Wille Riekkinen jutustelee luonnosta ja pitää jeesuspitoisuuden mietona – arviossa Erävesien lumoissa

Kuvat: Teos

Wille Riekkisen kirjasta Erävesien lumoissa (Teos, 2026) näkee heti, millaiseen tarkoitukseen se on tehty. Kannessa on kuvituksesta vastanneen Seppo J. J. Sirkan luontokuva. Kirjalla on liikaa leveyttä, jotta sitä voisi normaaliin tapaan lukea sängyssä makoillen. Oikeampi tyyli on istahtaa nojatuoliin, nauttia samalla kupillinen kahvia ja antautua Riekkisen rentoon jutusteluun.

Tällainen kirja ostetaan tuliaiseksi, syntymä- tai joululahjaksi. Todennäköisesti saaja tietää, että kirjoittaja on Kuopion entinen piispa, tai jos hän ei tiedä, lahjoittaja muistuttanee, että tämä on se televisiossa haastateltu leppoisa pappismies. Hänet tosin tunnetaan kohtalaisen radikaaleista ja joidenkuiden myös paheksumista ajatuksista.

Erävesien lumoissa on jeesuspitoisuudeltaan hyvin mieto. Siksi se sopii monenlaiselle ihmiselle, kunhan lukija ei ole ankarimman lajin uskontoallergikko. Omista jutuistaan Riekkinen siirtyilee luonnikkaasti kertomuksiin ja teksteihin, jotka nousevat Raamatusta tai kristillisestä perinteestä. Kirjoittajana Riekkinen on tyrkyttämisvapaa, mikä on kirjan mahdolliselle ostajalle tärkeä tieto.

Riekkinen ei tunnu kiinnostuneen mustikoiden tai puolukoiden keräämisestä, mutta hillojen mystiikkaa hän arvostaa. Eniten hän kirjoittaa luontokokemuksista, jotka liittyvät kalastamiseen ja metsästämiseen. Nykyajasta nousevaa kriittistä asennetta niihin ei ole. Riekkinen samastuu Savon ja Kainuun eränkävijöihin, jotka pikemminkin elävät luonnossa kuin menevät sinne. Luonto ei ole heille harrastus vaan elinympäristö.

Riekkinen ottaa yleisesti kantaa maailman suuriin asioihin, kuten luonnonsuojeluun, ympäristökysymyksiin ja ihmisen henkiseen hyvinvointiin. Parhaimmillaan hän on kuitenkin jutusteluissaan, jotka eivät sano suoraan, vaan synnyttävät lukijassa aavistuksen siitä, minkä puolelle olisi syytä asettua.

* *

Kirjan kokonaissävyä ilmentää kertomus siitä, kuinka Riekkinen oli luennoimassa Vancouverin kesäyliopistossa. Aiheena olivat Raamatun myyttiset alkukertomukset, luonto ja raamatuntulkinta ylipäänsä. Ensimmäinen kurssi oli suunnattu alkuperäiskansojen johtajille, joista moni oli pukeutunut perinteisiin asuihinsa, kuten sulkapäähineisiin.

Ennen luentoa vanha intiaanipäällikkö tuli sanomaan: ”Muistakaa sitten, että intiaania ei saa opettaa.” Riekkinen otti ohjeen todesta, ja niin luento kääntyi keskusteluksi. Pääpaino olikin Riekkisen esittämissä kysymyksissä niin, että yhdellä oppilaalla oli kaksikymmentäkolme opettajaa.

Seppo J. J. Sirkan valokuvat tukevat erinomaisesti kirjan tekstejä. Eniten minua puhutteli kuva kahdesta ylväästi lentävästä joutsenesta.

Arto Köykkä

* *

♦️ PIENI TUKI, ISO APU ♦️

Tilaatko joskus kirjan tai äänikirjan verkosta? Löydät ostoslinkkejä jokaisesta Kulttuuritoimituksen kirjakritiikistä. Niistä tehdyistä ostoksista Kulttuuritoimitus saa pienen siivun, joka auttaa ylläpitämään sivustoa. 

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua