Taide ja vapaus haastavat poliittisen ja uskonnollisen järjestelmän Primaverassa

Kuva: Elio di Pace

Musiikintäyteinen Primavera sai viime vuoden syyskuussa ensiesityksensä Toronton elokuvafestivaalilla. Tapahtumien keskushenkilö on parikymppinen Cecilia, joka kirjoittelee kirjeitä äidilleen, jota ei ole syntymähetkensä jälkeen tavannut. ”Tunnistaisitko minut, äiti”, hän kysyy kaipauksen vallassa tuntemattomalta äidiltään kirjeissä, joita ei voi lähettää. Cecilian kirjeistä muodostuu Damiano Michieletton ohjaaman Primavera-elokuvan punainen lanka.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Ospedale della Pietàan, joka oli sairaala, luostari ja Venetsian suurin orpojen ja hylättyjen tyttöjen kasvupaikka. Pietà oli tunnettu myös naisista koostuvista musiikkiyhtyeistään, jotka houkuttelivat tukijoita ja yleisöä läheltä ja kaukaa. Orkesterin maine liittyi paljolti säveltäjä ja viulunsoitonopettaja Antonio Vivaldiin, joka toimi Pietássa vuosina 1703–1715 sekä uudelleen vuosina 1723–1740. Suuri osa Vivaldin laulu- ja instrumentaalimusiikista sävellettiin esitettäväksi Pietàssa. Nämä tosiasiat antavat kehykset fiktiiviselle ja musiikkipitoiselle Primaveralle.

* *

Lahjakas viulisti Cecilia (Tecla Insolia) ajattelee alinomaa äitiään, joka hylkäsi hänet. Hän toivoo salaa, jospa äiti tulisi jonain päivänä noutamaan tyttärensä. Sillä välin hän omistautuu täydellisesti viulunsoitolle – tietoisena siitä, että meneillä olevan sodan päätyttyä hänet on luvattu vaimoksi varakkaalle kenraalille. Silloin hän pääsee laitoksesta pois, mutta hänen on myös jätettävä soittaminen.

Samaan aikaan Pietàan saapuu Antonio Vivaldi (Michele Riondino). Hän säveltää orkesterille ahkerasti ja huomaa heti Cecilian lahjakkuuden. Pian Vivaldin johtamasta orkesterista tulee kaupungin puheenaihe. Vaatimattomiin vaatteisiin ja kasvonsa peittäviin naamioihin sonnustautuneet tytöt esiintyvät ylhäisölle mutta ovat ylhäällä parvella ja piilossa ritilän takana.

Eräänä päivänä orkesteri saa soittaa Pietàn ulkopuolella. Se avaa naisten ja eritoten Cecilian silmät. Hän ihailee opettajaansa, ja tietoisuus siitä, että hän ei halua tukahduttaa soittamisen intohimoa, kasvaa eikä vähiten Vivaldin kannustuksen ansioista. Tyttö tajuaa, että ei voi koskaan luopua soittamisesta.

Kuva: Kimberley Ross

* *

1700-luvun Venetsiaan sijoittuvassa Primaverassa kuvataan suhdetta viulutaituri Cecilian ja uuden opettajan, ahdistuneen Antonio Vivaldin välillä. Samalla musiikki ja valta kietoutuvat toisiinsa, kun Vivaldi luotsaa Ceciliaa kuvittelemaan itselleen uuden kohtalon.

Primavera on kaukana perinteisistä elämäkertaelokuvista, eikä se ole myöskään pelkästään historiallisten tapahtumien rekonstruointiin keskittyvä pukudraama. Primavera on tunnepitoinen ja sensuelli kertomus ihmisistä ja aikakaudesta. Musiikki ja harmoninen tarina muodostavat yhdessä elokuvan vahvan rakenteen.

Vivaldin teokset sekä elokuvasäveltäjä Fabio Massimo Capogrosson alkuperäismusiikki toimivat eri tasoilla ja erillään toisistaan. Kummallakin on aivan oma musiikillinen ”kielensä”. Vivaldin musiikki on olennainen osa toimintaa ja dramaturgiaa – selkeästi osa tarinaa. Sitä soittavat orpokodin muusikot. Capogrosson musiikki puolestaan kertoo tilanteiden tunnelmista, hahmojen tunteista, heidän ajatuksistaan ja luonteestaan. Capogrosson musiikissa on myös barokkityylisiä elementtejä, joita on muokattu modernilla otteella.

Elokuvaa varten sävelletty musiikki on kuitenkin vuorovaikutuksessa Vivaldin musiikin kanssa – kuitenkaan jäljittelemättä sitä. Musiikki viestii ihmisten mielialoista ja asenteista ja osoittaa kapinahenkeä vallan kahvassa olevia aatelismiehiä kohtaan, jotka haluavat orvoista vaimoja. Musiikki ei pelkästään säestä kuvia vaan on olennainen osa tapahtumia.

Kuva: Andrea Pirrello

* *

Elokuvaohjaajana Damiano Michiletto on ensikertalainen, mutta hän on palkittu oopperaohjaaja. Hän on italialaisen oopperamaailman suuri visionääri. Hän kertoo tunteista musiikin ja kuvien avulla. Michieletto antaa nuottien korvata sanat. Dialogia ei tarvita, kun Tecla Insolian kaihoisa katse ilmentää naamion taakse kätkeytyneen Cecilian ajatuksia. Nuotti nuotilta Cecilia alkaa kuvitella tulevaisuutta jossain muualla kuin orpokodissa, jossa vain rahalla on merkitystä.

Primavera on monella tavalla vaikuttava musiikkinäytelmä, joka puhuttelee erityisesti musiikkia rakastavia katsojia. Sen historiallinen yhteys on puettu kauniiseen muotoon, ja näyttelijät loistavat. Monet nuorista näyttelijöistä ovat oikeita muusikoita ja soittavat itse osuutensa. Soitto-osuudet muodostuvat nopeista leikkauksista ja monista lähikuvista, joissa muusikoiden tunnetilat ja käsien asemat eli sormitukset luovat todentuntuisen vaikutelman.

Michiletto on syntynyt Venetsiassa, mikä tuo varmuutta kuvata kaupungin henkeä. Hän on onnistunut kokoamaan erinomaisen työryhmän, jonka ansiosta Primavera loistaa: elokuva näyttää hyvältä, kertoo tarinan intensiivisesti ja saa näyttelijät hehkumaan. Työryhmä loi kolmen vuosisadan takaisen Venetsian, jossa komeat lavasteet, puvustus ja rekvisiitta täydentävät historiallisen kaupungin jykeviä rakennelmia. Monet muutkin yksityiskohdat, kuten vaikkapa tyttöjen ison makuuhuoneen ilme ja konserttisalit, joissa naiset on hienovaraisesti piilotettuina kuulijoiden yläpuolella, on hoidettu tyylikkäästi.

Tecla Insolia ja Michele Riondino. Kuva: Kimberley Ross

* *

Primavera on henkeäsalpaavan kaunis elokuva, jonka musiikki menee sydämeen. Se on myös elokuva musiikista luovana ja vapauttavana voimana, jonka ansioista ihminen kykenee ilmaisemaan sisäisiä tuntojaan ja ylittämään rajoja.

Elokuva kuvaa kauniisti 1700-luvun Venetsiaa – sen kirkkoja, toreja ja gondoleja – mutta kritisoi yhteiskuntaa hallinneita konservatiivisia voimia. Kirkko ja aatelisto hallitsevat Venetsiaa ja myöntävät vain rajallisia vapauksia ihmisille. Naisina ja orpoina Primaveran cecilioilla ei ole oikeuksia; heidän olemassaolonsa perustuu siihen, että vaikutusvaltaiset ja varakkaat ovat halukkaita tarjoamaan naisille toisenlaisen mutta yhtä lailla alistetun elämän.

Elokuvassa tarkastellaan naisten parin vuosisadan takaista rajoitettua elämää, mutta yhtäläisyyksiä nykypäivän eriarvoisuuksiin löytyy myös. Paljon on maailmanlaajuisesti tahoja ja kokonaisia valtioita, joissa poljetaan naisten oikeuksia lukuisista kansainvälisistä sitoumuksista huolimatta.

Marita Nyrhinen

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua