samuel Björkin kaikki viisi dekkaria luin putkeen. Niissä on niin kieroutuneita sarjamurhaajia, etteivät ne oikein sovi iltalukemiseksi tai ainakin täytyy käydä tarkistamassa, onko ovi lukossa.

– Satu Rämöt haluan lukea tuoreeltaan. Niitä olen pyytänyt joululahjaksi.

Johannan loma jatkuu vielä pari viikkoa, joten on aikaa lukea loppuun Alan Bradleyn Piiraan maku makea.

* *

Johannan kirjavinkit

• Sofi Oksanen Puhdistus
• Rosa Liksom Yhden yön pysäkki
• Halldor Kiljan Laxness Salka Valka
• Pajtim Statovci Bolla
• Marja-Liisa Vartio Hänen olivat linnut
• Timo K. Mukka Maa on syntinen laulu
• Laura Honkasalo Sinun lapsesi eivät ole sinun
• John Irving Kaikki isäni hotellit
• Minna Rytisalo Lempi

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua