Suuria syvyyksiä pienten pintojen alla – arviossa Väinö Karjalaisen Birch Bark Letter

Kuva: Värkendahl / Adele Hyry

Mieleeni lipuu hämmentävä muisto lapsuudesta vuodelta 1996. Sukulaisillani oli mökki Päijänteen rannalla, jonka lähettyvillä oli pienen pieni saari. Saarella kasvoi muutamia koivuja, ja sitä asutti koko kesän kaksi lokkia. Nämä lokit hermostuivat joka kerta, kun saaren ohitti veneellä. Pikkusiskoni kanssa nimesimme nämä linnut Dorikseksi ja Väinöksi – J. Karjalaisen kappaleiden mukaan. Mökillä oli jatkuvasti radio päällä.

30 vuotta myöhemmin päässäni on mielikuva, jossa toinen näistä lokeista on tehnyt levyn. Ja vieläpä levyn, joka vie minut takaisin juuri tähän lapsuuden kesään veden ja luonnon äärelle. Asetelma on herkullinen.

Väinö Karjalainen on luonut uraa musiikin parissa tuottajana, äänittäjänä, miksaajana ja basistina (Tiisu, Pekka Laine & The Enchanted). Osaamista ja näkemystä piisaa moneen rooliin. Joku toinen multiosaaja saattaisi lähteä tekemään soolodebyytin keskittymällä kaikkeen ja briljeeraamalla monipuolisuudella, mutta Väinö Karjalainen keskittyy pieneen ja tiivistettyyn näkemykseen.

* *

Birch Bark Letter (Värkendahl, 2026) koostuu pienistä paloista. Voisi sanoa, että kyseessä on ambient-levy, joka on koottu perinteisen pop-albumin tavoin. Ambient-teoksille ovat tyypillisiä toisinaan hyvinkin pitkät kestot. Mainittakoon ikivihreistä Brian Enon Discreet Music (1975), joka koostuu kahdesta puolituntisesta.

Kuuntelin albumin ensimmäistä kertaa vinyyliltä, sillä halusin korkata sen nimenomaan oikeana levynä oikeassa levysoittimessa. Annoin tunnelmien hukkua seiniin ja yhdistyä taustaääniin. Integroitua osaksi ympäristöä ja luoda yhden ulottuvuuden ja kerroksen sen hetkiseen koettuun todellisuuteen.

Katselin ikkunasta samalla metsää ja annoin mieleni vaeltaa kerrosten väleissä. Välillä havahduin levyltä kuuluvaan hienovaraiseen yksityiskohtaan tai tunnelman muutokseen. Välillä huomioni keskittyi pihalla kirmailevaan räkättirastaaseen. Yhdessä olimme Väinö Karjalaisen levyn sisällä. Minä tietoisesti, räkättirastas autuaan tietämättömänä.

* *

Teosten tunnelma on pääasiassa positiivinen ja rauhallinen. Kappaleet soljuvat kuin pilvet taivaalla. Välillä aurinko käy pilvessä. Albumin pisin kappale, kuusiminuuttinen Fjeld, tuo tähän vastapainoa. Se sukeltaa syvälle järven pohjaan, ja tummanpuhuvasti painostava dronemassa kasvaa ja velloo.

Kuuntelin toisella kierroksella levyn silmät kiinni kuulokkeilla keskittyen, sulkien kaiken muun äänen ulkopuolelta ja annoin levyn muodostaa ympäristön. Tarkempi keskittyminen päästää kuulijan lähemmäs tekijää ja paljastaa hämmentävän rikkaan, jatkuvasti elävän ja hengittävän äänimaailman. Synkkä Fjeld on suorastaan pelottava ja porautuu sieluun.

Onneksi Fjeldin perään alkava Fresh Snow, Pavement päästää takaisin pinnalle ja pelastaa kuulijan pohjattomien vesimassojen ikeestä. Mukana on melodisempia elementtejä tuomassa valoa ja pastoraalista hehkua. Fanin mieleen tulevat David Bowien Berliini-kauden maalailut.

Birch Bark Letter päättyy kappaleeseen nimeltä Down To a Dandelion. Kaikki loppuu lohduttomasti syna-arpeggion ja nauhattoman basson saattelemana. Voimistunut äänimaailma tuo mielikuvia luonnon ja teknologian taistelusta. Ehkä voimme lopulta löytää tasapainon? Vai puhallammeko lopulta voikukkamme tyhjiksi tyngiksi ja annamme siementen levitä hedelmättömälle asfaltille? Birch Bark Letter herättää kysymyksiä ja saa pohtimaan omaa luontosuhdetta.

Vinyylinä ja CD:nä julkaistu albumi näyttää todella tyylikkäältä ja kauniilta. Hienostunut taitto ja sommittelu kulkevat käsi kädessä sisällön kanssa. Sopiva loraus kermaa vitivalkoisen seassa. Kansi tuo mieleen hyvällä tavalla Donald Byrdin Places and Spaces -albumin (1975) ruudukon.

Väinö Karjalainen tekee sen, mitä taiteilijat parhaimmillaan tekevät: vahvan ja itsevarman teoksen, joka ei kumartele tai pyri miellyttämään millään muulla tavalla kuin olemalla olemassa.

Kirsikkana kakun päällä levyn mukana kulkee myös merkittävä musiikkibisnekseen kytkeytyvä sanoma. Levyä ei julkaistu tarkoituksella lainkaan Spotifyssa, jonka poikkeuksellisesta valta-asemasta Väinö Karjalainen haluaa tällä tavalla herättää keskustelua. Rohkea ja onnistunut ratkaisu.

Meidän tosiaan tulee pysähtyä miettimään.

Jani Tuovinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua