Turhautunut diplomaatti Genevessä talvisodan alkupäivinä – arviossa Ilkka Rentolan Geneven mies

Ilkka Rentola. Kuvat: Sabrina Bqain / Docendo

“Aamulla peilistä katsoi minua Geneven mies täynnä onnen tunnetta. Olin tyytyväinen mieheen: valloittava hymy, hyvin leikatut hiukset, jakaus kuin viivaimella vedetty, ikä 39 vuotta, iho sileä, silmäpielissä vain muutama ryppy, diplomaatti, maailmankiertäjä, naimaton, seikkailija, vapaussodan veteraani.”

Ilkka Rentolan esikoisteos Geneven mies (Docendo, 2026) yllättää. Kun kirjan kantavina teemoina kulkevat nuoren suomalaisen turhautuneen rividiplomaatin toimet ja seikkailut Genevessä talvisodan alkupäivinä joulukuussa 1939 huhujen ja neuvottelujen kyllästämässä Kansainliiton kuplassa, yhdistettynä vakoilun, kohtalokkaiden naisten ja hieman myös yliluonnollisten ilmiöiden maailmaan, vaaditaan vakaata kirjoitusotetta ja keskittymistä olennaiseen, jotta pakka pysyisi kasassa.

Rentola tekee näistä aineksista mallisuorituksen. Geneven mies on tiivis, tasapainoinen, sujuvasanainen ja uskottava kertomus, joka oivaltavine havaintoineen ei kuitenkaan päästä lukijaa liian helpolla.

Ilkka Rentola (s. 1957) on entinen ulkoasiainhallinnon virkamies, joka on toiminut Suomen ulkomaanedustustoissa eri puolilla maailmaa, myös Suomen YK-edustustossa Genevessä. Kaupungin ja sen ilmapiirin, sääolot mukaan lukien, tuntemus välittyy kirjassa vakuuttavasti, samoin kuin kirjan tapahtumien ankkurointi tuolloisiin maailmanpolitiikan tapahtumiin.

YK:n edeltäjä Kansainliitto toimi Genevessä 1919–1946. Kirjan tapahtumat sijoittuvat joulukuun puolessa välissä pidetyn järjestön ylimääräisen yleiskokouksen ympärille. Tämä kokous johti Neuvostoliiton erottamiseen Kansainliitosta sen hyökättyä Suomeen 30.11.1939. Tämä päätös oli Kansainliiton viimeinen ennen lakkauttamispäätöstä keväällä 1946. Kansainliiton vaiheista lisää Heikki Mikkelin Geneven henki -kirjassa (lue arvio).

”Varokaa joutumasta väärään seuraan”

Kaius Narvanmaa toimii Suomen pienessä Geneven edustustossa lähetystösihteerinä, kakkosmiehenä itsetietoisen ja omapäisen lähettiläs Rudolf Holstin alaisena. Narvanmaa on turhautunut joutuessaan maailmaa ravisuttavien tapahtumien keskellä hoitamaan lähetystön hallinnollisia rutiineja, kuten astiaston vuosi-inventaariota ja lähettilään auton vuokraushanketta, joka on juuttunut ministeriön byrokratiaan. Lähettiläs pitää politiikan ja diplomatian asiat tiukasti omissa näpeissään ja on epäluuloinen Narvanmaan pyrkiessä rakentamaan omaa verkostoaan.

Geneve oli erityisen tärkeä Suomen suppealle ulkomaan edustukselle, koska Kansainliiton päämaja-aseman takia se oli tuohon aikaan diplomatian globaali hermokeskus.

Diplomatian maailma on miesten maailmaa. Naiset ovat joko kohtalokkaita ja salaperäisiä tai sitten viisaita ja tunnollisia. Jälkimmäisiin lukeutuu Greta Lindeman, kieliä ja valtio-oppia opiskellut maisteri, jonka etenemishaaveet ulkoasiainhallinnossa ovat johtaneet Geneven edustuston sihteeriksi. Greta on huolissaan Narvanmaasta, lähettiläänkin mielestä tältä puuttuu ”valtiollinen moraali”:

”Haluaisin kuitenkin varoittaa teitä tietyistä asioista. Varokaa joutumasta väärään seuraan. Kaupunki kuhisee konnia.”

Väärä seura kuitenkin vetää Narvanmaata puoleensa. Käynnissä on Saksan ja Neuvostoliiton etupiirijaon toimeenpano ja molempien suurvaltojen tiedustelutoiminta on aktiivista myös Genevessä. Kunnianhimoinen, turhautunut ja elämänhaluinen nuori leijona Narvanmaa on kiinnostava kohde vakoiluverkoston toimijaksi.

Keskeinen rooli on Narvanmaan ystäväksi sinnikkäästi hakeutuneella Kansainliiton pääsihteerin hollantilaisella avustajalla Bruno Kindergrabilla, jonka epämääräiset natsi- ja saksalaisyhteydet eivät kuitenkaan nuorten miesten yhteydenpitoa haittaa.

Les femmes fatales ja lerppahattumiehet

Kirjan tiheässä tapahtumakuvastossa esiintyvät myös Turkin konnamainen lähettiläs ja hänen nuori vaimonsa Aida, jonka kanssa Narvanmaalla on suhde, sekä kaupungissa esiintyvä puolalainen pianisti Maria Wodzinska, jonka kanssa Narvanmaa niin ikään aloittaa hieman platonisemman suhteen. Turvautuminen Marian avulla spiritismiin talvisodan alkupäivinä kadonneen kaksoisveljen kohtalon selvittämiseksi voi nykypäivän valossa vaikuttaa epäuskottavalta, mutta sekin on nähtävä aikansa yleisempänä ilmiönä.

Vakoilumaailman ytimessä kun ollaan, Narvanmaata varjostavat harmaatakkiset lerppahattumiehet, uuden teknologian vakoilukameroita tarvitaan asiakirjojen kuvaamiseen eikä vauhdikkailta takaa-ajoilta ja väkivaltaisilta kohtauksiltakaan voida välttyä. Ja vauhti vain kiihtyy, kun kaupunkiin saapuu tasavallan presidentti Kyösti Kallion adjutanttinakin toiminut eversti Aladár Paasonen, matkalla Pariisiin hankkimaan ase-apua sotaa käyvälle isänmaalle.

Paasosta ja Narvanmaata yhdistävät yllättäen vapaussoturiaseveljeys ja siihen liittyvät vaikeat muistot. Tähän kertomuksen haaraan liittyy myös Narvanmaan kaksoisveli Armas, joka katoaa talvisodan alkupäivien viivytystaisteluissa ja jonka kohtalo syvästi painaa Narvanmaan mieltä. Vaikka poikien tiet sittemmin erkanivat, lapsuuden veljesvala keskinäisestä huolenpidosta pitää.

Elämännälkäinen pintaliitäjä ja väärinymmärretty nero

Näistä haastavista aineksista Rentola koostaa ehjän kokonaisuuden. Kriittinen lukija on luonnostaan varpaillaan: missä kohdassa kertomus lähtee laukalle, milloin kulissit kaatuvat, pettääkö henkilökuvausten uskottavuus? Mutta ei, pakka pysyy kasassa.

Kerronta on tiivistä ja lukukokemusta siivittävät kirjan nasevasti otsikoidut lyhyehköt luvut. Teksti on sujuvaa, napakkaa ja omalla tavallaan eleetöntä. Se tuo jopa mieleen John le Carré -tyyppisen no-nonsense-kerronnan. Toisaalta Rentolan teos romahtavan maailman tunnelmien kuvaajana edustaa toista ääripäätä Frank Moorhousen Grand Days -teoksen (1993) riehakkaan optimistiselle 1920-luvun Kansainliiton Geneve-kuvaukselle.

Henkilöhahmot ovat uskottavia. Kaius Narvanmaan elämännälkäisen pintaliitäjän hahmosta purkautuu nuorena traumatisoitunut vapaussodan veteraani. Taidolla kuvaa Rentola myös lähettiläs Holstin koleerisia luonteenpiirteitä sekä niistä kehkeytyviä pienen työyhteisön jännitteitä. Väärinymmärretty nero tuskailee, kun hänen arvioitaan ja neuvoja ei pääkaupungissa noteerata. Asialla on todellisuuspohjaa sikäli, että Holsti oli tiettävästi ensimmäinen suomalainen diplomaatti, joka sai tietää Saksan ja Neuvostoliiton suunnittelemasta etupiirijaosta jo keväällä 1939. Tästä tarkemmin Jussi Pekkarisen kirjasta Kävin ja kuulin 2 – Ulkoasiainhallinnon poliittinen raportointi 1933–1945 (lue arvio).

Rentola onnistuu luomaan kirjan sivuille oudon epätodellisen tunnelman, jonka voi uskoa syntyvän vain Genevessä joulukuussa 1939. Siihen sekoittuu maailmantilanteen aiheuttama pelko, johon talvisodan syttyminen liittää oman suomalaisen näkökulmansa. Geneven kansainvälinen yhteisö kuhisee huhuista, uutisista, valeuutisista, teorioista, epäluuloista ja epävarmuuksista. Kaupunki jatkaa kuitenkin elämäänsä, Alpit häämöttävät, sumu leijailee, järvi aaltoilee harmaana, Rhône-joki kuohuu ja asukkaat pitäytyvät omissa oloissaan.

Maailma ympärillä sortuu, Kansainliiton palatsi hiljenee. Monet lähtevät, eivätkä aina tiedä minne. Aika jatkaa kulkuaan ja häipyy sumun peitossa olevaan tulevaisuuteen.

Jukka Ahtela

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua