Kuvat: Katri Naukkarinen
TEATTERI | Kun teatteri luopuu sanoista, eleet kuorivat esiin hetkiä, joiden äärellä naurattaa.
”Sanat hylkäävästä teoksesta tulee katsojana moniaistinen kokemus.”
ARVOSTELU

Somatic Sitcom
- Koreografia: Anna Maria Häkkinen
- Ensi-ilta: Helsingin Kaupunginteatteri 21.4.2026
Yksi huokaa ja uppoaa syvälle laiskanlinnaan. Toinen rypistää postin tuoman laskun paperipalloksi ja nakkaa seinään. Kolmas taistelee irti työtakista ja kulkukortista. Televisio vetää magneetinomaisesti yhden toisensa jälkeen pinkille sohvalle. Kaukosäädin kiertää demokraattisesti, ja kanavat vaihtuvat.
Helsingin Kaupunginteatterissa nähtävä Somatic Sitcom luo tilannekomiikkaa arkisesta. Työryhmä on inspiroitunut 1990-luvun sitcom-sarjoista, mikä näkyy teoksen rakenteessa, ilmaisussa ja rytmeissä sekä uskollisuutena populaarikulttuurin perinnölle.
Lavasteena on retrohenkeä huokuva olohuone ja keittiönurkkaus. Kuvaputkitelevisio ja sohva ovat kaiken keskipiste. Jenkkikaappi, lankapuhelin, kasettisoitin, seinäkello, ufotaulu sekä kirkuvat vaatteet täydentävät aikamatkaa.
Televisiosta tuttu formaatti taipuu notkeasti non-verbaalille kielelle. Katseiden, asentojen ja liikkeiden piirileikki muodostaa säikeisiä suhteita esiintyjien välille, esineisiin, pintoihin, ääniin ja hajuihin. Kun puheelta riisutaan valta, vaivihkaisen volyymi kasvaa ja katsojan mielikuvitus saa siivet.
Anna Maria Häkkisen koreografioima teos on tunnelmaltaan sakea. Juoneton, sanaton, hetkellisyydestä huumoria tislaava tuotos sähköistää yleisön pohtimaan omaa suhdettaan epätyypilliseen esitykseen.
Tämä käy ilmi jo esityksen ensi metreiltä, kun esiintyjät liikkuvat sitkoisesti lavalla omissa maailmoissaan. Hiljaisuus tuntuu äärimmäiseltä. Se terästää aistit ja kääntää huomion yleisöön. Studio Pasilan 328-paikkainen näyttämö on lähes täynnä. Olen hetkessä 1990-luvun pulpetissa ja skaalaan hengitystä, jotta uppoaisin taustaan.
Kuuluu yskimistä. Vatsa kurisee. Tuoli natisee. Nykyteatteri toimii juuri näin; se virittää tietoisuutta suuntiin, joita perinteisempi näyttämötaide ei usein tavoita. Piinaava tunne hellittää, kun siinä on hetken vellonut. Joku nauraa ja tartuttaa muitakin.

* *
Esityksen maailmaa rakennetaan monin keinoin – kuten hajuilla. Fairyn aromi leijailee lavalta katsomoon.
Valaistus on banaalia, mutta seuraa uskottavasti 1990-luvun sitcom-sarjojen tyyliä. Jossain vaiheessa lavalla on hämärää ja televisioruutu luo sinertävän kajon olohuoneen seinämille.
Äänimaisema ammentaa vahvasti aikakauden nostalgianhuuruisista hiteistä. Lankapuhelimen pirinä kutsuu katsojat saliin. Äänellä luodaan myös käsitystä siitä, mitä olohuoneen ulkopuolella tapahtuu. Rakennustyömaan ja teinin bassojen äänet tunkevat seinien läpi.
Teos paikantuu jonnekin teatterin, tanssin ja esitystaiteen risteymistä ja väistää selkeää määrittelyä. Suurin osa esiintyjistä on näyttelijöitä, mutta koreografian ja somatiikan työtavat juontavat tanssin rekistereistä.
Rooleissa nähdään Hanna Ahti, Juha Jokela, Vappu Nalbantoglu, Esete Sutinen ja Antti Timonen. Ensi-iltanäytöksessä Häkkinen tekee Sutisen paikkaa. Skenografi Erno Aaltonen ja dramaturgi Emil Santtu Uuttu vastaavat Häkkisen ohella teoksen kätilöinnistä.
Somatic Sitcom jatkaa Nykyesityksen näyttämön kokeellista linjaa osana Helsingin Kaupunginteatterin toimintaa. Nykyesityksen näyttämön ohjelmisto pyrkii tuomaan monimuotoista esittävää taidetta suurten yleisöjen eteen ja toimimaan vapaan kentän tuotantorakenteena.
Studio Pasilan esitystila sopii kuin nakuutettu Somatic Sitcomin kaltaiselle teokselle, jossa yleisön volyymillä on väliä. Sanat hylkäävästä teoksesta tulee katsojana moniaistinen kokemus. Purkitettu nauru saa pohtimaan tekijöiden odotuksia yleisön reaktioista.
* *
Esitys koostuu neljästä sitcom-sarjan jaksosta, joista kukin alkaa saman tunnusmusiikin saattelemana. Olohuone täyttyy hetkeksi keveän pirteällä purkkaenegialla, kun keho toisensa jälkeen pelmahtaa paikalle.
Jaksoissa hääritään, lorvitaan, chillaillaan ja tapetaan aikaa olohuoneessa. Esiintyjät syövät, laittavat ruokaa, katsovat televisiota, kuuntelevat musiikkia ja kosteuttavat huonekasvia. Tunnariperformanssin teennäisyys on tiessään. Liikkeen tempo tippuu, ja läsnäolo liudentuu arkiseen virransäästötilaan.
Hahmojen suhteet ja roolit jäävät arvailun varaan, mistä nyhdetään myös komiikkaa. Yksi kuorii päältään kasan t-paitoja, joista paljastuu joukko määritteitä: rakastaja, lapsi, outo, syntinen, pyhimys.
Tilanteiset statukset piirtyvät kuitenkin kirkkaina katsojille. Maneerit, intentiot ja liikelaadut rakentavat hahmoista omintakeisia persoonia. Teoksen nimeen nostettu somaattisuus (somatic) liittynee juuri tähän kehollisuudesta ammentavaan roolityöhön, josta sitcom-lavasteissa tulee huumorin taikinajuurta.

* *
Toisto luo teokseen jatkuvuutta ja petaa odotuksia muuten sattumaan nojaavalta kerronnalta. Yksi napostelee ensin muroja, myöhemmin mikropopcornia. Toinen luuppaa huonekasvin luona suihkepulloa sihautellen.
Kolmen parvi vaihtaa kuorona istuma-asennosta toiseen sohvan pohjukassa. Sama score nähdään uusintana kalusteen selkänojalla viimeisessä jaksossa. Mitä useampi liittyy yhdenmukaiseen ja samatahtiseen liikkeeseen, sitä vaikeampi on katsoa toisaalle.
Synergiset eleiden ketjutukset ovat kuitenkin vain yksi tilannekomiikan koreografioista. Ajoittain kerronta irtaantuu tunnistettavista eleistä virtaavana soljuvaan ja eteeriseen liikeimprovisaatioon. Sitkeä ja pehmeä liike kappaa hahmot kuin toiseen ulottuvuuteen, jossa arkisuus tarkoittaa kokemuksellista olotilaa.
* *
Kaavoista karsittu näyttämöilmaisu ja prosessinomaiset mikrotapahtumat ohjaavat havainnoimaan teosta avoimella otteella. Tulkinnan horisontti on laaja ja katsojan rooli täynnä kysymysmerkkejä.
Teos leikkii paitsi kulttuurisilla merkityksillä, myös kehollisilla tuntemuksilla.
Sohva symboloi 1990-luvun yhtenäiskulttuuria ja palauttavaa lepoa. Fanta-tölkin korkkaus tapailee virvoitusjuomamainosten kuvastoa ja saa veden kielelle.
Riisuutuminen muistuttaa siirtymäriittiä ulkomaailman kiireestä olohuoneen paikalleen pysähtyneisyyteen.
Teos tavoittaa kollektiivisesti jaettuja tuntemuksia kolmenkymmenen vuoden takaa. Se muistuttaa, millaista oli elää lapsuutta ja teini-ikää ysärillä. Kyhjöttää sohvannurkassa ja tuijottaa tyhjyyteen. Odottaa minuuttien matelemista.
Tylsyys puskee voimalla iholle. Kokemus luo kontrastia älylaitteiden rakenteistamalle nykyarjelle. Diginatiiveille esitys voikin olla silmiä avaava.
Ysärinostalgia on kuitenkin vain yksi tulkinnan kehys. Läsnäolo nousee vähintäänkin yhtä tärkeäksi teemaksi.
Kehkeytyvä tilanteinen dynamiikka on teoksen suola. Sattumien ja aikomusten vuoropuhelua on äärimmäisen kiinnostavaa seurata.
Nykyesitys pelaa huomion suunnilla ja liikelaaduilla. Se arvottaa eleitä sen mukaan, miten toiset esiintyjät niihin suhtautuvat. Status on pienestä kiinni.
Kehollisuuden, esineiden, tunnelmien ja tilojen varaan rakentuva kieli vaatii jatkuvaa valppautta, myös epämääräisyyden hyväksymistä. Merkkien ristitulessa tulee väistämättä hiki.

* *
Somatic Sitcom vie olemuksellisten kysymysten äärelle. Kehollisten rekisterien kautta teos tavoittaa seesteisiä läsnäolon hetkiä, jotka tuntuvat radikaaleilta ilman performatiivisia repliikkejä tai liikkeitä.
Esitys tekee näkyväksi häilyvää rajaa ymmärryksen ja ymmärtämättömyyden välillä. Eleet tapailevat intuitiivista yhteyttä, jota sanat eivät tavoita.
Nykyesitys loihtii esiin tilanteita, jotka tiivistyvät, venyvät ja purkautuvat uusiin muotoihin. Se herättelee kuuntelemaan aistit edellä ja puhuttelee subjektiivisten kokemusten kerroksia.
Olo on esityksen äärellä paljas, vaikka sitcom-estetiikka tarjoaakin kepeän huumorin savuverhon.
Kehollinen lataus tarttuu kerta toisensa jälkeen näyttämöltä yleisöön. Jaksomainen esitysrakenne tekee katsomiskokemuksesta vuoristorataa.
Somatic Sitcomin trippi tilannekomiikan pariin on omintakeinen ja kokemisen arvoinen.
Suvi Baloch
Somatic Sitcom
- Konsepti Anna Maria Häkkinen, Erno Aaltonen
- Koreografia Anna Maria Häkkinen
- Rooleissa Hanna Ahti, Juha Jokela, Vappu Nalbantoglu, Esete Sutinen, Antti Timonen
- Dramaturgia Emil Santtu Uuttu
- Lavastus, valo- ja äänisuunnittelu Erno Aaltonen
- Puvustus Paula Ojala ja työryhmä
- Konsultointi Ronja Nylund (naamiointi), Taru Aho (tanssi), Niina Hosiasluoma (kokemuksellinen anatomia)
- Valokuvat Katri Naukkarinen
Kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa 21.4.2026. Esityksiä 9.5. asti. Esityskalenteriin tästä.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Koskettavaa kasvutarinaa vaihteeksi myös tytöistä – arviossa Ihan pienet luut
TEATTERI | Katajan, Penttisen ja Vahtikarin tuotoksessa olisi katsottavaa myös kehysriihen saksisankaripoliitikoille.
Antiikin Kreikkaan sijoittuva tragedia häkellyttää ajankohtaisuudellaan – arviossa Antigone
TEATTERI | Teatterikorkeakoulun kandiopiskelijat näyttelevät Sofokleen klassikkotragediaa nuoruuden vimmalla Helsingin kaupunginteatterissa.
Tampereella ensi-iltansa saanut Hybristofilia palasi kaupunkiin viiden vuoden jälkeen – kaipasi syvyyttä
TEATTERI | Tampereen Työväen Teatterin residenssiohjelmaan kuulunut true crime -esitys vieraili Legioonateatterissa. Esityksen ikä alkaa näkyä.
Tanskalaiselokuvan pohjalta tehty ooppera järkyttää ja vaikuttaa – arviossa Kansallisoopperan Festen
OOPPERA | Festen on tiivis ja intensiivinen yhden vuorokauden kuvaus vakavaraisen perheen pinnan alle sukelluksesta, totuudenkieltämisestä ja sivuunkatsomisesta.




