Orvokin pehmeä kokeellisuus sulkee syliinsä – arviossa kakkosalbumi Malus

Kuva: Laura Määttä

Etunimensä alla musiikkia luova Orvokki Oittila vakuutti elektronista musiikkia, indiepoppia ja lo-fi-estetiikkaa yhdistelevällä Kasvotusten-debyyttialbumillaan (Luova, 2023). Kokeellisuuteen ja leikkiin musiikin luomisessa luottava Oittila jatkaa toisella levyllään Malus (Luova, 2025) identiteetin tutkimista kappaleissaan, joita leimaa hengästyttävä jännite, ikään kuin veitsenterällä tasapainottelu.

Kappaleiden ympärille luodun hypnoottisen kääreen taustalla soivat usein seesteisesti sykkivät breakbeatit, mutta välillä elektroninen puoli putoaa pois. ”Hiljaisia tarinoita meluisasta maailmasta”, kuten levyn saatekirjeessä kappaleita kuvaillaan.

Edellisen levyn tapaan Orvokki vastaa itse levyn tuotannosta ilman ulkopuolista tuottajaa. Sävellykset, sanoitukset ja äänitys on nekin tehty itsenäisesti. Mukana on ihmisiä Orvokin lähipiiristä sekä muusikoita Orvokin live-kokoonpanosta, kuten Ahti Kulo viulussa ja Ester Jalonen bassossa. Helmi Padatsu täydentää äänikuvaa räpäten Brat Simpson -nimellä energisellä Teinillä, Leo Minkkinen taas lausuu HYRYSYSY-nimellä Musavideoita-kappaleen kuulaasti huurupilvien keskeltä nousevissa pohdiskeluissa. Mirjami Oittilaa kuullaan laulussa ja klarinetissa, Päivi Oittilaa laulussa ja Miro von Konowia haitarissa.

Kuva: Luova Records

* *

Levyn Intro-kappale ei ole vain lyhyt virittäytyminen tulevaan vaan itsenäinen, läheäs neljäminuuttinen kappale, jossa Orvokki rakentaa äänimaisemaansa asteittain huhuilevan laulun, huuruisesti pyörteilevien sähköisten pilvien ja hallitusti töksähtelevien rytmien, kirskuvien elementtien ja kerroksittain isommaksi pyörteilevien puuskien voimin. Ikään kuin pystyseinään katkeavan kappaleen vaihdon myötä Musavideoita soi viipyilevämmin ja pelkistetymmin mutta hallitun hypnoottisesti. Orvokin etäisen kuulaaksi asemoitu laulu ja HYRYSYSYN puhepohdinta valaisevat maisemaa, jossa tausta sykkii ja pyörteilee vaivihkaisen vaaniskelevasti ja huhuilukuorot väreilevät pelkistetysti taustalla. Huuruinen hypnoosi laskee loppua kohti kaukaisuuteen.

Sinä lennät kuin minä sykkii yhtä lailla huuruisesti mutta antaa enemmän tilaa Orvokin laulun raukean kuulaalle maalaukselle, jota väritetään pehmeällä pyörteellä, vaivihkaisilla iskuilla ja pienillä stemmaujelluksilla. Utuisen tuhnuinen breakbeatmaisema on Orvokille toimivaa käyttötavaraa, jonka pyörteestä laulu nousee hallitun pelkistetysti.

* *

Teinin menevä tarttuvuus nostaa biitin keskiöön. Klubimainen menopala laukkaa komeasti laulun sätkättäessä haaveisii-ii-ii-iin. Räppäri Brat Simpsonin taiteilijanimen mukainen röyhkeys toimii yhtälössä hienosti.

Sitruunankuorta sukeltaa aluksi kuulaan jääluolaan rauhaan, mutta nousee sieltä breikin päällä laukkaavan laulun kyytiin ja pelkistää kappaleen menevyyden mukavan helposti lähestyttäväksi pienieleiseksi kaahaukseksi. Eteerisyys loistaa vaihteeksi poissaolollaan, mikä tekee kappaleesta lämpimän energisen.

Täysikuun harmoonilla pohdiskeleva aloitus kääntyy pelkistetyn koputtelun kautta haitarin avulla pienieleiseksi slaavilaisvalssiksi, jossa viekoittelevan melankolinen pyörre ikään kuin piilottelee kulman takana. Rikkimennyttä korjataan Kintsugilla hypnoottisella breakbeat-sykkeellä ja puuroiseksi efektoidulla laululla. Niskaa mukaan nappaava pehmeän päälläkäyvä biitti vaihtuu paikoin kuulaaseen kaikuiluun ja pienieleiseen polveiluun, josta säkeet syöksyvät jälleen tummasti yöhön.

* *

Hyvä minän haetun kompastellen kulkevat sormiot, rytmien tuhnut poukkoilut ja hyssyttelevän pohdiskeleva laulu muodostavat mukavan hypnoottisen intiimin kokonaispaketin. Horroksen nimensämukaisen jäykkä viipyilevyys kasvaa kyllä komeasti isompaan kaareen, muttei saa silmiään puolitangosta uusillakaan lääkkeillä. Seitsemän ja puolen minuutin hypnoottinen maisemamaalaus purskahtelevilla sykkeillä kulkee toimivasti hienon pelkistetystä laulupohdinnasta jykevämpään ja joka suuntaan polveilevaan myrskyyn ilman että kappale missään kohtaa luopuisi vaaniskelevan turrasta pöhnästään.

Lähes veikeästi pianoa sormeileva päätösraita Olen mainoksen koira pelkistää komeasti avarammin akustisesti hengittävään mutta pienieleiseen pohdiskeluun, jossa puhemaisen laulun tarina pääsee paremmin etualalle. Biitit ja puudutettu elektromaisema ovat vaihteeksi poissa ja laulun melodinen kaiho soi toimivasti suoraviivaisen pienessä pianomaalailussa.

Ilkka Valpasvuo

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua