Kuvat: Tuomas Timonen / Flame Jazz
LEVYT | Basisti Jori Huhtalan musiikissa yhdistyvät perinteisen ja nykyjazzin piirteet taidokkaasti soitettuna, ja musiikki on helposti lähestyttävää ja mieleenpainuvaa.
”Kokonaisuus elää, jännite kihisee, soppa kuplii.”
ARVOSTELU

Jori Huhtala: Basis
- Flame Jazz Records, 2025.
- Kuuntele: Spotify
Jyväskyläläislähtöinen basisti Jori Huhtala on luova muusikko, jonka taidokkaasta soitosta useat kotimaiset kokoonpanot saavat osansa. Kesäkuun alussa hänen luotsaamaltaan kvartetilta ilmestyi albumi Basis (Flame Jazz, 2025), jossa kohtaavat toisensa hyvin tuntevat, yhteisymmärryksessä soittavat kovatasoiset muusikot: alttosaksofonissa Max Zenger, tenorisaksofonissa Jussi Kannaste ja rummuissa Jaska Lukkarinen.
Huhtalan musiikissa yhdistyvät perinteisen ja nykyjazzin piirteet taidokkaasti soitettuna, ja musiikki on helposti lähestyttävää ja mieleenpainuvaa. Vaikka kappaleissa on tuttuja elementtejä, niiden tuoreus ja ajassa kiinni oleva ote hivelevät korvia. Yleensä basistit ovat jazzkokoonpanoissa niin sanottua rytmiryhmää ja taustasoittajia. Huhtala on, sitä vastoin, eturivissä toimiva muusikko, joka antaa kasvot instrumentilleen ja vetää asenteellaan ja henkisellä voimallaan bändinsä huippusuorituksiin. Huhtala silminnähden nauttii yhtyeensä soitosta ja panee parastaan.
Tällainen kvartetti ei suinkaan ole klassinen jazzkokoonpano eivätkä kappaleet perustu perinteiselle teema–improvisaatio–teema-pohjalle. Kappaleiden rakenteet ovat ilmeikkäämpiä ja teoksina monimuotoisuudessaan maukkaasti melodisia ja svengaavia kokonaisuuksia, jotka saavat bändin kuulostamaan lähes yhdeltä superinstrumentilta.
Huhtalan taitavaa bassonkäsittelyä olen ihmetellyt jo kauan. Hän lataa esityksiinsä kaikkensa; nokkelanäppisen soittotaitonsa ohella ilmassa on keskittymiskykyä, hyväntuulisuutta ja vuorovaikutusta soittokumppaneiden kanssa. Se tulee esiin erityisesti konserteissa, kuten hiljattain kesäkuun alun levynjulkistamiskeikalla Jyväskylän Popparissa.
Vahvan basistin, kahden erilaisen puhaltajan sekä jämäkän ja melodisen rumpalin yhteissoitto on vapaata ja ilmavaa. Silti jokainen muusikko pääsee tuomaan oman persoonallisen tyylinsä esiin. Taitoniekat vuoropuhelevat intensiivisesti ja reagoivat toistensa soittoon herkästi. Jokaisen soolot saavat hyvin tilaa ja nousevat eheästi sävellyksistä. He seuraavat kumppaneitaan herkeämättä ja tuntevat toistensa aivoitukset, jolloin kokonaisuus elää, jännite kihisee, soppa kuplii ja kuulija saa aimo annoksen virikkeitä. Yhteisymmärrys on mainio ja soittamisen ilo käsinkosketeltavaa.
Jori Huhtala on myös taitava valokuvaaja. Albumin visuaalinen ilme on hänen käsialaansa. Kuvissa näyttäisi olevan jonkinlaisia suojaputkia, jotka on sommiteltu tehokkaasti vastaväreittäin. Sisäkansissa kohtaavat vertikaalinen punainen putkisto ja vihreä kiemurteleva materiaali, ehkä vaahtomuovinen rakennustarvike. Etu- ja takakannen kuvio muodostuu horisontaalisesti aseteltujen keltaisten ja sinisten putkistojen yhdistelmästä. Kuvallista yhteyttä musiikkiin voi mainiosti tulkita monella tavalla.
Marita Nyrhinen
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua
Levykatsaus: Mikko Sidoroff, Hannu Virtanen, Topi Korhonen Kerho
LEVYT | Marja Mustakallion levylautasella on pyörinyt ruotsinkielistä ortodoksimusiikkia ja omaleimaisia lauluntekijöitä.
Us-yhtyeen kakkoslevy vakuuttaa brittiläisellä rosollaan – arviossa Everybody’s Giving Up The Cabaret
LEVYT | Helsinkiläisyhtyeen kakkoslevyllä kitara saa vinkua, laulussa saa olla munaa ja yhteissoittoa leimaa hallittu vaaran tunne.
Levykatsaus: Hanna Hysch!, Anton V. Kivi, Suurimot, Olva
LEVYT | ”Tää on mittumaari”! Jani Tuovinen kuunteli juhannustunnelmissa neljä kesäistä indie-sinkkua Pirkanmaalta.
Takki auki retroestetiikan sydämessä – arviossa Paul McCartneyn The Boys of Dungeon Lane
LEVYT | Paul McCartney palaa kuuden vuoden jälkeen tuottaja Andrew Wattin ohjastamana ja julkaisee yhden vahvimmista albumeistaan.




