Kuvat: Heikki Järvinen

Koreografi Ari Nummisen ja Tanssiteatteri MD:n Juhla-teoksen ensi-ilta alkaa Tampereen Hällä-näyttämöllä upeasti äänissä lauletulla Maljapuheella eli Grandola-kappaleella (José Afonso). Tilaisuuden sujumisessa tärkeä osansa on kolmihenkisellä orkesterilla. Juhla rakentuu kahdesta näytöksestä ja tauluiksi nimitetyistä kuvaelmista, joita on 17.

Juhlistettavana on Ari Nummisen koko 40-vuotinen ura koreografina. Samalla otetaan myös varaslähtö MD:n ensi vuonna kolmekymmentä vuotta täyttävälle tanssitaipaleelle. Etkot ja juhlat samassa paketissa, sehän sopii! Juhlitaan yhdessä.

Ari Nummisen oman matkan suunta muuttui 1980-luvulla koneasentajasta tanssijaksi ja koreografiksi. Jos nykytanssia seuraavalta yleisöltä kysytään, niin kyllä se muutos on kannattanut.

Tanssiteatteri MD:n sivuilla tuoreen Juhla-teoksen kerrotaan käsittelevän ”surrealistisia kohtaamisia, ihmisyyden syviä kerroksia ja elämän vimmaa”. Neljässäkymmenessä vuodessa ihminen ehtii kokea ja kypsyä, mutta jotenkin vaikuttaa siltä, että Ari Nummisen särmät eivät hioudu. Ja juuri se on kiinnostavaa.

Ari Numminen sanoo teostensa syntyvän vaistolla. Kokonaisuus hahmottuu vähitellen, kun siihen yhdistyy myös tanssijoiden ajatuksia ja ideoita, eleitä ja liikkeitä. Mukana on tuntemuksia, joihin on vaikuttanut ympäröivä todellisuus ja aika, jota kukin on elänyt. Vaikka Juhla on Ari Nummiselle henkilökohtainen teos, se ei tarkoita, että muut vain esittäisivät sitä, vaan he kaikki tulkitsevat samalla myös omia tuntojaan.

* *

Teoksen visuaalisen ilmeen sekä puvustuksen on suunnitellut Nummisen pitkäaikainen yhteistyökumppani Tiina Helin. Tanssiteatteri MD:n jäsenet Anniina Kumpuniemi, Suvi Eloranta, Mari Rosendahl ja Samuli Roininen muodostavat teokselle vahvan rungon. Kokonaisuus herää kuitenkin todella eloon näyttämön reunalla musisoivien Minja Kosken, Tuomas Luukkosen ja Petri Tiaisen myötä. Liike ja äänet yhdessä nostavat katsojan sykettä kutsuen mukaan kaleidoskooppimaisesti muuntuvien tarinoiden virtaan.

Ari Nummisen sielunmaisema löytyy 1970-luvun solidaarisuusaatteista ja Violeta Parran lauluista. Ne elävät yhä, vaikka legendaarinen chileläislaulaja teki itsemurhan vuonna 1967. Meitä saman ajan lapsia tanssiteoksen koko musiikki sekä upea runous puhuttelevat, mutta ne sykähdyttävät varmasti myös niitä, joille tällaiset tunnot ovat uutta. Erityisen iloinen olen muusikkojen loihtimista taidokkaista sovituksista, heidän lämpimästä läsnäolostaan sekä Minja Kosken kirkkaana solisevasta laulusta. Mielessä välähtelee ristiriita rujojen tarinoiden ja lapsenomaisen viattoman äänen välillä. Mutta juuri siitähän on lopulta kyse. Todellisuudesta, jossa elämme.

Toki Juhlat-tanssiteoksessa on muitakin sävyjä ja ulottuvuuksia, kuten makaaberiuutta, pidäkkeettömyyttä, hurjuutta, liioittelua ja iloa. Juhlissahan kuuluu olla erilaisia ohjelmanumeroita. Niinpä mielikuvitus onkin välillä villisti valloillaan, värejä myöten. Vaikka juhlinta on yhteistä, myös yksittäisille esiintyjille annetaan tilaa heidän sooloilleen ja erityistaidoille. Suvi Elorannalla se on klassinen laulu ja itseironia. Kaikilla heillä on kadehdittava kyky heittäytyä. Laulava ja soittava Minja Koski solahtaa aika ajoin tanssijoiden rinnalle kuin olisi aina kuulunut joukkoon.

Monenlaisen touhun jälkeen ensimmäinen näytös seestyy Elämälle kiitos -kappaleeseen ja katsojan kyyneleiden pidättelyyn. Väliajan jälkeen tunnelma on toisenlainen, satumaisempi ja uteliaisuutta herättävä. Paljas takaseinä tyhjine syvennyksineen kutsuu. Samuli Roininen kiipeilee ja pyörähtelee dervissin lailla valkovaatteisena versiona Isä Camillosta ja muut ovat kuin punamekkoisia ja -hattuisia muumimaailmasta karanneita, jopa kannibalismia harrastavia kummajaisia. Tällaistakin tajunnanvirtaa teos voi synnyttää.

* *

Juhla-esityksessä ehkä eniten mieltä kiehtovia säveliä ovat – Violeta Parran tuttujen laulujen ohella – Muistan sinut, Amanda (Victor Hara), Ne tulevat, Maria (Otto Donner) ja Rakentajat laulavat (Minja Kosken sävellys Nazim Hikmetin runoon, suomennos Brita Polttilan). Tässä viimeksi mainitussa laulussa kerrotaan, miten raskasta ja aikaa vaativaa on rakentaminen. Taustalle heijastetaan kuvia työn moninaisista vaiheista. Viimeisessä kuvassa kaikki romahtaa. Ei maanjäristyksen tai tulivuoren purkauksen vuoksi, vaan ihmisen mielettömyyden takia. Ari Nummisen tanssiteoksen viimeinen laulu on Pikku enkelin hautajaiset (Violeta Parra). Sen koreografi on halunnut omistaa Gazalle, mutta samaa julmuutta koetaan parhaillaan myös Ukrainassa ja muuallakin maailmassa.

Kuten tästä voi päätellä, Juhla-teos ei todellakaan ole pelkkää riemua. Silti esitys päättyy kauniisti kuvattuun toivoon. Hautakummun mullasta nousee kukka. Me voimme myös viljellä ja varjella: istuttaa siemeniä, kastella ja hoivata puutarhaa odottaen uuden elämän versomista.

Ari Nummisen, Tanssiteatteri MD:n sekä muusikkotrion yhteistyönä syntyneessä tanssi- ja musiikkiteoksessa on sekä herkkyyttä että räväkkyyttä. Ehkä Juhla on siksi joskus hiukan epätahdissa itsensä kanssa, mutta teoksen eri osiot onnistuvat silti kuljettamaan katsojaa aiheesta, vaiheesta ja tunteesta toiseen.

Juhlaan oli kiinnostavaa osallistua, vaikka välillä tunsikin joutuneensa kuokkavieraana jonkun toisen uneen. Kenties meihin katsojiin ja kokijoihin jää tästä pursuavasta kokemuksesta kuitenkin ituja, joista syntyy oivalluksia – ja kiitollisuus elämälle. Kaikesta huolimatta. Juhla jatkuu 4.12.2026 asti.

Ritva Alpola

Tanssiteatteri MD: Juhla

• Koreografia Ari Numminen
• Esiintyjät Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen, Mari Rosendahl, Minja Koski, Tuomas Luukkonen ja Petri Tiainen
• Musiikki mm. Violeta Parra, Händel, Otto Donner, Jose Afonso, Minja Koski, Tuomas Luukkonen ja Petri Tiainen
• Pukusuunnittelu, visuaalisuus Tiina Helin
• Valosuunnittelu, visuaalisuus Sari Mayer
• Äänitekniikka, miksaus, äänisuunnittelu Henri Puolitaival
• Videosuunnittelu Petteri Aartolahti
• Ompelija ja tarpeiston valmistus Anu Lähteenmäki

Ensi-ilta Tampereen Hällä-näyttämöllä 29.8.2026. Esityksiä 4.12. asti. Esityskalenteriin tästä.

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua