Kuva: Damian Siqueiros
TANSSI | Kolmannella matkallaan Helsinkiin Merja Koskiniemi pohtii tanssin ja sirkuksen liikekielen ohutta eroa.
”On kiinnostavaa, kuinka Play Dead on rakennettu puhtaasti liikkeen, tanssin ja akrobatian keinoin.”
People Watching: Play Dead. Tanssin talo Helsingissä 19.5.2026.
Kinetic Orchestran Bolerosta (lue Kolme matkaa pääkaupunkiseudulle, osa 2) oli helppoa solahtaa edelleen syvemmälle akrobatian ja tässä tapauksessa myös sirkuksen maailmaan.
People Watching on keväällä 2020 perustettu kuuden taiteilijan kollektiivi. Ryhmän tausta on arvostetussa Montrealin sirkuskoulussa (L’École Nationale de Cirque de Montréal) ja sen jäsenet ovat ehtineet esiintyä jo useammassa sirkusmaailman tunnetussa ryhmässä.
Vuonna 2023 ensi-iltansa saanut Play Dead on koko ryhmän ensimmäinen yhteinen näyttämöteos. Vuodesta 2024 ryhmä on esittänyt sitä Kanadassa, sirkusfestivaalilla New Yorkissa sekä laajalti eri puolilla Eurooppaa suurella menestyksellä.
Covid-epidemian ensimmäisenä keväänä syntynyt ryhmä halusi tutkia tapoja jakaa läheisyyttä yleisön kanssa eristäytyneisyyden aikana, ja pyrkiä yhteyteen suuruuden sijaan. Ei siis ihme, että Play Dead -teoksen pienemmässä intiimissä tilassa nähnyt kollega mietti, miten teos toimii suurella Tanssin talon Erkko-näyttämöllä ja sen jättimäisessä nousevassa katsomossa.
Sirkustaitelijat ottivat näyttämön hienosti haltuunsa ja täyttivät sen taitavasti. Tila ei häirinnyt katsomiskokemusta, mutta kyllä – Erkon yläkatsomon sijaan olisin mieluusti ollut paljon lähempänä esiintyjiä. Kun suosio räjähtää, kuten People Watching -ryhmälle on käynyt, esityspaikat kasvavat, kuten on käynyt monelle niistä ryhmistä, joissa People Watching -taiteilijat ovat esiintyneet. Miten säilyttää yhteys katsomon yläriville asti?
Mietin myös Kinetic Orchestran taitavasti tehtyä Boleroa ja tyhjiä paikkoja Cirkon Suvilahden katsomossa. Miten räjäyttää suosio, miten säilyttää yhteys suuruuden sijaan?

Kuva: Melika Dez
* *
People Watching -ryhmä on löytänyt kotinsa opiskelukaupungistaan Montréalista, mutta sirkukselle tyypilliseen tapaan ryhmän jäsenet ovat alun perin eri puolilta maailmaa, Australiasta, Yhdysvalloista, Etelä-Afrikasta sekä Kanadasta. Play Dead on vahvasti liike- ja akrobatiapainotteinen teos, jossa ei oikeastaan briljeerata perinteisillä sirkuslajeilla temppukeskeisesti. Ryhmän kotisivut paljastavat, että akrobatian ja tanssin lisäksi jokaisella on kuitenkin vahva osaaminen jostakin tunnetusta sirkuslajista (mm. yksipyöräinen, vipulauta, ilma-akrobatia, notkeusakrobatia).
Kiinnostavaa on, kuinka Play Dead on rakennettu yllättävänkin puhtaasti liikkeen, tanssin ja akrobatian keinoin. Läpi liikkeellisesti nautittavan teoksen mietin eroja; mikä on tanssia, mikä sirkusta? (Onko sillä väliä, lukee muistiinpanoissani.)
Molemmissahan käytetään kehoa monipuolisesti ja taitavasti. Sirkusihmisten kehot saattavat taipua lähes luonnottomiin suuntiin, tai ainakin tätä osaamista käytetään selkeämmin hyväksi kuin tanssissa. Sirkuksesta on siis kyse, kun alkukohtauksen nainen taipuu kaksin kerroin, taaksepäin.
Kun joku roikkuu lavasteena olevalla jättimäisellä kankaalla, se on tietysti sirkusta, vaikka siinä ei tehdäkään sirkukselle tyypillisiä ilma-akrobatian temppuja.
Kumiset kengännauhat, kyllä, sirkus käyttää hyväkseen kaikenlaista kummallista. Kepit, joiden päälle laitetaan lautasia pyörimään on ensimmäinen pidempi kohtaus, joka on perinteistä sirkusta. Huomaan odottavani, koska ensimmäinen lautanen putoaa.
Tuoleja voi nähdä sekä tanssissa että sirkuksessa, etenkin kun niistä ei tässä esityksessä rakenneta tornia. Pöydän kumoaminen kaltevaksi pinnaksi on hieno ratkaisu, mutta kaltevaa pintaa voi helposti käyttää sekä sirkuksessa että tanssissa (kuten Kinetic Orchestran Silencessa – lue arvio).
Pullojen päällä kävely, hieno kohtaus, sirkusta kyllä. Tekoverta – tanssia, sirkusta, teatteria?!
Kantava voima on kuitenkin monipuolinen, taitava ja ajoituksellisesti tarkka akrobaattinen yhteistyö. Teoksen kohtaukset rakentuvat erilaisista kohtaamisista, läheisyydestä ja tunnistettavasta vuorovaikutuksesta, joka saa eriskummallisia käänteitä. Play Dead pitää katsojan varpaillaan koko ajan; pysy hereillä, varaudu yllätyksiin!
* *
Loppujen lopuksi sirkusta vai tanssia -pohdinnoissani palaan juttusarjani ensimmäiseen matkaan (lue Kolme matkaa pääkaupunkiseudulle, osa 1). Jazztanssin mestari Matt Mattox korosti useamman kerran, että hän ei halua puhua jazztanssista. Hän puhui omasta opetuksestaan termillä free style ja perusteli sitä sillä, että hänellä oli vapaus valita mitä tahansa liikettä. (Se, että tuosta ”free stylestä” syntyi selkeä oma liikkeellinen metodologiansa, lienee sitten eri juttu.)
Oman aikansa tanssitaiteen murroksessa Matt Mattox kuitenkin koki, että kaikki on mahdollista, kunhan sen tekee hyvin. Nykysirkus tekee samoin; monipuolinen sirkuksen, akrobatian ja tanssin yhdistäminen on mahdollista ja se toimii, kun sen tekee hyvin.
People Watching -ryhmältä on tulossa uusi teos Dogma tämän vuoden joulukuussa. Siitäkin löytyy tekoverta. Jäämme odottamaan.
Merja Koskiniemi
* *
People Watching: Play Dead
- Taiteellinen suunnittelu ja esiintyminen Ruben Ingwersen, Jérémi Levesque, Natasha Patterson, Brin Schoellkopf, Jarrod Takle, Sabine Van Rensburg
- Lavastesuunnittelu Emily Nicole Tucker
- Äänisuunnittelu Colin Gagné
- Musiikki Michal Aloni, Francisco Cruz, Olivier Landry-Gagnon, Stefan Boucher
- Valosuunnittelu Émile Lafortune
- Järjestäjä Cirko – Uuden sirkuksen keskus
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kolme matkaa pääkaupunkiseudulle, osa 2: Kinetic Orchestra ja koreografin valta ja pelko teoksessa Bolero
TANSSI | Toisella matkallaan pääkaupunkiseudulle kriitikko hyppäsi omasta menneisyydestään nykypäivään seuratessaan Kinetic Orchestran Boleroa.
Kolme matkaa pääkaupunkiseudulle, osa 1: Wilma-Emilia Kuosa Company ja jazztanssin ilta
TANSSI | Merja Koskiniemi näki Helsingissä kuukauden sisään kolme esitystä. Ensimmäisessä Wilma-Emilia Kuosa Companyn jazztanssin illassa hän sukelsi syvälle menneisyyteensä.
Mimiikan mestari Marc Gassot käsittelee kipeitä aiheita fyysisen komedian keinoin – Rakkaudesta sähköön Tampereen Teatterissa
TEATTERI | Rakkaudesta sähköön on intensiivisen fyysinen esitys, joka yhdistää mimiikkaa, klovneriaa, musiikkia ja epätoivoa.
Tero Saarinen Companyn Study for Life on enemmän kuin tanssiesitys
TANSSI | Tero Saarinen on tehnyt Kaija Saariahon musiikin pohjalta teoksen, joka on enemmän taiteidenvälinen multiesitys kuin puhdas tanssiesitys.




