Welcome Back Clara. Kuva: Cartoon
TAPAHTUMA | Vuosittain järjestettävä Cartoon Forum houkutteli Ranskaan 870 osanottajaa 37 maasta. Aikuisten sarjoissa kukoisti yhteiskunnallinen tai ihmissuhteisiin liittyvä satiiri.
Heikki Jokinen, teksti
Animaatio on monimuotoinen ja joustava ilmaisun keino. Sitä tehdään useisiin jakelukanaviin ja monille eri yleisöille. Se voi olla herkkää taidetta, koskettava dokumentti tai kevyttä viihdettä. Kaupalliselta kannalta merkittävä levittäjä ovat maailman tv-kanavat. Ne nielevät vuosittain tuhansia tunteja animaatiota.
Euroopan animaatioteollisuus kokoontuu joka syyskuussa Cartoon Forum -yhteistuotantotapahtumaan. Siellä tv-kanaville, tuottajille ja levittäjille esitellään tekeillä tai suunnitteilla olevat uudet tv-animaatiot. Osa niistä löytääkin rahoittajia ja etenee av-tuotannon pitkillä portailla.

”Matchmaking sessions” -tapahtumassa luotiin kontakteja ja esiteltiin hankkeita. Kuva: Cartoon
Tällä kertaa eteläisen Ranskan Toulousessa pidetty tapahtuma keräsi 870 osanottajaa 37 maasta. Esiteltyjen 75 hankkeen yhteenlaskettu budjetti nousi 339,55 miljoonaan euroon. Pituutta hankkeille kertyi yhteensä 396 tuntia.
Valtaosa tuotannoista tehdään lapsille, mutta päinvastoin kuin muualla maailmassa, Euroopassa tehdään lisäksi melkoinen määrä tv-animaatioita aikuisille ja nuorille aikuisillekin. Niiden osuus esitellyistä 75 tv-sarjasta ja pidemmästä yksittäisestä tv-animaatiosta oli 13.
Aikuisten sarjoissa kukoisti yhteiskunnallinen tai ihmissuhteisiin liittyvä satiiri. Monissa hankkeissa tekijä sukeltaa omaan lapsuuteensa tai sukunsa tarinaan. Mukaan mahtuu mielenterveyden ongelmiakin lähestyviä hankkeita. Kaikki eivät välttämättä pääse tv-ruutuihin asti, rahoituksen hankkiminen on pitkä ja vaikea kamppailu. Tässä muutama esimerkki nyt esitellyistä hankkeista.
Masennuksen arki
Ranskalaissarja Welcome Back Clara käsittelee 26-vuotiaan Claran masennusta. Hän muuttaa takaisin äitinsä ja pikkusiskonsa luo. Seurauksena on jatkuvia törmäyksiä ja kaaosta, mutta myös naurua ja muista välittämistä.
– Haluamme tuoda keskustelun masennuksesta arjen tilanteisiin, sanoo ohjaaja ja käsikirjoittaja Clara Kennedy.
– Kun olin nuori, perheeni sanottiin olevan outo, jopa toimintakyvytön isäni alkoholismin vuoksi.
![Welcome Back Clara [2] Square Image](https://kulttuuritoimitus.fi/wp-content/uploads/Welcome-Back-Clara-2-Square-Image.jpg)
Welcome Back Clara. Kuva: Cartoon
Kennedy alkoi tehdä kokemuksistaan videoita Instagramiin sekä sarjakuvaa. Samalla syntyi ajatus animaatiosarjasta, ja tuottaja Damien Megherbi lähti mukaan.
Ohuella viivapiirroksella ja yhtenäisillä väripinnoilla toteutettu piirros on toisen ohjaajan Lola Degoven käsialaa. Hän innostui mukaan, koska sarjan teemat ovat lähellä hänen omaakin elämäänsä.
– Äänitän malliksi oman perheeni keskusteluja, jotta saamme ääniraidasta aidon tuntuisen, hän sanoo.
Clara Kennedy korostaa tavoitteena olevan muunkin kuin viihdyttämisen.
– Sarja ei vain kysy, kuinka voimme, vaan miten me elämme.
Sika ja kaverit
Lola, Porco & Paco on harvinaisuus, galegonkielinen satiirinen tv-sarja Espanjan Galiciasta, jossa se on virallinen kieli espanjan rinnalla. Ponte Regaton kylässä asuu kolme kaverusta: ujo Paco, eko-feministi Lola ja sikamainen sika Porco.
– Maailma on hullu. Julmuus, ääriajattelu, ennakoimattomuus, manipulaatio. sanoo Andrés Mahía, yksi käsikirjoittajista.
– Nuoret ovat sosiaalisen median viidakossa, rakentavat identiteettiään tykkäysten diktatuurille. Koko sivilisaation tulevaisuus on hullujen käsissä, Mahía lataa.
– Uutiset ovat kauheita, ellet sitten tee työksesi komediaa. Meille se on siunaus.
![Lola, Porco & Paco [4] Horizontal Image (kopio)](https://kulttuuritoimitus.fi/wp-content/uploads/Lola-Porco-Paco-4-Horizontal-Image-kopio.jpg)
Lola, Porco & Paco. Kuva: Cartoon
Komedia perustuu kaaokseen ja vastakohtaisuuksiin, Mahía sanoo. Siksi hän sijoitti tarinan pieneen kylään. Jos haluaa nähdä maailman, on mentävä lähelle.
– Voiko 60-vuotias käskirjoittaja tehdä komediaa maailman menosta? Vastaus on kyllä. Nuoret pelkäävät olla epäkorrekteja, me emme. Britannian Gaza-mielenosoituksissa pidätettyjen keski-ikä oli 54, puolet oli yli 60-vuotiaita.
Kolmikon puheet voivat olla epäkorrekteja, mutta se on kerronnan idea, Mahía määrittelee. – Sarjassa mikä tahansa tilanne voi nousta poliitisen keskustelun aiheeksi, me tartumme siihen.
Suunnitteilla on 12 kahdeksan minuutin jaksoa.
Visuaalisesti sarja on pelkistetty ja kaunistelematon. Keskiössä on kerronta ja vino huumori.
– Artisti on tyttäreni. Hän ei pidä tällaisesta huumorista, mutta työskentelee kanssamme rakkaudesta, Andrés Mahía sanoo.
Missä onni asuu?
Aiheena on onni, määrittelee Welcome to Happycracy -sarjansa ohjaaja Laurène Fernandez.
– Kuvaamme ihmisiä etsimässä onnea, ja he kertovat kokemuksensa mikrofoniin.
Nukkeanimaationa tehtävä ranskalaissarja koostuu 10 viiden minuutin jaksosta. Idea on raikas ja toimiva. Jokaisessa jaksossa nostetaan esiin jokin keino, jolla meille onnea luvataan: naurujooga, kuntosali, ryhmähenki, monitilatoimisto, treffisovellukset, eläintarha ja jopa hautajaiset.
– Entä kun naurujoogassa ei naurata, Fernandez kysyy.
– En halua olla kyyninen, haluan enemmänkin kertoa ajatusmallista, joka on onnellisuusteollisuuden takana.
Käsikirjoitusta varten hän haastatteli monia ihmisiä heidän kokemuksistaan.
![Welcome To Happycracy [4] Horizontal Image](https://kulttuuritoimitus.fi/wp-content/uploads/Welcome-To-Happycracy-4-Horizontal-Image.jpg)
Welcome To Happycracy. Kuva: Manégann Films & XBO Films
Jo valmis pilottijakso kertoo arjesta monitilatoimistossa. Se on jatkuvaa kamppailua istumapaikoista, tilasta ja jopa sähköjohdoista. Taustalla kaikuvat toimiston melu ja hälinä. Tilan suunnitellut arkkitehti kehuu työtään, toimistossa työskentelevän kokemus on eri: ”Loppuunpalamisen sijasta sain sydänkohtauksen.”
Sarja on aidosti hauska. Sen dokumentinomainen toteutus toimii, ihmisten haastattelut kertovat vähäeleisyydessään paljon. Ideaa ei pilata liialla selittelyllä. Nukkeanimaatio ei pyri tekniseen täydellisyyteen vaan sarjan ytimen välittämiseen katsojille.
Kapteeneja lapsille
Runsaasta lastenanimaatiosta esimerkillinen hanke on Julia Ockerin ohjaaman 3 Captains. He ovat sika, jänis ja krokotiili, jotka kaikki haluavat olla merirosvoja ja kapteeneita.
Ockerin Animanimals-animaatiosarja (2018 ja 2022) oli mittava menestys. Se on esitetty 180 maassa ja voittanut 103 palkintoa, kertoo tuottaja, Studio Film Bilderin Thomas Meyer-Hermann.
Stuttgartilaisella, vuonna 1989 perustetulla studiolla on monista muista tuotantoyhtiöistä poikkeva linja.
– Lähes kaikki hahmomme ovat tekijöiden luomia. Meille on tärkeää, että tekijöillä on täysi kontorolli ensimmäisestä viivasta lähtien.
![3 Captains [2] Square Image](https://kulttuuritoimitus.fi/wp-content/uploads/3-Captains-2-Square-Image.jpg)
3 Captains. Kuva: Cartoon
Tuloksena on monia teollisimmasta valtavirrasta poikkeavia sarjoja, ja 3 Captains on sellainen. Sarja on suunnattu 5–7-vuotiaille. Kuvat ovat selkeitä, murrettujen sävyjen väripinnat yhtenäisiä. Kuvissa on käsityön tuntu.
Kolme päähahmoa ovat kuin lapsia itsekin: jokainen haluaa olla kapteeni.
– He ovat hyviä ystäviä, mutta kilpailevat siitä, kuka johtaa. Jokaisella on jokin ominaisuus, jota muut kaipaavat, Julia Ocker sanoo.
– Vähän kuin elokuvan tekijä ja tuottaja, tuottaja Meyer-Hermann sanoo väliin.

Julia Ocker ja Thomas Meyer-Hermann esittelivät 3 Captains -animaatiota. Kuva: Cartoon
Valmiissa pilottijaksossa ystävykset näkevät Englannin kuningattaren laivan ja varastavat hänen kruununsa.
– Mutta kiistellessään siitä ystävykset hajaantuvat ja tulevat surullisiksi. Lopulta he palaavat jälleen yhteen, ohjaaja kuvailee jaksoa.
– Minulla on 7- ja 11-vuotiaat lapset, Julia Ocker kertoo käsikirjoitustensa inspiraatiosta.
Hänellä on jo kolmen jakson käsikirjoitus valmiina. Kaikkiaan 8 minuutin jaksoja on tarkoitus valmistua 26.
Mahtimaa Ranska
Animaation mahtimaa Euroopassa on Ranska. Se näkyy Cartoon Forumissakin, 75 hankkeesta 30 tulee Ranskasta.
Suuren tuotannon vuoksi ranskalainen animaatio on monipuolista. Maassa tehdään animaatiota hyvin rajatullekin aikuisyleisölle ja aiheiden kirjo on laaja.
Cartoon Forumissa kullakin hankkeella on 20 minuuttia aikaa vakuuttaa paikalla olevat. Tapoja on monia, eikä huumori ole niistä huonoin.
Maatilan eläinten arjesta satiiria irrottavalla espanjalaisella The Kookoo Corral -sarjalla oli tältä kannalta onnistunein iskulause: Based on absolutely nothing.
![The Kookoo Corral [4] Horizontal Image](https://kulttuuritoimitus.fi/wp-content/uploads/The-Kookoo-Corral-4-Horizontal-Image.jpg)
The Kookoo Corral. Kuva: 3Doubles Producciones & Kukuxumusu
Missä 3D?
Niissä hankkeissa, joiden esittelyä ehdin seuraamaan, en nähnyt yhtäkään 3D-animaatiota eli tekniikkaa, jossa kolmiulotteisia hahmoja muokataan ja liikutetaan tietokoneella. Jokin vuosi sitten se oli vahvasti hallitseva tekniikka, ja toki yhä vahvasti mukana.
Aikuisille tehdyt animaatiot olivat 2D-animaatiota, joissa kaksiulotteiset hahmot liikkuvat perinteisen piirrosanimaation tapaan – tosin nekin tehdään nykyään lähes aina tietokoneella. Joukkoon mahtui yksi nukkeanimaatiokin.
Miksi 2D-tekniikka valikoituu nuorten aikuisten sarjoihin? Tämän päivän nuoret aikuiset ovat lapsena nähneet lähinnä 3D-tietokoneanimaatioita. Poikkeava tekniikka saattaa luoda heille retro-tunteen jopa ajasta ennen omaa lapsuutta. Persoonallinen piirrosjälki erottaa lisäksi sarjan puleeratusta 3D-animaatiosta, ovathan aiheetkin usein henkilökohtaisia.
Japanilainen animekin saattaa vaikuttaa. Se on valtaosaltaan 2D-piirrosanimaatiota. Tekniikka on tuttu.
Heikki Jokinen
Kirjoittaja on vapaa journalisti ja kriitikko. Hän osallistui Cartoon Forumiin kutsuttuna ja kutsuja vastasi matkakuluista.
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Kamerat, käy! Elokuvamies Ilkka Rahkosen mukaan Finlaysonin alue Tampereella on filmiväen unelma
TILAUSJUTTU | Tampere ja Tokio yhteen sopii, kun tekeillä on suomalais-japanilainen rikosdraama. Sarja julkaistaan vuoden 2026 keväällä.
Muumisäveltäjä Sumio Shiratori kävi Suomessa: ”En tiennyt Muumeista mitään, kun aloitin työn”
HENKILÖ | Liki jokainen suomalainen on kuullut jossakin Sumio Shiratorin melodioita, mutta juuri mitään ei kukaan tästä japanilaissäveltäjästä tiedä.
Kuin kuvastimessa #18: Home for Christmas (1978)
ELOKUVA | Kanadalaisessa huippudokumentissa matkustetaan lapsuudenkotiin kokemaan ohikiitävää onnea.
Emma Thompson vietti kuukausia Kolilla Sydäntalvi-elokuvaa kuvaten: ”Olette hyvin onnekkaita siitä, mitä teillä on”
ELOKUVA | Oscar-palkittu Emma Thompson ja hänen tyttärensä Gaia Wise kertoivat Kulttuuritoimitukselle elokuvan tekemisestä Suomen talven keskellä.




