Kuva: Cinema Mondo
ELOKUVA | Kabukiteatterin maailmaan sijoittuva 174-minuuttinen draamaelokuva löi kaikki katsojaennätykset. Se on toivottavasti herätys Japanin elokuvateollisuudelle.
”Kahden miehen tarina tarjoaa paljon melodramaattisia käänteitä ja draamaa.”
ARVOSTELU

Kokuho – Kabukin mestari
- Ohjaus: Lee Sang-il
- Pääosissa: Ryō Yoshizawa, Ryusei Yokohama, Ken Watanabe
- Ensi-ilta: 27.3.2026
”Kokuho” tarkoittaa kansallisaarretta. Ja nuoren, epämääräisistä oloista tulevan pojan matka sellaiseksi rinnastuu siihen, miten Kokuhosta tuli Japanin kaikkien aikojen menestynein fiktioelokuva.
Tarina alkaa Nagasakista, kaupungista, joka toisena sai atomipommin niskaansa. On vuosi 1964 ja teini-ikäinen Kikuo herättää vierailulla olevan kabukitähden Hanjiro II:n huomion esittäessään onnagata- eli naisroolia vieraiden viihdyttämiseksi järjestetyssä kabukikuvaelmassa.
Pian Kikuo todistaa isänsä kuolemaa yakuza-klaanien välisessä valtataistelussa. Hanjiro adoptoi Kikuon luokseen kabukiteatteriin opiskelemaan taiteenlajia rinta rinnan oman poikansa Shunsuken kanssa. Pojat erikoistuvat onnagata-rooleihin, miesten esittämiin naisrooleihin, jotka vaativat erityisen tarkkaa tekniikkaa. Poikien välinen kilpailuasetelma on sekä ystävyyttä että Hanjiron huomiosta kilpailemista. Luonteeltaan vähän erilaiset nuorukaiset uppoutuvat kabukin treenaamiseen sparraten toisiaan. Oman haasteensa tuo Kikuon tausta: kabuki-maailma ei ole valmis hyväksymään näyttelijää, joka tulee yakuza-piireistä.
Seuraa vuosikymmeniä kestävä tarina, jonka aikana molemmat nuorukaiset kasvavat kabukinäyttelijöinä, mutta kumpikin joutuu vuorollaan heitetyksi syrjään sen maailmasta. On lehtolasta, luvatonta suhdetta, fyysisiä loukkaantumisia, alkoholismia, sairautta. Kabukin ankara maailma suhdeverkostoineen ja käyttäytymiskoodeineen ei salli julkisia skandaaleja. Mutta nekin voidaan aikaa myöten antaa anteeksi, jos näyttelijänlahjat yltävät yleisöä vavahduttaviin suorituksiin.
* *
Japanin elokuvateollisuus on ollut tällä vuosituhannella jakaantunutta. Toisaalta on tehty takuuvarmoja suuren budjetin hittielokuvia televisiosarjojen ja mangojen pohjalta ja toisaalta on ollut laaja joukko pienillä budjeteilla elokuvia tekeviä indieohjaajia. Anime-elokuvat ovat olleet takuuvarmoja box office -hittejä. Jokunen elokuvantekijä on päässyt keskibudjetin art house -elokuvaklaaniin, nimekkäimpänä Hirokazu Kore-eda.
Se, että Kokuhon kaltainen perinteisestä taidelajista eli kabukista kertova 174-minuuttinen draamaelokuva löi kaikki katsojaennätykset, on toivottavasti herätys Japanin elokuvateollisuudelle. Tasokkaalle draamalle on kysyntää. Erityisen suosittu elokuva on ollut naiskatsojien joukossa, joista osa on nähnyt sen useampaan kertaan.
Kokuhon menestystä siivittivät varmaan monet asiat. Molemmat pääosanäyttelijät Ryo Yoshizawa ja Ryusei Yokohama ovat nuorison tuntemia komeita näyttelijöitä, toisella on vieläpä poplaulajataustaa. He harjoittelivat kabukia puolitoista vuotta ennen kuvausten alkamista tunnetun kabukimestarin johdolla. Tyylitelty kabukiteatteri toimii tiettyjen eleiden ja eri hahmojen liikekielen hienovaraisen sisäistämisen kautta. Onnagata eli miehen näyttelemä naisrooli vaatii erityistä tekniikkaa ja siitä suoriudutaan nyt uskottavasti.
Kabukin tuominen elokuvan tapahtumapaikaksi ei ole kaukana elokuvateollisuudesta. Varhaisissa japanilaisissa elokuvissa kabukinäyttelijät esittivät usein sankarirooleja ja naisroolejakin saattoivat esittää onnagata-miesnäyttelijät. Shochiku, yksi Japani suurista elokuvastudioista, aloitti kabukiyhtiönä ja omistaa tänäkin päivänä Tokion suurimman kabukiteatterin Kabuki-zan.

Kuva: Cinema Mondo
* *
Kuten visuaalisesti upea kabukiteatterikin, on Kokuho näyttävä. Kuvaus (tunisialainen Sofian El Fani) on upeaa, puvustus, lavastus, hiuslaitteet ja meikkaus viimeisen päälle. 174 minuutin pituudestaan huolimatta kahden miehen tarina tarjoaa niin paljon melodramaattisia käänteitä ja draamaa, että sitä jaksaa seurata.
Elokuvassa nähdään usean tunnetun kabukinäytelmän rakastetuimpia pääkohtauksia, niitä joiden aikana kabukiteatterien yleisöstä kajahtaa kannustushuutoja. Hanjiro nähdään esittämässä kaunista Fuji musume -näytelmää (Sinisadeneito). Näytelmään kuuluu olennaisena osana taidokas, avustajien kanssa tehty puvunvaihto, joka ilmaisee tarinan eri vaiheita.
Kokuhon tekstitys niin Japanissa kuin suomenkielisissä käännösteksteissä sisältää lyhyen, lauseen tai parin mittaisen selityksen kustakin esitettävästä kabukinäytelmästä. Se auttaa yleisöä ymmärtämään kohtaukset. Pian myös huomaa, että näytelmät resonoivat elokuvan päähenkilöiden oman elämän kanssa.
Nuori Kikuo hurmaantuu nähdessään kuuluisan Renjishi, Kaksi leijonaa -näytelmän, josta elokuvassa nähdään tunnettu leijonatanssikohtaus, jossa kaksi leijonaa pyörittävät päätään peruukki liehuen kymmeniä kertoja. Tarina kertoo isäleijonasta, joka testaa poikaleijonaa ja tämän voimaa – suora analogia Hanjiroon ja tämän omaan poikaan ja adoptoituun Kikuoon, joista molemmat ovat lahjakkaita, mutta toinen ehkä työteliäämpi. Hanjiron on ratkaistava kumpi on hänen oman taituruutensa ja nimensä virallinen perijä.
Sagi musume -näytelmä avautuu näytelmän päähenkilön ilmestyessä lumesta. Se resonoi Kikuoon, joka näki isänsä kuolevan lumisateen pudotessa taivaalta. Lumisateesta tulee näkymä, joka palaa Kikuon mieleen läpi hänen elämänsä. Myöhemmin taas Shuntaro loukkaa itsensä esittäessään Dojoji-temppelin neitoa, tarinaa jossa neitonen kiipeää temppelin suuren kellon luo.

Kuva: Cinema Mondo
* *
Elokuvassa nousee kahdesti esiin Sonezakin rakkausitsemurhat, jonka tunnettu kabukikirjailija Chikamatsu Monzaemon kirjoitti 1703, pari viikkoa todellisen rakkausitsemurhatapauksen jälkeen. Se olikin oman aikansa julkkisskandaali, samaan tapaan kuin Kikuon elämää kohtaavat skandaalit. Moni kabukinäytelmistä perustuukin todellisiin historiallisiin tapahtumiin, joka muinaisiin tai kirjoittamisaikansa tapauksiin. Ensimmäisellä kertaa Hanjiron on määrä esittää näytelmän onnagata-rooli Ohatsu, mutta kun hän loukkaantuu liikenneonnettomuudessa, nimeää hän toisen pojista rooliin – toisen karatessa pois kotoa.
Elokuvan loppupuolella, kolmisen vuosikymmentä myöhemmin, Shunsuke haluaa ehdottomasti esittää Ohatsun roolin, traagisin seurauksin. Kahden näyttelijän kamppailu saada näytelmä esitettyä loppuun hanamichillä eli päänäyttämöltä pois vievällä tientapaisella pitkällä esityslavalla riipaisee, heijastaahan se suoraan kahden lahjakkuuden elämänikäistä kamppailua vaativan taidelajin parissa ja tunnetun isähahmon varjossa. Jää katsojan tulkittavaksi, onko nuorten miesten välillä myös homoeroottista jännitettä.
Ohjaaja Lee Sang-il on kolmannen polven korealaisjapanilainen. Hän saavutti mainetta elokuvallaan Hula Girls (2006) ja keräsi jo ennen Kokuhoa useita ohjaajapalkintoja. Näyttelijäkaartista mainittakoon myös Japanin kansainvälinen tähti, Hollywood-elokuvissakin näytellyt Ken Watanabe Hanjiron roolissa, sekä hänen vaimoaan näyttelevä Shinobu Terajima, joka on tehnyt hienoja roolisuorituksia useissa elokuvissa.
Entä ne Japanin kabukiteatterit? Niilläkään ei mene hassummin: lipunmyynti kabukinäytelmiin on kasvanut 20 prosenttia elokuvan suosion myötä.
Eija Niskanen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Läheisen ihmisen Touretten syndrooma on haaste kaikille, näyttää brittidraama I Swear – Minun ääneni
ELOKUVA | Kirk Jonesin elokuva näyttää oivaltavasti päähenkilön monenlaiset kamppailut itsensä ja muiden ihmisten kanssa.
Ryan Cooglerin ohjaama Sinners kisasi viimeiseen saakka parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta
ELOKUVA | Sinnersin suomenkielinen nimi voisi olla Maa on syntinen laulu, ellei se olisi jo varattu. Elokuva yhdistelee ihmisoikeusasiaa, Delta bluesia, gangstereita ja vampyyrikauhua.
1700-luvun Shakers-lahkon johtajan elämää isolla pensselillä – arviossa The Testament of Ann Lee
ELOKUVA | Epätavallisessa elämäkertaelokuvassa nainen julistautuu Jeesuksen toiseksi tulemiseksi ja perustaa uskonyhteisön Amerikan itärannikolle.
Äänilohtua Rauman kujilta – arviossa Jossain on valo joka ei sammu
ELOKUVA | Lauri-Matti Parppein Jossain on valo joka ei sammu on uudenlainen elokuva. Vakavasta aihepiiristään huolimatta siinä on jotenkin keskieurooppalaista kepeyttä.




