Kuva: Otava
KIRJAT | Näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Sylvester Stallone kertoo tarinansa lapsuudesta läpimurtoelokuvaansa Rocky.
”Portaat on innostava kertomus periksiantamattomuudesta ja siitä, mitä sitkeydellä voi saavuttaa.”
ARVOSTELU

Sylvester Stallone: Portaat
- Suomentanut Ilkka Rekiaro.
- Otava, 2026.
- 320 sivua.
Muistathan ne portaat? Ne legendaariset Philadelphian taidemuseon portaat, jotka nuori ja nälkäinen Rocky Balboa rynnii ylös lenkkinsä loppukliimaksina ja joiden yläpäähän jää varjonyrkkeilemään ja tanssimaan jälleen yhden pienen voiton tehneenä? Ne portaat eivät nimittäin olleet Sylvester Stallonen käsikirjoittamassa ja pääosaesittämässä läpimurtoelokuvassa Rocky (19796) mitenkään sattumalta.
Näyttelijä, käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja Sylvester Stallonen elämä on klassinen ryysyistä rikkauksiin -kertomus. Köyhissä oloissa kasvanut ja jo varhain itsestään huolehtimaan joutunut Stallone ei suostu antamaan periksi unelmistaan.
Sitkeän yrittämisen jälkeen hän onnistuu lopulta murtautumaan läpi köyhästä nyrkkeilijästä Rocky Balboasta tekemällään käsikirjoituksella, johon Stallone sai inspiraation nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestarin Muhammad Alin ja täysin tuntemattoman Chuck Wepnerin välisen vuoden 1975 nyrkkeilyottelun asetelmasta sekä 1940- ja 1950-luvun italialaisen mestarinyrkkeilijän Rocky Marcianon lyömättömästä urasta. Balboa saa ainutlaatuisen tilaisuuden otella mestaria vastaan ja onnistuu sitkeydellään haastamaan ennakkosuosikin ihan tosissaan.
Käsikirjoitus kelpaisi Hollywoodin tuottajille, mutta Stallone haluaa myös näytellä pääosan itse, mikä meinaa kaataa koko projektin. Lopulta tekijän pään seinään hakkaamiselta vaikuttava visio hyväksytään, ja loppu on historiaa. Rocky on ilmestymisvuotensa katsotuin elokuva ja palkitaan Oscareilla. Kaikki tietävät sen jälkeen Sylvester Stallonen – niin käsikirjoittajana kuin näyttelijänä.
Portaat-elämäkerran (suom. Ilkka Rekiaro; Otava, 2026) fokus on nimenomaan ryysyistä-puolella ja taustoittaa Stallonen elämän haastavia lapsuus- ja nuoruuskuvioita ja tinkimätöntä unelmista kiinni pitämistä. Samalla se on erinomainen kertomus kasvamisesta näyttelemiseen, käsikirjoittamiseen ja elokuvan maailmaan sekä kiehtova kuvaus Rocky-elokuvan luomisesta ja läpimurrosta. Menestyksen tuomat roolit, elokuvat ja muu myöhempi elämä jäävät kirjan ulkopuolelle.
Stallonen tarinankerronta on mukaansatempaavaa ja rehellisen hersyvää, mitä mestarikäsikirjoittajalta sopii odottaakin. Portaat on innostava kertomus periksiantamattomuudesta ja siitä, mitä sitkeydellä voi saavuttaa.
* *
Jo syntyminen New Yorkin Hell’s Kitchenissä vuonna 1946 oli Sylvester Stallonelle vaikeaa. Lapsi autettiin maailmaan pihtien avulla, mikä litisti hermon ja aiheutti kasvojen vasemman puolen osittaisen halvaantumisen. Suu jäi vinoon ja puhe sammaltavaksi.
Lapsi ei ollut vanhemmilleen haluttu eikä helppohoitoinen, ja nuori Sylvester roudattiinkin Queensiin Mama Hansonin täysihoitolaan kolmeksi vuodeksi, kun vanhempien kärsivällisyys ei enää riittänyt vauhdikkaan lapsen kasvatukseen.
Vanhemmat näkivät lastaan noin kerran kuussa. Noina vuosina nuori Stallone imi rohkeasti itseensä täysihoitolan värikkään asukaskunnan elämäntarinoita.
Stallonen palo näyttelemiseen syttyi jo lapsuudessa vanhempien haaveeksi jääneiden tähtitoiveiden jalanjäljissä. Usko vahvistui collegessa Sveitsissä, jonne Stallone päätyi opiskelemaan high schoolin jälkeen lehti-ilmoituksen kautta. Palattuaan Euroopasta Stallone opiskeli näyttelemistä Miamin yliopistossa. Stallone ei valmistunut kummastakaan oppilaitoksesta.
Oman polun löytäminen ei ole helppoa ilman suhteita ja oikeanlaista koulutustaustaa. Näyttöpaikkojen, tilaisuuksien ja sopivan agentin sinnikkään etsimisen rutiköyhä näyttelijänalku rahoittaa synninkaupungissaan New Yorkissa sekalaisilla hanttihommilla eläintarhan siivouksesta ravintolatöihin.
Elokuvateatterin paikannäyttäjän pesti toimi Stallonelle korkeakouluna elokuvien maailmaan. Mikä tämän elokuvan ydinjuttu on? Mikä tässä kohtauksessa toimii? Miten näyttelijä tekee kohtauksesta unohtumattoman? Omien käsikirjoitusten tekeminen toimii osana näyttelijän työhön orientoitumista, samalla oppii roolihahmojen kieltä ja luonnetta.
Stallonen periksiantamattomuus ja taipumus suunsoittoon ajavat häntä välillä vaikeuksiin, mistä tarttuu muistiin kokemuksia, jotka kanavoivat tulevia käsikirjoituksia. Sitkeän yrittämisen ja kehittymisen myötä satunnaisia rooleja alkaa löytyä ja joillain käsikirjoituksilla mies onnistuu leventämään omaa ja perheensä leipää, mutta välillä on niin tiukkaa että rakkaasta koirastakin pitää luopua. Koiran Stallone lunastaa takaisin ihan ensimmäiseksi, kun sitkeä työ viimein palkitaan.
* *
Niin, ne portaat.
Philadelphian taidemuseon portaat edustavat Stallonelle nuoruuden kotikaupungin pyhää paikkaa, menestyksen symbolia, jonne hän aina päätyi, kun sukset menivät kotona äidin kanssa ristiin. Oppimisvaikeuksista ja yliaktiivisuudesta kärsinyt Stallone vaihtoi koulua kuin sukkia ja päätyi lopulta Devereaux-nimiseen philadelphialaiskouluun, joka oli erikoistunut ongelmanuorten kasvattamiseen. Siellä hän innostui monipuolisesti liikunnasta ja maalaamisesta sekä oppi selviämään murtumatta jopa vankilankaltaisissa olosuhteissa, johon koulussa hölmöillessä joutui.
Piti vain selvitä eteenpäin, tunti tunnilta ja päivä päivältä. Porras kerrallaan.
Ilkka Valpasvuo
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Turhautunut diplomaatti Genevessä talvisodan alkupäivinä – arviossa Ilkka Rentolan Geneven mies
KIRJAT | Ilkka Rentola onnistuu luomaan kirjan sivuille oudon epätodellisen tunnelman, jonka voi uskoa syntyvän vain Genevessä joulukuussa 1939.
Kaikki lähtee kipinästä – arviossa Tiina Hautalan ja Karoliina Suoniemen opas tietokirjoittajille
KIRJAT | Tietokirjan kirjoittaminen on kuin salapoliisin työtä, jossa metsästetään lähteitä ja seurataan johtolankoja.
Lapinlahden Linnut oli Tapio Liinojalle vain yksi vaihe uralla – arviossa Sateet tulevat ajallaan
KIRJAT | Takavuosien suosikkiyhtye Lapinlahden Linnut on kiinnostanut Timo Rossia niin paljon, että hän kertoo bändistä jälleen kerran tuoreessa julkaisussaan.
Merimiehiä luonnon ja sotaoikeuden armoilla – arviossa David Grannin tietokirja Wager
KIRJAT | Wager on The New Yorker -lehden toimittajan syvälle luotaava tutkielma 1700-luvulla tapahtuneesta murhenäytelmästä.



