70 vuotta suomalaista teatterihistoriaa – Eila Roineesta ei saa diivaa toivomallakaan

13.09.2023
RoineHeikkinen

Antti Heikkinen. Kuvat: Harri Hinkka / Otava

KIRJAT | Antti Heikkinen on kirjoittanut näyttelijäsuuruudesta 600 sivua tekstiä, jossa on kaikki elämän vivahteet iloineen ja suruineen. Haastattelujen ja kirjoittamisen tarkkuus pitää yllä lukijan mielenkiinnon.

”Eila Roine teki näyttelijän työstä tavanomaisempaa, hän ei olettanut olevansa mitään muuta kuin ihminen.”

Osta kirja tai kuuntele sitä ääni­kirja­palveluista, tuet samalla Kulttuuri­toimitusta!
Adlibris BookBeat Nextory Storytel

Antti Heikkinen: Eila Roine. Otava, 2023. 600 sivua.

Antti Heikkinen on alun perin toimittaja, joka kustantajan pyynnöstä ryhtyi kulttuurihenkilöiden elämäkertojen kirjoittajaksi. Hän on kirjoittaut aiemmin elämäkerrat muun muassa Juice Leskisestä, Kari Tapiosta ja Heikki Turusesta.

Omien sanojen mukaan Heikkinen ei olisi voinut muutama vuosi sitten kuvitellakaan ryhtyvänsä arvostamansa näyttelijän Eila Roineen elämäkerran kirjoittajaksi. No, aika ja muutamat tapaamiset tekivät tehtävänsä. Eila Roine lupautui ja lopulta pyysi Antti Heikkistä elämänsä tarinan kirjoittajaksi.

Eila Roineen tarina on samalla pitkä pätkä suomalaisen teatterin historiaa. Kohtaamiset Vilho Ilmarin, Oke Tuurin, Edvin Laineen ja muiden aikalaisten kanssa olivat merkityksellisiä.

Roine on jo yli 90-vuotias ja ollut teatterin lavalla vuodesta 1951. Suurimman osan työhistoriastaan hän on kuulunut Tampereen Työväen Teatterin henkilökuntaan. Ensin hän oli oppilas, kaikkien legendojen ja konkareitten taustalla, ja kokemuksen karttuessa tasavertaisena mestareiden vierellä. Eila Roineen itsensä mukaan hänestä ei ollut muuhun kuin näyttelijäksi, koulutodistus oli niin huono!

Kaiken kaikkiaan Eila Roine oli TTT:n lavalla 43 vuotta. Meidän teatterin ja viihteen ystävien tavoitettavissa ja nähtävissä hän on ollut liki 70 vuotta. Liekö kenelläkään mitään valittamista hänen töistään teatterissa, elokuvissa tai televisiossa. En ole vielä tavoittanut ketään. Ja tuskin tavoitankaan.

* *

Antti Heikkinen kirjoittaa Eila Roineen tarinaa niin tarkasti, että kirjan luettuaan voisi tenttiä suomalaisesta teatterihistoriasta. Roineen muistissa ei ole mitään vikaa. Heikkinen tavoittaa tunnelman, jossa milläkin vuosikymmenellä on eletty.

Roineen teatterisuku alkoi hänen isänsä Eero Roineen harrastuksesta, kaupanhoitajasta tuli jo nuorena ammattinäyttelijä. Hän halusi ja sai vaimokseen Sylvi Raunion, joka vanhempiensa tapaan oli innokas harrastajanäyttelijä.

Eila Orvokki Roine syntyi Turussa 26. marraskuuta 1931. Isä Roine oli jo sukunsa myötä työväenhenkinen ja olikin uransa alkuvuodet Turun Työväen Teatterissa. Tampereelle hän muutti perheineen vuonna 1936, kun Tampereen Työväen Teatteri kutsui.

Eila sai kolme sisarusta. Olavi syntyi vuonna 1935, hänestä ei tullut näyttelijää, mutta nuoremmista sisaruksista Eskosta ja Liisasta tuli.

Eila Roineen avioliitto näyttelijä-ohjaaja Vili Auvisen kanssa kesti yli 40 vuotta Auvisen kuolemaan saakka. Tietenkin lapset, pojat Tommi ja Janne Auvinen, sekaantuivat näyttämötaiteen tekemiseen.

* *

Eila Roine teki monipuolisia rooleja, mutta usein hänet mielletään kansanomaiseksi ja huumoriin taipuvaksi näyttelijäksi. Draarmoissakaan Roineella ei kuitenkaan ollut ongelmia näytellä.

Roineen mieleenpainuvimpia rooleja ovat elokuva Pitkäjärveläiset (1951), Täällä Pohjantähden alla (TTT, 1961–1962), tv-sarja Heikki ja Kaija (TV2, 1961–1971), Miesvihaaja (TTT, 1976), tv-sarja Rintamäkeläiset (TV2, 1972–1978), Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa (TTT, 1996), Suruttomat (TTT, 2004) ja Pikku Kakkosen mummo (1996–2013).

Eila Roineen ohjaajiin kuului niin konkareita kuin ajassa olleita uusiakin ohjaajia. Eino Salmelainen ohjasi Roineen ensimmäisen roolin näytelmässä Anna-Liisa vuonna 1951. Myöhemmin Salmelaisesta tuli usean Roineen roolin ohjaaja. Heidän suhteensa toimi yleensä, tosin oli vaikeitakin kohtaamisia.

Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla (1961) ensimmäinen osa oli Eugen Terttulan ohjaama. Toisen osan vuonna 1977 ohjasi Lasse Pöysti. Niistä Roine huomattiin hyvillä arvioilla. Vili Auvinen ohjasi italialaisen Dario Fon humoristisia näytelmiä, kuten Ei makseta, ei makseta (1978), josta Eila Roine sai kiitosta. Jouko Turkan ohjaamassa näytelmässä Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa (1996) nähtiin yllättäen Madamena Eila Roine, ”kuin tuhlaileva ilotulitus, täynnä vimmaa ja tarmoa, räiskettä ja riehakkuutta”, kuten arviossa kirjoitettiin Mieleen on myös jäänyt nerokkaan Sirkku Peltolan Suruttomat (2004), jossa Roine oli mukana jo eläkeläisenä.

* *

Antti Heikkinen on kirjoittanut 600 sivua tekstiä, jossa on kaikki elämän vivahteet iloineen ja suruineen. Heikkisen haastattelujen ja kirjoittamisen tarkkuus pitää yllä lukijan mielenkiinnon.

Eila Roine itse kertoo paljon, hänen tyyliinsä ei kuulu sievistely. Minkäänlaista diivaa Eila Roineesta ei saa, ei millään. Hän on elänyt täysillä työssä, jossa viihtyy, keskellä yleisöä ja kollegoita, joita arvostaa ja kiittää.

Roineen työtä kunnioittaa, koska rooleissaan vuosikymmenten aikana hän on aina ollut roolihahmonsa täydellinen muotokuva. Eläkkeelle Eila Roine jäi vuonna 1994. Sittemmin hän on tehnyt useita hyviä ja nautittavia pieniä ja suuria rooleja.

Antti Heikkisen Eila Roine -kirjaa (Otava, 2023) voi suositella kaikille näyttelijäksi haaveileville oppikirjana, josta saa ideoita pärjäämiseen tuossa erikoisessa maailmassa. Tosin Eila Roine teki työstä tavanomaisempaa, hän ei olettanut olevansa mitään muuta kuin ihminen. Roine teki omat virheensä, mutta ei jäänyt niitäkään murehtimaan, ainakaan pitkäksi aikaa.

Kiitos ja kumarrus niin kirjailijalle kuin näyttelijälle, joka kirjankin pääroolissa on antoisa.

Maija Kääntä

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua