Jim Jarmusch näyttää taas, miten hienon elokuvan voi tehdä ilman melodraamaa tai tiukkaa juontakaan

Charlotte Rampling. Kuva: Vague Notion / Yorick Le Saux

Kolme tarinaa vanhemmista ja heidän aikuistuneista lapsistaan, tapahtumapaikkoina Yhdysvaltain koillisrannikko, Dublin ja Pariisi. Father Mother Sister Brother tuo esiin ihmissuhteiden toisinaan kiusallisenkin dynamiikan episodielokuvana, kolmena vinjettinä, joiden kerroksellisuudessa riittää katseltavaa.

Elokuvan avaavassa Isä-jaksossa sisarukset Jeff (Adam Driver) ja Emily (Mayim Bialik) vierailevat kaukana maalla asustelevan isänsä luona. Isää esittää Jim Jarmuschin elokuvissa maskottimaisen usein nähtävä Tom Waits.

Veli ja sisko eivät ole nähneet isäänsä sitten äitinsä kahden vuoden takaisten hautajaisten, joissa isä oli saanut jonkinlaisen kohtauksen. Sisaruksia huolettaa, millä heidän isänsä oikein elää.

Perheenjäsenten keskustelu näyttää hienosti, miten paljon voi kertoa varautuneisuudella, vaikenemisilla ja vaivihkaisilla katseilla. Isästä kertoo jonkin verran se, että hänellä on kirjahyllyssään Osip Mandelstamia, Noah Chomskyä ja Wilhelm Reichia.

Tom Waitsin esittämä isä valmistautuu tapaamaan lapsensa Jeffin ja Emilyn. Kuva: Vague Notion / Atsushi Nishijima

* *

Toisena nähtävässä Äiti-osuudessa kaksi sisarusta, sovinnainen Timothea (Cate Blanchett) ja mustan lampaan statuksestaan nautiskeleva Lilith (Vicky Krieps), vierailee Dublinissa elävän kirjailijaäitinsä (Charlotte Rampling) luona.

Kyseessä on lasten ainoa säännöllinen tapaaminen äitinsä kanssa: juhlapyhiä he eivät toistensa kanssa vietä, mutta vuosittaisesta iltapäiväteestä ei tingitä. Tapaaminen tuikkii eleetöntä tapakomediaa, jossa sisarusten kiintymys toisiinsa näkyy heidän kikatellessaan äitinsä romaanien nimille.

* *

Elokuvan päättävä Sisar ja veli -jakso tapahtuu Pariisissa, missä amerikkalaiskaksoset Billy (Luka Sabbat) ja Skye (Indya Moore) käyvät vanhempiensa kuoleman jälkeen hyvästelemässä autioituneen kodin. Haahuilu pariisilaisasunnossa on melankolista fiilistelyä paikassa, josta lapsuus, yhteinen nuoruus ja vanhemmat ovat jo poistuneet. Jäljellä on enää muistot ja tieto, jotka antavat tyhjentyneille seinille merkityksen.

Skye-sisarta ja Billy-veljeä yhdistää läheinen emotionaalinen suhde toisiinsa, kuten monilla kaksosilla. Vanhempien kuolema lähentää heitä toisiinsa.

Billyn ja Skyen hiljaiset hetket toistensa seurassa eivät ole kiusallisia, vaan täynnä hyväksyvää läsnäoloa.

Heidän ihmettelevä ilonsa vaikuttaa aidolta, kun valokuvista ja asiapapereista (väärennetyistä tai aidoista) käy ilmi millaista kätkettyä elämää vanhemmat ovatkaan viettäneet. Sisarukset ymmärtävät, etteivät he tunteneetkaan vanhempiaan.

* *

Temaattisen yhteenkuuluvuuden lisäksi elokuvan episodeja sitovat toisiinsa tietyt toistuvat asiat. Osuuksista toisiin siirtyviä elementtejä ovat vedellä, teellä tai kahvilla skoolaaminen. Vedellä tai teellä skoolaaminen tuo mieleen Jarmuschin Kahvia ja tupakkaa -elokuvan (2003), jonka 11 episodissa mukit kalahtelivat yhteen tuon tuostakin.

Father Mother Sister Brother -elokuvan episodista toiseen toistuva asia on eräänlaisten kulissien ylläpito, kasvojen säilyttäminen. Myös hidastetut kuvat skeittailijoista toistuvat kaikissa episodeissa. Skeittarit ovat elokuvassa kuin nuoruuden vapaudeksi kutsutun vastuuttomuuden aave. He olivat tuossa ihan äsken – ja nyt he ovat menneet.

Elokuvan hienoimpiin kuuluu kuva Skyestä ja Billistä retkottamassa puoliksi toistensa päällä pariisilaisasunnon parketilla, kun kamera zoomaa ylhäältäpäin heitä lähemmäs huomaamattoman hitaasti. Kuvan intensiteetti on huima.

Luka Sabbat ja Indya Moore. Kuva: Vague Notion / Carole Bethuel

* *

Father Mother Sister Brotherissä on Jarmuschille tyypillistä hienovireistä huumoria. Voi vain yrittää arvailla kuka kulloinkin tuo keskusteluun pöhkön brittifraasin ”Bob’s your uncle”.

Elokuva ei tuo Jarmuschin taiteilijakuvaan mitään uutta, sillä hän tekee tässä samaa kuin yleensäkin. Hän jatsailee vapaamuotoisuudella vangitsematta elokuvaansa Hollywood-elokuville tyypilliseen juonellisuuden rautahäkkiin.

Kuten Jarmuschin tapoihin kuuluu, hän välttelee suuria tunteita ja melodramaattisuutta. Riippuu paljon katsojan omasta suhteesta vanhempiinsa, miten paljon elokuvasta nauttii – tai ei nauti.

Antti Selkokari

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua