Antti Heikkisen kertomus Pokeloiden suvusta antaa kaivatun näkökulman sodan jälkeiseen musiikkikulttuuriin

Kuvat: Sabrina Bqain / Otava

Kuvakirja Alppimaasta, Ihme ja kumma (Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa), Haamu ja Marjaana, laulut Mörrimöykystä, kantele, Haapavesi, Sibelius-Akatemian kansanmusiikkiosasto, Pikku Kakkosen Sormileikit – muun muassa nämä henkilöityvät Pokeloiden taiteilijasukuun, jossa päähenkilöitä ovat Marjatta (1925–2002) ja Martti Pokela (1924–2007) sekä heidän tyttärensä Eeva-Leena (s. 1954) Pokela (Sariola). Sivurooleja esittävät perheen pojat, miniät, vävy ja lapsenlapset, joista myös monet musisoivat, kuten esimerkiksi Soila Sariola lauluyhtye Rajattomassa.

Kirjailija Antti Heikkinen on aiemmin kirjoittanut elämäkerrat Eila Roineesta (lue Maija Kääntän arvio) ja Seela Sellasta. Nyt hän tulkitsee ja tallettaa tietoa pääasiassa musiikillisen korkeakulttuurin ja populaarin välimaastoon asettuvasta ilmiöstä. Paitsi, ettei Heikkinen kirjoita tutkijana, hän ei pidä itseään oikeana tietokirjailijana, hän pitäytyy vaatimattomasti ihmisistä kirjoittavana kirjailijana.

Heikkinen rakentaa Pokelat – soiva suku -teoksensa (Otava, 2026) kohtaamalla ja keskustelemalla. Hän istuu Eeva-Leenan kodissa Lallukassa, Pokelan Ollin luona Puistolassa, Pokelan Hannun luona Kulosaaressa, puhuu Nilsiän työhuoneeltaan Marjatan serkun Sirpa Asko-Seljavaaran kanssa, kuuntelee Kuusankoskitalolla Sariolan jälkikasvua. Tietysti muutkin taustatyöt on tehty huolella; arkistot koluttu ja lehdet luettu. Marjatta Pokelan (Nikulan) elämänpituinen päiväkirja on kirjoittajan tukena ja oppaana.

Marjatta ja Martti Pokelasta tuli tunnettuja ennen kaikkea uusien medioiden eli radion ja television kautta. Kitarasäestykselliset kansanballadit, Eveliinan heleä laulu, pukeutuminen juhlallisesti kansallispukuihin ja kiertäminen esiintymässä ympäri maata tekivät heistä kuuluisia. Ensin oli Marjatta ja Martti, sitten Pokelat, sitten Martin uppoutuminen kanteleeseen ja muihin soittimiin.

Kirja painottuu Marjattaan ja Marttiin. Aluksi selvitetään pojan talonpoikaista taustaa ja kasvua Haapavedellä, missä torvien ja kanteleiden soitto oli olennainen osa heinäpelloilla ahertavien elämää. Kanteleen osalta Martin mentoreiksi tulivat myöhemmin Antti Rantonen ja isän serkku, Hatukankaan Anni eli Anni Kääriäinen. Lopulta Martti Pokelasta tulee Sibelius-Akatemian opettaja. Vaikka agronomiksihan hän valmistui.

Marjatta taas syntyi musiikkia harrastaneeseen liikemiesperheeseen. Kouvolassa syntynyt, Ateneumissa koristetaidetta opiskellut Marjatta oli kaupunkilaistyttö, jonka elämä oli parhaimmillaan silloin kun sai katsella Nervanderinkadun ikkunoista Helsingin keskustaa.

* *

Kahden itsenäisen, erilaisista taustoista tulevan ja erilaisen luonteen omaavan taiteilijan elämä ei ollut aina helppoa. Elämä ei aina helissyt niin kuin helisivät laulut. Lopulta yhteiselämään tarvittiin myös omat asunnot. Mutta elämä pirskahteli ja läikkyi, koskaan ei ollut tylsää eikä yhdentekevää.

Heikkisen teksti on vetävää, melkeinpä kerralla hotkaistavaa. Sukukirjan intiimiys ja muuttuvan yhteiskunnan kuvaus lyövät kättä toisilleen. Pokeloiden tarina totisesti purkaa monen laista vastakkainasettelua.

Kirjan sisäkansien nelivärikuvat Marjatta Pokelan maalauksista ovat kuin mansikat kakun päällä; ne antavat lukijalle aavistuksen siitä, millainen kuvataiteilija lastenlaulujen tekijän takana piilikään. Sen sijaan leipätekstiin upotetut monet mustavalkovalokuvat ovat turhan pieniä ja jäävät paikoin suttuisiksi.

Marja Mustakallio

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua